Suomi100

Suomi 100 ja linnanjuhlat

Päätimme juhlia Suomen 100-vuotiasta taivalta useammalla tavalla. Yksi syksyn teemapäivistä oli Evakkovaellus, josta on erikseen teksti ja kuvia alla. Toinen isompi päivä oli Linnanjuhlat, jotka järjestettiin itsenäisyyspäivän aattona, ja jolloin esittelimme aiemmin vietetyn teemaviikon aikana tehtyjä tuotoksia. Oppilaat olivat saaneet valita suomalaisuuteen liittyviä työpajoja kiinnostuksensa mukaan. Työpajoina oli mm/esim. suomalaisen lautapelin tekeminen, suomalainen musiikki (esittäminen ja musiikkivideon tekeminen), liikkuva Suomi -pelit, #suomisome (suomalaisuutta säköisesssä muodossa), käsityöt, suomalaiset elokuvat, sekä ruoka, jota tarjoiltaisiin Linnanjuhlissa.

Juhliin oli kutsuttu kaikki yläkoulun oppilaat huoltajineen, eli noin 500 ihmistä. Oppilaskunnan hallituksen edustajat toimivat "presidenttiparina" ja vastaanottivat kutsuvieraat kättelemällä. Illan aikana kierreltiin salissa olevilla ständeillä, joilla esiteltiin eri työpajojen tuotoksia tai raportointia siitä, mitä aktiviteetteja ryhmät olivat tehneet teemaviikolla. Välissä myös kuunneltiin musiikkiesityksiä sekä nähtiin joidenkin työpajojen videoidut tuotokset (esimerkiksi varjonäytelmä Kalevalasta). Tietysti myös perinteisiä tansseja tanssittiin.

Illan aikana myös nautittiin kotitalousryhmien suunnittelemaa ja toteuttamaa coctail-tyyppistä ruokaa ja juomaa. Myös tarjoilu toimi heidän voimin.

Illan menu:
onnittelujuoma: Tyrnimehu
pääruoka: Längelmäveden särki saaristolaisleivässä ja pororuisnappeja
jälkiruoka: Suomipipari ja karpaloleivos
(oppilaat suunnittelivat 3D-tulostimella Suomi-piparimuotin, ja Valio lähti innokkaasti karpaloleivoksen suunnitteluun mukaan. )
"linnanbooli" : Louhisaarenjuoma (tehty mustaherukan lehdistä)

Kokonaisuutena Linnanjuhat olivat erittäin antoisa ja haasteellinen tapahtuma, joka loi yhteenkuuluvuudentunnetta yli luokkarajojen. Jokainen antoi kiitettävästi oman panoksensa niin henkilökunta kuin oppilaatkin.

Onnea 100-vuotiaalle kotimaallemme!

Evakkovaellus 8.9.2017

Perjantaina 8.9.2017 Eurajoen yhteiskoulussa vietettiin erilaista koulupäivää, kun koulun kaikki oppilaat ja opettajat osallistuivat ”evakkovaellukselle”.

Vaellus oli eri oppiaineiden sisältöjä yhdistänyt elämyksellinen ja yhteisöllinen tapahtuma, jonka aikana muisteltiin ja kunnioitettiin viime sotien myötä kotinsa jättämään joutuneita. Kaikki luokat tutustuivat etukäteen teemaan katsomalla Ville Salmisen ohjaaman elokuvan ”Evakko”. Pari päivää ennen tapahtumaa itse evakkotien kulkenut Juhani Kaatonen vieraili koululla kertomassa monipuolisesti ja kiinnostavalla tavalla omakohtaisista kokemuksistaan. Lisäksi oppilaita ja henkilökuntaa oli kehotettu pukeutumaan teeman mukaisiin, sota-ajan asuihin. Kiitettävän moni olikin nähnyt pukeutumisensa eteen paljon vaivaa. Lisää aitouden tunnetta toivat ratsain liikkuneet ”sotilaat”.

Evakuointikäskyn kullekin luokalle erikseen kävi antamassa Pirjo Jaakkola. Tämän jälkeen luokat kulkivat reitin ensimmäisen osan, jonka aikana he ilmahälytyksen myötä piiloutuivat metsään, lähtivät kiertämään miinakenttää kulkien samalla vartiopisteen ohitse ja tutustuivat ensiavun antamiseen. Lisäksi reitin varrella kerrottiin muun muassa sodan aikaisesta Elisenvaaran pommituksesta sekä yleisesti evakuoinneista. Pururadan ympäristössä kulkeneen lenkin jälkeen nautittiin koulun pihalla aidossa soppatykissä valmistettu keittolounas, jonka valmistuksesta olivat huolehtineet ruokalamme lotta- ja sotilasasuihin pukeutunut henkilökunta.

Lounaan jälkeen ”evakkojen” matka jatkui joen toiselle puolelle kohti Karjalaiskujaa ja Välimaan torppaa. Jokea ylittävä silta oli juuri panostettu, joten evakkoryhmät ylittivät sen mahdollisimman nopeasti, juoksujalkaa. Karjalaiskujalla oppilaat saivat tietoiskun sodanjälkeisestä asutustoiminnasta ja kohtasivat evakkoihin kriittisesti suhtautuneen ”isäntämiehen”. Lisäksi he suorittivat karjalan murteeseen liittyneen tehtävän, jonka jälkeen evakkotie vei Välimaan torpalle. Siellä torpan vapaaehtoiset tarjosivat vaeltajille kahvia, mehua ja korppuja, joista saatiin voimia reitin viimeiselle osalle, paluulle koululle.

Evakkovaellus koettiin kaikin puolin onnistuneeksi tapahtumaksi, joka kiinnosti myös lehdistöä ja radiota.

Evakoille soppatykistä lihakeittoa

Eurajoen yhteiskoulu järjestää oppilailleen evakkovaelluksen eri rasteille