IT 2017


Elokuvateksti IT
 Yhdysvaltalainen kauhuelokuva "It "on vuodelta 2017 ja on hyvin suosittu elokuva, se sai myös jatko-osaa "It chapter 2".
 Elokuvan on ohjannut Andres Muschietti ja idea on lähtenyt Stephen kingin romaaneista. "Se" elokuvassa on näytellyt suosittuja teini näyttelijöitä
 kuten Finn wolfhard, Jaeden Martell, Sophia Lillis, Jack Dylan Grazer, Wyatt Oleff, Jeremy Ray Taylor ja Chosen Jacobs ja myös lähes elokuvan pääroolia eli
 itse Pennywiseä Bill Skarsgard.
 Koko elokuva kertoo seitsemästä nuoresta jotka yrittävät kuumeisesti löytää kaupungin kadonneita lapsia, mutta erityisesti yhden heistä kadonnutta veljeä.
 He kohtaavatkin jotain todella pahaa ja pirumaista nimittäin tämän pellen nimeltään Pennywise.
 Lapset ovat yrittäneet jäljittää sitä mutta vielä hetken aikaa turhaan. Elokuva alkaa siitä kun Bill Denbrough teettää pikkuveljelleen paperiveneen
 ja Georgie lähtee kokeilemaan sitä sateeseen, mutta vene valuu yhteen sadeviemäriin ja yrittäessään sitä pois hän tapaa klovnin nimeltä Pennywise.
 Klovni antaa veneen lopulta mutta kun Georgie kurkoittaa ottamaan sitä Pennywise puraisee häneltä käden pois. Georgie yrittää raahautua viemärin
 luota pois mutta Pennywise vetää hänet viemäriin. Vuoden jälkeen Bill ja muut ystävänsä Richie Tozier, Eddie Kasprak, Stanley Uris olivat lähdössä Derryn koululta viettämään kesälomaa, mutta
 törmäävät koulukiusaajinsa Henry Bowersiin ja hänen kahteen kiusaamiskaveriinsa. 

 Kiusaajat lupasivat tehdä heidän kesästään helvettiä. Tämän jälkeen Beverly huomaa Benin kuuntelemassa yksin musiikkia ja huomaa myös hänen
 vuosikirjansa olevan tyhjä joten kirjoittaa siihen nimensä. Sillä aikaa kotikoulun pakotettu Mike Hanlon näkee hallusinaation vanhempiensa kuolemasta
 viedessään lampaanlihaa lihakauppaan. Myös veljensä kuolemasta traumatisointunut Bill yrittää kertoa isälleen, että Georgie olisi joutunut viemäreiden
 kautta johonkin muuhun paikkaan. Sekä Ben näkee hallusinaation päättömästä pojasta ja Stanley kohtaa pelkonsa joka tulee maalauksen muodossa.
 Henry ja kaverinsa löytävät Benin ja alkavat kiduttamaan tätä. Ben lähtee juoksemaan metsään päin ja sieltä hän löytää Billin ja kaverinsa. Tämän jälkeen
 yksi Henryn jengistä Patrick Hockstetter eksyy viemäriin ja joutuun "sen" tappamaksi. Jälkeen päin Bill ja muut yrittävät parantaa Benin haavan mutta
 eivät löydä siihen tarvikkeita, silloin he kohtaavat uudestaan Beverlyn ja Beverly auttaa heitä. Kun eddie oli palaamassa kotiin hänen kimppuunsa
 hyökkäsi sairastunut spitaalinen ja sen jälkeen Eddie kohtaa Pennywisen.
 Mike joutuu taas Henryn jengin kohteeksi, mutta kaverit löytävät Miken ja he ryhtyvät kiusaajien kanssa kivisotaan.
 
Se herää joka 27 vuosi syödäkseen lapsia. Se aistii pelon ja toteuttaa pahimmat painajaiset. Kaverukset kokoontuivat Billin autotalliin ja he selvittivät
 klovnin käyttävän viemäriverkostoja, että se pysyisi piilossa. Sitten "se" hyökkää heidän päälle mutta he pääsivät välttymään siltä.
 Kaverukset päättivät, että "se" asustaisi hylätyssä talossa Neibolt Streetin hylätyssä talossa. He päättivät lähteä tutkimaan asiaa.
 "Se" käyttää muuntautumiskykyjään erottaakseen kaverukset omille teille. Eddie mursi kätensä ja melkein joutu "Sen" syötäväksi, mutta
 Beverly kerkesi työntämään rautakangella "Sen" päästä läpi, "Se" pakenee talosta olevassa kellarin vanhan kaivon kautta viemäreihin.

 Tapahtumien jälkeen koko kerho erkaantuu, kun Bill oli saattaneet heidät melkein kuolemaan. Sen jälkeen tiet erkaantuivat ja he joutuivat tapaamaan
 uudestaan, koska "Se" oli vienyt Beverlyn. Bill organisoi pelastusoperaation, että he saisivat Beverlyn takaisin. Klovni saa myös kiusaaja Henryn
 tappamaan oman isänsä. Kaverukset menevät vanhaan kaivoon viemäreihin pääsemistä varten, mutta Miken kimppuun hyökkää Henry.
 Mike onnistuu lyömään häntä kivellä ja tönäisee Miken kuiluun. Stanin naamaa yritti syödä maalauksesta tuttu nainen. Bill eksyi etsimään veljeänsä Georgieta, paikkaan minne monet lapset ovat mahdollisesti kadonneet.  Loput kaveruksista saapuvat lopulta samaan paikkaan jossa he löytävät
 pahassa tilanteessa olevan Beverlyn. Beverly havahtuu kun Ben suutelee häntä. Sen jälkeen he näkevät taas Billin.
 Bill oli kohdannut kädettömän Georgien kunnes, lopulta Bill tajuaa Georgien olevan pelkkää harhaa ja hän ampuu Miken pulttipistoolilla tätä päähän.
 "Georgie" muuttu pennywiseksi ja hyökkää heidän päälle ja Bill joutuu "Sen" kaappaamaksi. Richie harhauttaa ja kertoo Billin olevan syypää
 tähän kaikkeen, jolloin hän käyttää tätä tilaisuutena lyödä Pennywiseä päähän mailalla. Kerho hyökkää "Sen" kimppuun ja onnistuvat päihittämään Sen
 Pennywise palaa kuiluun näkäisenä ja pettyneenä ja hänet olivat vihdoin päihitetty, mutta vain 27 vuodeksi. "Se" palaa vielä. 
 Ystävykset lupasivat jos Se palaa he kukistavat hänet lopullisesti. He pitävät toistensa käsistään piirissä ja vannovat valan.
 He olivat kukistaneet Sen hetkellisesti. Ja kukistavat kun se palaa.
 
 
Elokuvalle siis tullut jatkoa "IT Chapter 2"
 








Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin