3.3 Soluviittaukset isoissa taulukoissa
Soluviittaukset isoissa taulukoissa
Isossa taulukossa on melko työlästä kirjoittaa jokaiseen soluun erikseen kaava. Monesti täyttökahva helpottaa suurten taulukoiden käsittelyä. Opetellaan seuraavaksi muutama kätevä niksi, jonka avulla työskentely helpottuu.
1. Lataa Valuuttamuunnin.xlsx
2. Ota selvää, minkä maan valuuttoja USD, SEK, GBP, THB, NOK, DKK ja RUB ovat. Kirjoita valuutan tieto kommenttina jokaisen valuutan kohdalle.

3. Lähdetään liikkeelle solusta C7. Normaalisti soluun kirjoitetaan siis kaavaksi =B7*C5. Tällöin ohjelma laskee automaattisesti 10*1,138=11,38. Suuremmissa taulukoissa on työlästä kirjoittaa sääntö jokaiseen soluun erikseen. Käytetään absoluuttista viittausta. Kun kopioita alaspäin, niin kurssin täytyy pysyä koko ajan saman. Tämä saadaan kun kirjoitaan soluun = =B7*$C$5. Nyt kun kopioita alaspäin, niin täyttökahva täydentää suoraan oikea arvot.

4. Oikealle kopioitaessa viittaus ei toimi. Kirjoita SEK alle soluun D7 uusi sääntö vastaavasti kuin solussa C7. Eli=B7*$D$5. Tällöin voit taas kopioida alaspäin onnistuneesti. Tee sama temppu jokaisen sarakkeen kohdalla kunnes sinulla on kaikki arvot taulukossa.
5. Tallenna tiedosto kansioosi nimellä "valuuttamuunnin".
Jos taulukko olisi vieläkin suurempi, tuntuisi tällainenkin työ melko raskaalta. Käyttämällä erilaisia viittauksia, voit saada helposti kopioitua koko taulukon. Tee seuraavan ohjeen mukaisesti:
1. Lataa uudestaan tyhjä taulukko Valuuttamuunnin.xlsx
2. Mene jälleen soluun C7
3. Kirjoita soluun ensin =B7*C5
4. Nyt muutetaan kaavaa siten, että kun kopioidaan oikealle, niin B7 viittauksessa sarake ei saa muuttua. Tällöin kirjoitetaan B7-->$B7.
5. Toinen muutos on se, että kun kopioidaan alaspäin, niin viittauksen täytyy pysyä oikealla rivillä kurssin suhteen. Tällöin kirjoitetaan =C5-->C$5.
6. Nyt voit kopioida sekä alas että oikealle siten, että arvot ovat aina oikeat.
7. Tallenna tiedosto nimellä "Bonusvaluuttamuunnin"
Erilaiset soluviittaukset
Paina F4 kaavassa halutun solun kohdalla ja saat erilaisia viittauksia.
- C5 on suhteellinen soluviittaus sekä sarakkeen että rivin suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kopioidaan täyttökahvan avulla, niin sekä saraketta ilmaiseva C, että riviä ilmaiseva 5 voivat muuttua. Esimerkiksi kun kopioidaan oikealle päin, niin C5 -->D5. Jos kopioidaan alaspäin, niin C5-->C6.
- $C$5 on absoluuttinen soluviittaus sekä sarakkeen, että rivin suhteen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kopioit täyttökahvalla, niin mikään ei muutu kopioitaessa. Tällöin siis $C$5-->$C$5 aina.
- $C5 tarkoittaa sitä, että sarake on koko ajan C, mutta rivinumero voi muuttua kopioitaessa.
- C$5 tarkoittaa sitä, että rivinumero on koko ajan 5, mutta sarake voi muuttua kopioitaessa.
Harjoitustehtävä
1. Lataa Valuuttamuunnin.xlsx
2. Ota selvää, minkä maan valuuttoja USD, SEK, GBP, THB, NOK, DKK ja RUB ovat. Kirjoita valuutan tieto kommenttina jokaisen valuutan kohdalle.
3. Lähdetään liikkeelle solusta C7. Normaalisti soluun kirjoitetaan siis kaavaksi =B7*C5. Tällöin ohjelma laskee automaattisesti 10*1,138=11,38. Suuremmissa taulukoissa on työlästä kirjoittaa sääntö jokaiseen soluun erikseen. Käytetään absoluuttista viittausta. Kun kopioita alaspäin, niin kurssin täytyy pysyä koko ajan saman. Tämä saadaan kun kirjoitaan soluun = =B7*$C$5. Nyt kun kopioita alaspäin, niin täyttökahva täydentää suoraan oikea arvot.
4. Oikealle kopioitaessa viittaus ei toimi. Kirjoita SEK alle soluun D7 uusi sääntö vastaavasti kuin solussa C7. Eli=B7*$D$5. Tällöin voit taas kopioida alaspäin onnistuneesti. Tee sama temppu jokaisen sarakkeen kohdalla kunnes sinulla on kaikki arvot taulukossa.
5. Tallenna tiedosto kansioosi nimellä "valuuttamuunnin".
Opi lisää (tehokkaampi tapa tehdä edellinen harjoitus)