"Tunneilta on vaikeampi myöhästyä"

Minun mielestäni etäkoulu on ollut haastavaa. Tehtävät ovat joskus vaikeita, niitä tuntuu olevan paljon enemmän kuin yleensä, (vaikka niitä on oikeasti varmaan vähemmän) ja tuntuu vaikealta lähettää kenellekään viestiä, jos tarvitsee apua tehtävän tekemisessä.

Kamalimpia asioita ovat se, että tehtäviä ei aina pysty tekemään oikein tai ajoissa, ei voi nähdä muita ihmisiä, ja on joskus vaikeata saada selville, miten paljon ja millä aikataululla tehtäviä täytyy tehdä. Ja ennen kuin sain tietokoneen, oli mahdotonta tehdä osa tehtävistä.

Hyviä puoliakin on pari. Tunneilta on vaikeampi myöhästyä ja se, että tehtävät täytyy palauttaa saattaa motivoida tekemään ne huolellisemmin, eikä tunneilla ole yhtä paljon häiriötekijöitä. Sen lisäksi esimerkiksi kuviksentunnit ovat mielenkiintoisempia, ja kotitalous on helpompaa kun työt saa tehdä yksin eikä ryhmässä.

Minun mielestäni oikea koulu on paljon parempaa, ja sinne pitäisi päästä takaisin niin pian kuin mahdollista. Vaikka luultavasti etäkoulua jatketaan kesälomaan asti. Ja onhan sille totta kai myös hyvä syy.