4.luokat yhteisöllinen 8.10.24

Läsnä; 4. luokan oppilaat Vilho, Lauri, Saara, hyvinvointiohjaaja Senja, mielen hyvinvoinnin koordinaattori Viivi, terveydenhoitaja Salla, vanhempainyhdistyksen pj Anna Palander, luokanopettaja Pia, koulupsykologi Eeva, rehtori Jaana, apulaisrehtori Marjo

Oppilailla oli herännyt pohdintoja ja kysymyksiä, joita palaverissamme käsiteltiin:

Oppilaskunnan hallitukseen oppilaat voisivat viedä lemmikkieläinpäivän pohdintaan. Sellainen toki on ollutkin aiempina vuosina. Hieno idea!

Miksi pitää olla matikkaa? Tähän todettiin, että melkoisen tärkeä oppiaine on ja sitä tarvitaan monessa kohtaa tulevaisuudessa ja jo nytkin.

Kummitteleeko meidän Lempoisten koulussa? Tähän vastaus; ei- kummituksia ei ole;) (ainakaan tiettävästi). Koulussa pitäisi opettaa leikillä? Hyvä ajatus, josta keskusteltiin eli on olemassa monia loruja, jotka tulevat oppimista ja auttamat muistamaan. Hyviä toiminnallisia menetelmiä kyllä meidän Lempoisten opettajat jo käyttävätkin eri oppisisältöjen muistamiseen ja omaksumiseen.

Olisi kiva jos olisi kaunokirjoitusta olisi valinnaisena. Todettiin, että voidaan ottaa käyttöön tuo ja rehtorikin & apulaisrehtori innostuivat asiasta.

Toivottu on yökoulua eli todettiin, että omalle opelle voisi tätä puhua.

Kouluruokailu myös puhututti eli kasvisruokavaihtoehto olisi todella hyvä. Yksi oppilaista myös totesi, että olisi kiva, jos olisi lempiruokaviikko. Todettiin, että se on tulossa nyt ennen joulua vielä. Oppilaat toivoivat joitakin edellisen kouluruokailulistan ruokia takaisin. Myös enemmän liharuokia toivottiin.

”Koululaiset saa päättää”- viikko oli toiveena. Rehtori totesi, että voitaisiin ajatella, että koululaiset saisivat päättää päivää. esim voisi olla erilaisia oppiaineita.

Päihteet oli myös oppilaiden listalla ja vanhempainyhdistyksen pj selvitti asiaa eli on ollut yksi kerta, jolloin lapselle olisi tarjottu sähkötupakkaa. Kyllä tätä asiaa viedään koulussa eteenpäin ja täällä teemme sellaista kasvatustyötä, että päihteiltä vältyttäisiin. Todettiin, että ennakointi on tärkeää ja ns. valistus päihteiden vaaroista.

Koulun tapahtumat; toivottiin yhteistä urheilupäivää esim. isot oppilaat olisivat pienten kanssa. Todettiin, että viritellään kummitoimintaa. Toki osa luokista tätä jo toteuttaakin. Toivottiin sitä, että saisi luistella ja hiihtää talvella välkän aikana. Todettiin, että aika kyllä on niin lyhyt, ettei sitä voida oikein toteuttaa. Toki syntyi myös ideointi liikuntaseikkailusta. Sitäkin voisi lähteä oppilaskunnan hallitus lähteä ideoimaan.

Oppilaskunnan hallitukseen tullut paljon uusia jäseniä. Kysyttiin myös lapsilta, olisiko heillä ideoita siihen, miten saataisiin huoltajia enemmän osallistumaan. Todettiin, että Kodin ja koulun päivä on kiva tapahtuma ja oli hienoa, että sen kautta myös saataisiin huoltajia osallistumaan. Nostona vanhempainyhdistyksen pj nosti esille, että joissakin pelitilanteissa on paljon sellaista, että vähän jopa tönätään tms. Oppilaiden mielestä tällaista ei ole, mutta saattaa tuntua ikävältä, jos pelissä on sellaisia, jotka harrastavat esim. jalkapalloa, niin heidän otteet saattavat olla rajumpia tai tuntua rajuimilta. Kenenkään ei tarvitse kokea tönimistä tms eli kyllä sitä seurataan ja siihen puututaan. Aina pitää kertoa aikuiselle, mikäli kokee jonkun tilanteen epämiellyttävänä.