Syksyn kuulumiset heinähatuista!
Onpa aika taas hurahtanut vauhdilla. Syksy on ollut ihanan lämmin jopa kesäinen ja nyt vasta ollaan nautittu kylmemmistä ilmoista.
Heinähattujen arki on ollut mukavaa. Ollaan saatu jatkaa melkein vanhalla kokoonpanolla, vain kaksi uutta lasta on aloittanut. Ehkä kauden aikana saamme tutustua vielä muihin uusiin lapsiin.
Syyskuussa pääsimme neljän ja puolen kuukauden tauon jälkeen saliin jumppaamaan, kun olkihatut saivat remonttinsa ja muuttonsa tehtyä. Vähän lapset olivat salista taas ihmeissään, kun niin pitkä tauko takana. Retkiä olemme tehneet lähiympäristöön, kuten metsään, leikkipuistoon, kukkapellolle.
Satujen maailmassa eletään ja touhutaan tälläkin kaudella. Tehdään erilaisia, vanhojakin satuja lapsille tutuksi. Elokuussa matkustettiin Bellen lumottuun maailmaan eli satuna oli Kaunotar ja Hirviö. Syyskuussa olimme lentävän norsun lumoissa eli Dumbon maailmassa. Nyt lokakuussa lähdemme puolen hehtaarin metsään eli tutustumme Nalle Puhiin.
Askarteluissa olemme tehneet elokuussa
- kädenjälki ruusut
- hirviöt
- kello
Syyskuussa:
- norsut
- pellet
- leijonat
- linnut
Kirjoja olemme lukeneet lapsien kanssa paljon sekä harjoiteltu värejä, eläimiä ja kulkuneuvoja. Myös Roihusten perheeseen olemme vähän jo tutustuneet.