Kirja esitelmä

1
Kirja kertoo perheestä joka matkusti Thaimaan khaolakiin lomalle 2014 Tapanin päivänä. Päähenkilö Emma ja Emman isoäiti matkustavat khaolakiin uudestaan löytääkseen Emman pelastajan. Matkalla sattuu ja tapahtuu kaiken laista Emma ja mummi ehtii viettää myös mukavaa lomaa yhdessä. 


Tapahtuma paikat 
Emman ja mummin loma-hotelli. Valitsin paikan koska suuri osa ajasta ne on siellä ja siellä hotellilla tapahtu myös aika merkittäviä kohtauksia. 
Katu ravintola 
Katu ravintolassa ne saa selville tärkeitä asioita ja ne kävi siinä samassa katu ravintolassa aika monta kertaa. 
Kirjasto
Valitsin kirjaston koska Emma oli menny kavereiden kanssa sinne koneille viestittelemään, koska missään muualla ei ollu nettiä paitsi jossain kahvilassa. 
Ranta 
Valitsin rannan koska koko kirjan tapahtumat perustuu siihen rantaan ja siitä rannasta puhutaan siinä kirjassa tosi paljon. 

3
Emma 
Emman isoäiti
Venla 
Anna-Kaisa 
Lucas 


4.
Samat asiat 
Hiusten väri 
Pirteitä
Kaivattaisiin paljon meidän vanhempia
Molemmat tykätään enemmän piirtää kuin kirjoittaa sillä Emman muistio oli joka sivulla piirrustus ja vähän tekstiä
Molemmilla on erityisiä juttuja esimerkiksi kumpikaan ei tykkää hirveästi ulkomaalaisista tai erikoisista ruoasta. 
Molemmat tykkää elämistä ja pitää uimisesta. 
Eri asiat 
Mä en varmaan koskaan toipunut siitä tsunamista ja olisin vihanen sille joka olis pelastanut mut 
Erilainen ajatus maailma monesta asiasta. Emma halusi kaiken olevan helppoa ja yksinkertaista kun taas minä pidän vaarallisista ja monimutkaisista asioista ja tilanteista ja minä pidän enemmän seikkailusta kun Emma. 
Mä en olisi uskaltanut uida sen jälkeen enään uima-altaassa, koska mä pelkään valmiiksi jo vähän vettä. 

5.
Viha, suru ja rakkaus 


6.luen sivun joka kertoo tsunamista ja siitä miten Emma pelastui s. 62-63

7
Minä valitsin kirjan koska kuulin siitä paljon kehuja ja tykkään surullisista kirjoista ja elokuvista. Takateksin perusteella valitsin lopulta sen kirjan. Kansiteksti sai mut ajattelemaan että kirjassa kerrottaisiin paljon siitä tsunamista ja muutenkin olisi kiinnostava luettava. 

8
mielessäni liikkui pettymyksiä sillä ajattelin että olisi kerrottu tarkemmin tsunamista.
9
Kirjan luettua mielessäni ajattelin että tsunamista kerrottiin sittenkin aika tarkasti ja pidin kirjan niistäkin kohdista missä oli pientä vuoropuhelua nuorten tai aikuisten kanssa , sillä ne teki kirjasta paljon mukavamman oloisen. 
10
Kirja tuo mieleen elokuvan full out. Elokuva kertoo tytöstä jolla on elämässä kaikki hyvin kunnes sattuu onnettomuus ja tytöllä menee aikaa toipua siitä. Kirja eroaa elokuvasta vähän esimerkiksi kirjassa koko tytön perhe menehtyy paitsi tyttö ja elokuvassa vain tytölle tulee vammoja ja elokuvassa tyttö toipuu ja jatkaa mutta vähän vammaisen. 
11
Kohtaus jossa Emma ja Lucas keskusteleva. Eli Emma ja Lucas rakastaa toisiaan ja se on Lucasin vuorosanat.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin