Kuvis

Pop-Taide

MUISTIINPANOT

Muistiinpanot (Kopioi kuvissivullesi Pedanetiin, laita otsikoksi Poptaide)
Palauta oma työsi kuvissivullesi viimeistään torstaina 30.4. klo 15 mennessä.
Annan kokeeseen valmistautumista varten kertaustehtävät torstaina 30.4. tänne kuvissivulle. Pidän jonkin muotoisen kokeen taidehistorian jaksosta pe 8.5.

-Syntyi 1950-luvun puolivälissä Lontoossa
- Vaikutti myös Yhdysvalloissa
- huippukautta 1960- luku
- Sai innoituksensa populaarikulttuurista ( leffat, popmusiikki, kulutustavarat, massatuotanto jne.)
- Aiheita töihin haettiin mm. sarjakuvista, mainoksista, pakkauksista ja elokuvista
- Taiteilijan kädenjälki pyrittiin hävittämään ( monistaminen) ja herättämään keskustelua, mikä on taidetta.

Tyylille ominaista
- voimakas viiva ( myös rajaus)
- voimakkaat värit
- esittävyys

Kuuluisia pop-taiteilijoita
 - Andy Warhol ( 1928-1987 )
 - Roy Liechtenstein ( 1923-1997 )
 - Yayoi Kusama 1929-

- Tavoitteena oli valmistaa kansantajuista taidetta suurille massoille.

Surrealismi

Realismi tarkoittaa todellista ja surrealismi vapaasti käännettynä epätodellista.
  • Kuvaa ihmisen tiedostamatonta sielunelämää: alitajunta ja unet innoittavat.
  • Tyylisuunta syntyi 1920-luvulla
  • Tyylipiirteitä:
    • Epätodelliset ja unenomaiset sommitelmat
    • Mystinen tunnelma
  • Kuuluisia surrealisteja
    • Salvador Dali 1904-1989
    • Rene Magritte 1898-1967

Kuva-analyysitehtäviä:
Kopioi tehtävät kuvissivullesi Peda.netiin. 
Laita otsikoksi SURREALISMI.

1. Etsi netistä Salvador Dalin töitä (kuvahaku!)
 A) mitä eläimiä Dali maalasi?
 B) Mitä epätodellista tai unenomaista eläimissä on?
 2. Kirjoita netin hakukenttään Dali, melting Clock.
A) Mitä esineitä kuvissa on?
B) Mitä epätodellista tai unenomaista niissä on?
3. Hae netistä Salvador Dali, Girafe en Feu?
A) Mihin katseesi kiinnittyy ensimmäiseksi?
B) Mitä epätodellista on etualan ihmisessä?
4. Etsi netistä Rene Magritten töitä. (kuvahaku)
A) Mitä aihetta Magritte kuvaa paljon?
B) Etsi netistä häen teoksensa Magritte, Golconda.
Valitse yksi ja havainnoi, mitä unenomaista kuvassa tapahtuu.

1a. Dali maalasi esim. yksisarvisia, tiikereitä ja norsuja.
1b. Epätodellista on se että esim. kaikilla norsuilla on todella pitkät jalat ja joistain eläimistä kasvaa jotain, jotkut ovat ns. sulamassa.
2a. Kuvassa on kelloja, pöytä ja oksa.
2b. Kuvassa kaikki kellot ovat sulamassa.
3a. Katseeni keskittyy ensimmäiseksi keskellä olevaan jättimäiseen hahmoon.
3b. Hänen jalassaan on laatikoita, se on todella iso ja sillä ei ole kasvoja.
4a. Magritte kuvaa paljon ihmisiä.
4b. Kuvassa "sataa" ihmisiä tai he leijuvat ilmassa.

Kuvan tulkinta, kolme näkökulmaa

Teos, tekijä, katsoja

1. Teoksen näkökulma
- Mitä tyylisuuntaa teos edustaa?
- Mitä tyylisuunnan tyypillisiä piirteitä siinä on?
- Kuka on maalannut teoksen?
- Miktä tekniikkaa on käytetty?
- Mikä on kuvan aihe?
- Mistä osista kuva koostuu?

2. Tekijän näkökulma
- Miksi henkilö / taiteilija on tehnyt kuvan?

 - Mitä asioita hän on kenties pohtinut kuvassaan?

 - Mitä hän haluaa kertoa kuvalla?

3. Katsojan näkökulma
 - 
Mitä teoksessa mielestäsi tapahtuu?

- Mitä pidät kuvasta? Miksi?

 - Mitä tunteita teos sinussa herättää?

Taidehistoria - kubismi

Tyylin valtakautta oli ajanjakso n. 1907 - 1925 
Se oli tärkeä tyylisuunta, koska kuvia esitettiin nyt aivan uudella tavalla. 

TYYLISSÄ OMINAISTA
- yhtä kohdetta (esim. kasvot) kuvataan monelta suunnalta samanaikaisesti 
- töissä erottuu geometrisia pintoja /alueita
- yleistä voimakkaiden värien käyttö
- yleistä myös ruskeiden sävyjen käyttö
- maalaukseen saatettiin liimata pala sanomalehteä, tapettia, kangasta... (= kollaasi)

KUULUISIA KUBISTEJA

- Pablo Picasso 1881 - 1973
- Georges Braque 1882 - 1963

Kuva- analyysitehtävät:

1. Hae netistä Pablo Picasso. Valitse kuvahaku.
 - Selaa kuvia ja kirjoita, mitä kubismin ominaispiirteitä havaitset kuvista. Ei tarvitse mainita töiden nimiä!

Hänen töissään esiintyi paljon geometrisiä kuvioita, esim. taustoissa tai ihmisten kasvoissa. Töissä oli käytetty myös paljon voimakkaita värejä. Monissa oli myös käytettyä ruskeaa.

2. Etsi netistä kuva Pablo Picasso, Dora Maar (1941)
 - Mikä on kuvan aihe?
 - Kuinka monesta suunnasta kasvoja on mielestäsi kuvattu?
- Miten kuvailisit taulun värimaailmaa?
- Mitä itse pidät teoksesta? Tuoko se jotain mieleesi? Onko se mielestäsi kaunis vai ruma? Perustele.

Kuvan aihe on nainen joka istuu penkillä.
Kasvoja on mielestäni kuvattu kahdesta suunnasta.
Värimaailma naisen kasvoissa ja vaatteen kuvioissa ovat aika värikkäät, mutta tausta on yksivärinen.
Taulu ei ehkä ole ihan minun tyyliäni, mutta se on silti hienosti tehty ja kaunis, koska naisen kasvot on mielestäni kuvattu hienosti.

3. Etsi netistä kuva Pablo Picasso, Head of reading Woman.
 - Mitä värejä näet kuvassa?
 - Miten kubismille tyypillinen geometrisuus näkyy teoksessa?
 - Löydätkö kuvasta kirjan, jota nainen lukee? Kuvaile, missä se on.

Näen kuvassa harmaata, keltaista punaista ja vihreää.
Naisen kasvot ovat kuvattu todella geometrisesti.
Kirja on mielestäni naisen kädessä kuvan alareunassa.

4. Etsi vielä netistä Picasson työ  Three Musicians (1921) 
 - Mihin katseesi osuu ensimmäiseksi?
- Luettele kuvasta viisi (5 ) eniten käytettyä väriä.
- Mitä kukin muusikko tekee kuvassa?
- Miksi Picasso mahtoi maalata muusikot?

Katseeni osuu ensimmäiseksi keltaiseen kitaraa ja oranssiin pukuun.
Kuvassa on käytetty eniten tummanruskeaa, vaaleanruskeaa, sinistä, valkoista ja oranssia/keltaista.
Vasemmanpuoleisin henkilö soittaa huilua, keskimmäinen soittaa kitaraa ja viimeinen lukee nuotteja.
Picasso maalasi muusikot varmaan siksi, että oli itse kiinnostunut musiikista tai halusi tuoda esille musiikin kauneutta.
 
5. Etsi netistä kuva Georges Braque, Little Harbor in Normandy.
- Mitä asioita näet kuvassa? Nimeä niitä. 
- Millä perusteella tunnistaisit kuvan kubistiseksi työksi?
- Mitä pidät kuvasta? Perustele.

Näen kuvassa laivoja/veneitä, rakennuksia, mastoja ja laiturin.
Tunnistaisin kuvan kubistiseksi työksi, koska siinä on todella paljon ruskeaa ja siinä on geometrisiä kuvioita.
Kuva on mielestäni kaunis, mutta en pidä siitä kovin paljon koska itse tykkään sellaisista töistä enemmän jossa on kuvattu tarkasti kaikki asiat maalauksessa.

Taidehistoria - ekspressionismi

= tunteita ilmaiseva tyyli taiteessa ( vrt. englannissa expression = ilmaisu )
Tyyli syntyi 1900-luvun alussa.

TYYLISSÄ OMINAISTA
- liioiteltava ilmaisu
- voimakkaat värit
- siveltimen jälki näkyy selvästi, myös lyhyitä vetoja

EDELLÄKÄVIJÖITÄ
- Vincent van Gogh 
- Henri Matisse
- Edvard Munch

1.Tehtävä
 Hae netistä Vincent van Gogh, valitse kuvahaku.
 Selaa sivua ja havainnoi (ei tarvitse kijata ylös) tyylisuunnan ominaispiirteitä kuvissa.
 Mitä aiheita van Gogh maalasi? (nimeä ainakin kolme)

Vincent van Gogh maalasi yötaivaita, taloja ja luontoa.

2. Tehtävä
Hae van Goghin maalaus Tähtikirkas yö.
Mitä maalauksessa on liioiteltu?
Mikä tunnelma kuvassa mielestäsi on? Perustele.

Minun mielestäni tähdet ovat liioiteltuja, koska ne ovat melkein yhtä isoja kuin kuu.
Kuvassa on mielestäni vähän synkkä tunnelma, koska siinä on iso, tumma, epämääräinen rakennus ja värit ovat muutenkin tummia.

3. Tehtävä

Hae netistä van Goghin maalaus Siesta.
Keitä kuvassa on?
Mitä he ovat äsken tehneet?
Mitä he tekevät nyt?
Millaista tunnelmaa van Gogh mielestäsi välittää kuvassa?

Kuvassa on kaksi maanviljelijää.
He ova äsken viljelleet ja kyntäneet peltoja.
Nyt he lepäävät/nukkuvat, koska he tarvitsevat lepoa rankan työn jälkeen.
Minun mielestäni kuvassa on rauhaisa tunnelma, koska aurinko paistaa ja siellä nukkuu kaksi ihmistä heinäpaaleissa.

4. Tehtävä
 Hae netistä Edvard Munchin Huuto.
 Mitä liioiteltua maalauksessa on?
 Mitä ihminen tekee kuvassa?
 Millainen tunnelma kuvassa mielestäsi on? Perustele.

Maalauksessa on minun mielestäni liioiteltu muotoja, koska kaikki asiat maaluksessa ovat aika kiemuraisia.
Ihminen kuvassa on huutamassa.
Kuvassa on mielestäni vähän sekava tunnelma, koska en tiedä miksi ihminen huuta, koska kaikki muut asiat ovat normaalisti.

5. Tehtävä
 Hae netistä Henri Matissen työ The cat with red fish.
 Miten värit ilmentävät ekspressionismin ominaispiirrettä?
 Miksi Matisse on maalannut taulun?
 Mitä mahtaa tapahtua seuraavaksi?

Siinä on paljon erilaisia vastavärejä, kirkkaita ja voimakkaita värejä jotka ilmaisevat ekspressionismiä.
Matisse on maalannut taulun, koska halusi korostaa värejä ja kuvata eläimiä.
Luulen että kissa nappaa yhden kalan ja syö sen.

Töitä

syksyinen metsä

Onnistuin puissa ihan hyvin,mutta maata oli vähän vaikea maalata.
Onnistuin murettuissa väreissä ihan hyvin, sain kivoja sävyjä.
Onnistuin koko perspektiivissä mielstäni kohtuu hyvin mutta puut olivat vähän epäselviä.
Sain vaalennettua niitä ihan hyvin.