Saame

Nykytilanne ja tulevaisuus

Tekijä: Milla Hemming
  • Vaikka saamen kielten tilanne on parantunut viime vuosien aikana, silti kielten asema on uhanalainen
  • Enää vain noin puolet Suomessa asuvista saamelaisista puhuu äidinkielenään saamea
  • Pohjoismaiden tärkeimpiä tehtäviä tällä hetkellä on saamen kielten elvyttäminen ja tukeminen
  • Suomessa onkin säädetty erilaisia lakeja saamen kielten aseman parantamiseksi

Saamelaistaustaisia julkisuudenhenkilöitä

Tekijä: Milla Hemming

Amoc (Mikkâl Antti Morottaja):

- Saamelainen räppäri
- ikä 30 vuotta
- inarilaissyntyinen
- musiikissa on saamelaista vain kieli
- aktiivisena vuonna -97

Tuulia Paadar:

- saamelaistaustainen Miss Suomi -finalisti vuonna 2014
- ikä 21 vuotta





Yleistä

Tekijä: Milla Hemming
  • Kieltä puhuu 30 000 - 40 000 ihmistä
  • Saamelaiskielet ovat itämerensuomalaisten kielten lähimpiä sukulaisia, mutta eivät kuulu niihin
  • Saamelaiskieliä on yhteensä yhdeksän, vaikka usein puhutaan vain saamen kielestä
  • Saamen kieliin kuuluvat: Eteläsaame, uumajansaame, piitimensaame, luulajansaame, pohjoissaame (kuuluvat länsisaamelaiseen ryhmään) koltansaame, inarinsaame, kildininsaame ja turjansaame (kuuluvat itäsaamelaiseen ryhmään)
  • Saamelaiskieliä puhutaan neljän valtion alueella: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä
  • Suomessa puhutaan kolmea saamelaiskieltä: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea
  • Vuodesta 1992 asti saamen kieli on ollut virallisessa asemassa saamelaisten kotiseutualueilla, eli saamelaisilla on oikeus saamen kielisiin palveluihin virastoissa ja sairaaloissa ja joissakin kouluissa
  • Virallisten ilmoitusten, kuulutusten, tiedotteiden ja opasteiden myös oltava saatavissa heidän omalla äidinkielellään