Niittylahden koulun järjestyssäännöt
Joensuun kasvatus- ja koulutuslautakunnan alaisten yleissivistävien oppilaitosten
järjestyssäännöt 1.8.2025 alkaen
Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten
tavoitteiden saavuttamiselle, kouluyhteisön turvallisuudelle ja viihtyisyydelle. Järjestyssäännöt
ohjaavat jokaista koulussa vastuuseen päivittäisestä työskentelystä ja kasvattavat osaltaan oppilastaja opiskelijaa (jatkossa oppija) tulevaa elämää varten. Yhteisiä järjestyssääntöjä voi tarkentaa koulun toimintaohjeella. Toimintaohje laaditaan yhdessä oppijoiden, henkilöstön ja huoltajien kanssa.Järjestyssäännöt ja mahdolliset toimintaohjeet käsitellään oppijoiden kanssa jokaisen lukuvuoden aluksi. Järjestyssäännöt ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.
Soveltamisala
Näitä järjestyssääntöjä sovelletaan kouluaikaan, koulualueeseen ja koulurakennukseen.
Koulualueella tarkoitetaan niitä kiinteistöjä ja piha-alueita, jotka ovat koulun opetustiloina. Koulut tarkentavat järjestyssääntöjä liittämällä joko sanallisen määritelmän tai kartan omasta
koulualueesta.
Kouluajaksi käsitetään lukujärjestyksen mukainen työpäivä ja koulun vuosisuunnitelmassa hyväksytyt poikkeavat työajat. Järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulun järjestämissä opiskeluun välittömästi liittyvissä tilaisuuksissa, vaikka ne järjestetään koulualueen ja / tai – ajan ulkopuolella.
Koulurakennuksella tarkoitetaan niitä kiinteistöjä, joita käytetään koulun opetustiloina.
Toiminta koulualueella ja – ajalla sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa (vain peruskoulua
koskevat on mainittu erikseen)
Peruskouluissa: älylaitteiden käyttäminen kouluaikana koulualueella on kielletty pois
lukien perusopetuslain 29§ ja 31§ mukainen opettajan tai rehtorin sallima käyttö.
Älylaitteitta säilytetään henkilökohtaisessa säilytyspaikassa, kuten repussa tai
lokerikossa tai muussa koulun osoittamassa paikassa, äänettömällä tai suljettuna koko
koulupäivän ajan.
18. Koulua ja sen henkilökuntaa tai oppijoita koskevaa materiaalia ei saa välittää sosiaalisessa
mediassa ilman asianomaisen lupaa. Koulua koskien luvan antaa rehtori. Multimedialaitteiden
ja tietoverkkojen käytössä ei saa toimia vastoin Joensuun seudun sosiaalisen median
opetuskäytön ohjetta. (HYVOKOJ 22.5.2017 § 18, Joensuun seudun opetustoimen sosiaalisen
median opetuskäytön ohje)
Seuraamukset sääntöjen rikkomisesta
Seuraavat toimenpiteet on kirjattava ja niistä on tiedotettava huoltajalle mahdollisimman
nopeasti:
Peruskoulu
Ennen kohdissa 7.–9. kuvattujen kurinpitotoimenpiteen määräämistä on yksilöitävä teko tai
laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Lisäksi ennen toimen
(kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen) antamista on huoltajalle varattava tilaisuus
tulla kuulluksi.

- Peruskoulun oppija saa poistua kouluaikana koulualueelta vain opettajan tai rehtorin erillisellä luvalla.
- Peruskoulussa välituntien aikana luokkatiloissa saa oleskella vain tilasta vastaavan opettajan erillisellä luvalla.
- Jokainen koulussa käyttäytyy asiallisesti ja tekee omat tehtävänsä tunnollisesti.
- Joensuun kouluissa on kiusaaminen, häirintä, uhkailu, ahdistelu, syrjiminen ja muidenturvallisuuden tai terveyden vaarantaminen kielletty.
- Koulun rehtorin tai opettajan tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta oppimisympäristössä tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, ahdistelusta, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan oppijan huoltajalle tai muulle lailliselleedustajalle. (PoL 29§, 7 mom., LL 40§11.3.2022/165)
- Jokainen antaa toiselle työrauhan.
- Jokainen siivoaa roskansa sekä pitää koulun ja sen pihan siistinä.
- Opetukseen tulee osallistua säännöllisesti.
- Jos oppija ei voi tulla kouluun, on huoltaja velvollinen välittömästi ilmoittamaan syyn luokanopettajalle, luokanohjaajalle tai ryhmänohjaajalle. Koulun tulee ottaa yhteyttähuoltajaan kolmantena poissaolopäivänä, jos huoltaja ei ole ilmoittanut poissaolon syytä. Poissaoloja tulee seurata.
- Luokanopettaja, luokanohjaaja tai ryhmänohjaaja voi antaa hyväksyttävästä syystä luvan enintään viiden peräkkäisen koulupäivän poissaoloon sen ryhmän oppijalle, jonka valvontahänelle kuuluu. Koulun rehtori voi myöntää luvan tätä pidempään poissaoloon. Lupa anotaan kirjallisena.
- Oppitunnit alkavat ja päättyvät täsmällisesti työjärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana. Oppituntien ulkopuolisessa toiminnassa noudatetaan erikseen sovittuja työaikoja.
- Aiheeton liikennöinti koulun alueella on kielletty. Pyörät, mopot, autot ja muut kulkuvälineet pysäköidään koulun osoittamille paikoille.
- Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Omaisuuden vahingoittumisesta tai katoamisesta aiheutuva korvausvelvollisuus määräytyy vahingonkorvauslain (412/74) mukaan.
- Vioittuneista tai rikkoutuneista välineistä on ilmoitettava välittömästi koulun henkilökunnalle.
- Liikuttaessa noudatetaan liikennesääntöjä.
- Tupakkatuotteiden, sähkösavukkeen, nuuskan, nikotiinipussien ja niihin rinnastettavientuotteiden sekä päihteiden ja huumeiden hallussapito, käyttäminen, myynti ja niidenvaikutuksen alaisena esiintyminen on kielletty.
- Älylaitteiden, kuten puhelinten, mobiililaitteiden ja kannettavien tietokoneiden käyttäminenkoulupäivän aikana:
Peruskouluissa: älylaitteiden käyttäminen kouluaikana koulualueella on kielletty pois
lukien perusopetuslain 29§ ja 31§ mukainen opettajan tai rehtorin sallima käyttö.
Älylaitteitta säilytetään henkilökohtaisessa säilytyspaikassa, kuten repussa tai
lokerikossa tai muussa koulun osoittamassa paikassa, äänettömällä tai suljettuna koko
koulupäivän ajan.
18. Koulua ja sen henkilökuntaa tai oppijoita koskevaa materiaalia ei saa välittää sosiaalisessa
mediassa ilman asianomaisen lupaa. Koulua koskien luvan antaa rehtori. Multimedialaitteiden
ja tietoverkkojen käytössä ei saa toimia vastoin Joensuun seudun sosiaalisen median
opetuskäytön ohjetta. (HYVOKOJ 22.5.2017 § 18, Joensuun seudun opetustoimen sosiaalisen
median opetuskäytön ohje)
Seuraamukset sääntöjen rikkomisesta
Seuraavat toimenpiteet on kirjattava ja niistä on tiedotettava huoltajalle mahdollisimman
nopeasti:
Peruskoulu
- Kasvatuskeskustelu on ensisijainen keino puuttua oppilaan häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen. Kasvatuskeskustelua käytetään, jos oppilas häiritsee opetusta, rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti. Koulun opettaja tai rehtori voi määrätä oppilaan kasvatuskeskusteluun. (PoL 35a§)
- Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksikerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. (PoL 36§)
- Opetusta häiritsevä oppija voidaan poistaa oppitunnin tai koulun järjestämän tilaisuudenloppuajaksi. Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiävoimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Tässä tapauksessakoulun rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtumien kulusta kasvatus- ja koulutuslautakunnalle. (PoL 36b§)
- Rehtori voi koulutyötä kohtuuttomasti häiritsevältä tai väkivaltaiselta tai toisten turvallisuutta uhkaavalta oppilaalta evätä oikeuden osallistua opetukseen ja liikkumiseen koulualueellaperusopetuksessa enintään jäljellä olevan työpäivän tai seuraavaksi työpäivän ajaksi (PoL 36§ 11.3.2022/165)
- Opettaja tai rehtori saavat tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat (mm. laukut, penaalit), hallinnassa olevat koulun tai oppilaitoksen säilytystilat ja vaatteet päällisin puolin sellaisenkielletyn tai vaarallisen esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos esineen tai aineen hallussapito on ilmeistä JA oppilaspyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole. (PoL 36e§)
- Perusopetuksessa opettaja tai rehtori voivat ottaa myös muun opetusta häiritsevän esineen pois oppilaalta, jos oppilas ei sitä pyynnöstä anna. Esine tai aine palautetaan oppilaallepääsääntöisesti oppitunnin päätyttyä.
- Lisäksi oppilaalle, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä enintään kaksi tuntia jälki-istuntoa (PoL 36§) tai
- antaa kirjallinen varoitus (PoL 36§),
- Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan kasvatus- jakoulutuslautakunnan päätöksellä erottaa perusasteella enintään kolmeksi kuukaudeksi. Väkivaltaisen tai uhkaavan oppilaan vaarantaessa toisten turvallisuuden voidaanmääräaikainen erottaminen panna täytäntöön ilman lainvoimaa. (PoL 36§)