Osaaminen ja asiantuntijuus: opetusharjoittelu 3, Sirja Nevalainen

Eettinen osaaminen

Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Opetus perustuu käsitykseen, jonka mukaan jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas omana itsenään. Oppilaalla on oikeus osallisuuteen, hyvään opetukseen ja onnistumiseen. Hänen tulee saada kasvuunsa tukea ja oppimiseensa arvostusta ja välittämistä. (OPS2014, 15-16) Koulumaailmassa asiat ovat hyvällä mallilla, kun oppilailla on mahdollisuudet oppia, kehitystä ja hyvinvointia tukevia vertaissuhteita ja turvallisia opettajia. Ongelmatilanteita ja ristiriitoja kuitenkin väistämättä tulee, jolloin opettajan, kouluyhteisön ja mahdollisesti myös vanhempien tulee pyrkiä ratkaisemaan pulmatilanteet. Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen kohtelu ovat kuitenkin kaiken toiminnan pohjana. Muutamassa tilanteessa olen joutunut miettimään omia valintojani. Esimerkiksi kun tässä harjoittelussa odotin matematiikan tunnilla viisi minuuttia oppilaiden hiljentymistä, pidin viisi minuuttia pidemmän oppitunnin. Yksi oppilaista valitti päätöstä sen vuoksi, että vain osa luokan oppilaista oli häirinnyt opetusta, mutta silti kaikkia “rangaistiin”. Tilanteessa itselleni tärkeintä oli kuitenkin asian opettaminen ja työskentelyn jatkumisen mahdollistaminen, enkä olisi edes voinut tehdä toisin, sillä työrauhaongelman takia keskeinen asia oli jäänyt koko luokalta oppimatta.

Edellisessä harjoittelussa olin kiinnostunut erityisesti työrauhaan liittyvistä asioista ja tein kandidaatintutkielmani parin kanssa myös samasta aiheesta. Tässä harjoittelussa kyse oli pitkälti vuorovaikutukseen liittyvistä asioista ja hyvän työrauhan ylläpitämistä edistävät toimet kuuluvat nimenomaan vuorovaikutukseen. Huomasin, että opit työrauhasta olivatkin jo pitkälti rakentuneet osaksi opettajuuttani. Toteutan työrauhaa erityisesti ennaltaehkäisevästi panostamalla  opetuksen laatuun ja vuorovaikutussuhteisiin. Lyhyesti ja ytimekkäästi hyvän opetuksen salaisuudet kuvataan Uusikylän ja Atjosen (2007, 7-14) teoksessa Didaktiikan perusteet. Heidän mukaansa opetus ei ole vain tietojen ja taitojen opettamista tai opetustekniikoita. Hyvän opettajan tulee olla kannustava, hienotunteinen ja oikeudenmukainen sekä johdonmukainen, selkeä ja joustava. Uusikylä ja Atjonen (2007, 9) painottavatkin sitä, että opetus on inhimillistä vuorovaikutusta ja kasvatusta. Hyvä opettaja on ilmeisesti myös ennen kaikkea hyvä ihminen ja turvallinen aikuinen.

Mahdollisiin työrauhaongelmiin puutun asteittain etenevästi, eli aloittaen lievimmistä keinoista edeten tarvittaessa seuraamuksiin asti mukaillen Saloviidan käsittelemiä keinoja teoksissa: Luokka haltuun! (2008) ja Työrauha luokkaan (2013). Vaatii kuitenkin paljon harjoittelua ja kokemusta ymmärtää, mikä tilanne vaatii minkäkin toimenpiteen ja milloin tulee hypätä lievempien keinojen yli heti vakavampiin keinoihin. Tähän tarvittaisiin myös enemmän oppilaantuntemusta, mikä jää harjoittelussa pakostakin melko vähäiseksi. Työrauhan suhteen sain harjoittelussa paljon hyvää palautetta. Palautteesta nousi pohdittavakseni myös toimiminen nopeaa reagointia vaativassa tilanteessa. Käsityön ohjaava opettajani käytti esimerkkinä tilannetta, jossa oppilas on leikkaamassa saksilla verkkovirtaan kytkettyä johtoa poikki. Siinä tilanteessa olisi tultava kuin apteekin hyllyltä “taikasanat”, jotka pysäyttävät toiminnan ja toimenpiteet tilanteen etenemisen mukaan. Jos vaara ei komennuksesta silti väisty, seuraavaksi on yritettävä fyysisesti estää tilanne ja viime kädessä sammuttaa päävirta. Mielenkiintoista oli se, että vaaratilanne oli ollut ajankohtainen keskustelunaihe myös opiskelutovereideni kanssa. Osa opiskelutovereistani on jo työelämässä ja olen kuullut heiltä todella hurjistakin tilanteista, joista eräässä oppilas oli uhannut muita teräaseella. Kyseisessä tapauksessa opettaja oli saanut teräaseen pois oppilaalta ja tämä saatiin poistettua tilasta, jonka jälkeen opettaja varmisti ensin muiden oppilaiden tilan ja alkoi sitten selvittää tapausta apuvoimien kera yhdessä tekijän kanssa. Tällainen tilanne herättää monenlaisia ajatuksia ennaltaehkäisevistä tekijöistä aina pahimpaan lopputulokseen asti. Omalla kohdallani aloin miettiä sitä, kuinka itse toimisin vastaavassa tilanteessa ja tulin siihen lopputulokseen, että kaipaisin lisää ohjeistusta ja harjoitusta esimerkiksi kiinnipitotilannetta varten. Luotan kuitenkin, että terveeseen järkeen tukeutumalla erittäin hankalistakin tilanteista selviää.

Olenkin huomannut, että tällä hetkellä omassa opettajuudessani suurin muutos aiempiin harjoitteluihin verrattuna on ollut itseluottamuksen lisääntyminen. Ohjauskeskustelussa ohjaajani käytti varsin kuvaavaa termiä opettajuuden osa-alueiden palikoista, joita olen koonnut itselleni. Aiemmin kurssien sisällöt ovatkin tuntuneet enemmän tai vähemmän irrallisilta, ja kaikki opettajuuteen ja pedagogiikkaan liittyvä on ollut yhtä valtavaa, epäselvää tiedon vuoristoa. Nyt tuntuu siltä, että olen louhinut tätä “tiedon vuorta” sopiviksi paloiksi ja rakentanut itselleni niistä oman opettajuuteni temppeliä. Tässä vaiheessa opintoja olen alkanut jo uskoa siihen, että minulla on riittävästi tietoa ja taitoa toteuttaa opetusta. Tämän myötä harjoittelu sujui varmoilla otteilla ja minulle vapautui paljon energiaa turhalta jännittämiseltä. Pystyin esimerkiksi panostamaan paljon paremmin  opettaja-oppilassuhteisiin ja opetustilanteessa keskeisten asioiden huomioimiseen, kuten arviointiin. Mahdollista epävarmuutta ja riittämättömyyden tunnetta käsittelen opiskelutovereiden, muiden opettajien ja läheisten tuella. Olen oivaltanut mm. Verme-työskentelyn avulla, että hankalistakin tunteista puhuminen auttaa ja apua voi ja tulee pyytää tarvittaessa. Aina kun jokin jännittää todella paljon, pyrin ottamaan selvää kaikesta aiheeseen liittyvästä ja muistutan itselleni, että riittää kun teen parhaani. Työssä jaksaminen on erittäin keskeinen asia, johon olen alkanut varautua jo opiskeluaikana esimerkiksi kirjaamalla asioita ylös Margaret Adamsin (2006) työn ja muun elämän tasapainon suunnitelman mukaisesti. Opettajan työssä onkin tärkeää muistaa omat päätavoitteet ja päätyö, joissa pitäytyminen auttaa jaksamaan. Kaikki oppilaisiin liittyvät asiat eivät ole opettajan vastuulla, vaan ne asiat, jotka olennaisesti kuuluvat koulupäivään ja oppimisprosessiin.

Viestintä ja vuorovaikutusosaaminen

Vuorovaikutuksen kannalta tässä harjoittelussa keskeisimpiä olivat kasvattajien ja lasten välinen - , lasten keskinäinen - sekä kasvattajien välinen vuorovaikutus. Kasvattajien välinen vuorovaikutus, eli minun ja koulujen opettajien välinen vuorovaikutus toteutui mielestäni erittäin hyvin, sillä henkilökemiat kohtasivat erittäin hyvin ja ohjaajien asenne minun työskentelyyni oli erittäin kannustavaa ja sallivaa. Varsinkin tekstiilikäsityön opettamisen haasteet yllättivät minut, mutta jännittävät ja vaikeat tilanteet opettivat omalla tavallaan varmasti onnistumista enemmän. Tekstiilikäsityön opettamisessa suurin haaste ja kehityskohta itselläni oli aktiivinen kuuntelu. Sen sijaan, että neuvoin suoraan oppilasta, minun olisi tullut kyetä ohjaamaan tätä ongelmanratkaisuun. Gordon (2006, 28-32) kehottaa harjoittamaan aktiivisen kuuntelun taitoa ja pidättäytymään antamasta oppilaalle ratkaisua. Näin tämä voisi itse keksiä ratkaisun, mikä tukisi oppilaan kasvua ja kehitystä.  

Harjoittelun B-jaksolla näin 3. luokassa jo ennen omia tuntejani tilanteen, jossa eräs oppilas tönäisi toista oppilasta. Olin vasta havainnoimassa luokkaa, mutta refleksinomaisesti nousin ylös, otin pari askelta oppilaita kohti ja pysäytin tilanteen kieltämällä voimakkaalla äänellä. Tilanteen jälkeen jäin miettimään, olisiko teosta pitänyt tulla myös muita seuraamuksia, kuten puhuttelu tai oppilaiden välien sovittelu. Harjoittelun edetessä kyseinen tönäisijä uskoutui minulle erään tunnin aikana siitä, että hän eli epävarmassa elämäntilanteessa ja arjessa hankaluuksia aiheutti toisen vanhemman poissaolo. Oppitunti oli itsenäisen työskentelyn vaiheessa, jossa kiersin neuvomassa ja auttamassa tehtävien teossa, mutta pysähdyin kuuntelemaan oppilasta ja hän sai jakamattoman huomioni kunnes hänen kertomuksensa loppui. Sitten sanoin hänelle, että kaikki järjestyisi, eikä hänen tarvitsisi olla huolissaan. Lopputunnin oppilas pystyikin työskentelemään rauhassa. Harjoittelun loppuajasta välimme olivat niin hyvät, että hän juoksi minut nähdessään halaamaan. Luotan melko pitkälti siihen, että osaan toimia kunkin tilanteen vaatimalla tavalla ja pystyn olemaan läsnä ja aito oppilaiden kanssa. Toimintaani ohjaavat ajatukset turvallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Pyrin olemaan kaikessa “se turvallinen aikuinen”, joka asettaa rajat toiminnalle ja pitää huolta siitä, että kaikki luokassaolijat huomioidaan.

Harjoittelun A-jaksolla 6-luokkalaisten kanssa sattui tilanne, jossa osa oppilaista oli jäänyt välitunnin ajaksi luokkaan tekemään kepposia. Satuin paikalle ja tiedustelin vakavana mutta ystävällisesti, että mistä on kysymys. Yksi heistä tuli luokseni kertomaan, että he olivat piilottamassa kameraa luokkaan tehdäkseen pilan omalle opettajalleen. Hän sanoi, että olen varmasti hyvä opettaja, mutta heidän opettajansa ei ollut, ja siksi he toimivat niin. Kerroin oppilaille, että he eivät voi toimia sillä tavalla ja että joudun kertomaan heidän opettajalleen tapahtuneesta. Jäin tyynenä odottamaan, että he ottavat kameran pois ja lähtevät välitunnille. Tilanteen jälkeen luin netistä, että kyseessä oli yleinen ilmiö, joka oli levinnyt useisiin kouluihin. Luokan opettaja ei tuntunut olevan huolissaan, mutta varoitin häntä siitä, että oppilaat saattavat yrittää saada hänet raivostumaan jollain keinolla kuvatakseen tilanteen. Mietin sitä, että olisin voinut yhdessä heidän oman opettajansa kanssa käydä vielä asian läpi ja herättää heitä ajattelemaan sitä, mitkä seuraukset tällä pilalla olisi voinut olla. Mietin myös sitä, kuinka itse reagoisin jos oppilaat alkaisivat selittämättömästä syystä käyttäytyä erittäin huonosti ja provosoivasti. Kyseisellä luokalla oli ollut haastavia tilanteita kuten nimittelyä toista harjoittelijaa kohtaan, mutta itse en kokenut sellaista. Havainnoinnin aikana huomasin, että varsinkin yksi oppilaista halusi olla paljon äänessä, mikä sai ryhmässä aikaan ketjureaktion ja pian kaikki olivat äänessä kesken oppitunnin. Tälle yhdelle oppilaalle pyrin antamaan erikseen huomiota myös muissa asioissa kuin opetukseen liittyen, mikä vaikutti hänen käyttäytymiseensä sekä suhtautumiseensa minuun ja työskentelyyn erittäin positiivisesti. Tämä tukee Gordonin (2006, 22) näkemystä siitä, että opettamisen onnistumiseen vaikuttaa kaikkein eniten opettajan kyky luoda toimiva vuorovaikutussuhde oppilaisiin. Tässä luokassa käytin paljon myös oppilaita matematiikan opettajina. Opettaja ei ole yksin vastuussa opettamisesta vaan vertaisryhmä on voimavara, jonka avulla lapset voivat oppia toisiltaan ([Scardamalia ja Bereiter,1991]Karila, Alasuutari, Hännikäinen, Nummenmaa & Rasku-Puttonen, 2006, 183).

Yhtenä selkeänä ongelmakohtana tässä harjoittelussa nousi esille oppilaiden tasoerot ja niiden vaikutus opetusjärjestelyihin. Oppijoiden yhteisöissä on tyypillistä, että jäsenten välillä on eroja tiedon, osaamisen ja ymmärtämisen suhteen. Ryhmän toiminnan tulokset ja tuotokset syntyvät kuitenkin yhdessä keskustelemalla ja neuvottelemalla. ([Matusov, 1998]Karila, Alasuutari, Hännikäinen, Nummenmaa & Rasku-Puttonen, 2006, 15) Harjoittelun A-jaksolla tekstiilikäsitöissä tasoerot näkyivät töiden edistymisessä eri tahtiin, mikä herätti ihmetystä siitä, missä vaiheessa mikäkin työohje tulisi opettaa. Harjoittelun B-jaksolla vuorostaan esimerkiksi pelkkien ohjeiden antaminen vaati jo monenlaista suunnittelua, sillä luokalla oli paljon eritasoisia oppilaita. Osa ei ymmärtänyt kunnolla kirjoitettua tekstiä ja yhdellä oppilaalla meni jostain syystä ohjeistus lähes aina ohi ja heti ohjeen antamisen jälkeen hän saattoi kysyä, mitä tuli tehdä. Myös matematiikassa työskentely oli osalla selkeästi hitaampaa ja B-jakson ryhmästä parilla oppilaalla olikin helpotetut tehtäväkirjat. Panostin erityisesti opetuksen selkeyteen ja eriyttämiseen, ja esimerkiksi matematiikan kokeiden perusteella olin saanut kertausjaksot toteutettua melko hyvin, sillä oppilaat pärjäsivät molempien jaksojen kokeissa hyvin. Siitäkin huolimatta, että heillä ei ollut koko syksynä ollut ollenkaan erityisopettajaa.

Pedagoginen osaaminen

Kolmannessa opetusharjoittelussa keskeisimpänä tavoitteena itselläni oli arviointi, ja vielä keväällä minusta tuntui mahdottomalta tehtävältä arvioida edes muutaman oppilaan työskentelyä kahdessa oppiaineessa. Saatuani enemmän tietoa, vertaistukea, mentorointia ja kesän ajan myös lepoa, jaksoin toteuttaa arviointia aivan eri tavalla kuin aiemmin. Opin havainnoimaan paremmin oppilaiden työskentelyä ja etenemistä luokassa, sekä hyödyntämään erilaisia arviointitekniikoita, kuten esimerkiksi itsearviointia lomakkeiden muodossa. Mietin myös luokan hiljaisia oppilaita, jotka jäivät työskentelyssä välillä vähemmälle huomiolle kovaäänisempien saadessa huomioni. Huomasin, että samalla tavalla kuin muussakin työskentelyssä, voin osallistaa oppilaita huolehtimaan myös siitä, että he saivat esimerkiksi palautetta työstään. Jos en ollut itse varma siitä, olivatko kaikki saaneet palautetta kuvataiteen työstä, saatoin kysyä oppilailta itseltään, keneltä palaute vielä puuttui. Aloin myös painottaa esimerkiksi läksyjen tekemistä ja tarkastuksessa varmistin eri tyyleillä, että jokainen saa äänensä kuuluviin. Listasin tai vedin yli niitä, jotka olivat saaneet puheenvuoron ja houkuttelin niitä, jotka eivät vielä olleet vastanneet tai aloin jakaa vastausvuoroja yksitellen ilman viittaamista nojaten siihen ajatukseen, että tehtävät on jo tehtynä, koska ne olivat läksynä. Helpotettuja kirjoja tekevät eivät kuitenkaan pystyneet tällöin osallistumaan, joten siinäkin oli vielä miettimistä. Työskentelyn ja opitun asian lisäksi havainnoin käyttäytymistä ja tässä osa oppilaista erottui edukseen kun osa taas hankki itselleen miinuspisteitä. Tavoitteista muistuttelu ja sekä positiivinen, että negatiivinen palaute käyttäytymisestä olivat siksi välillä tarpeen.

Toimintani perustuu samankaltaiseen ajatusmalliin Lonkan (2015) kanssa. Hän painottaa elämän hyvyyttä ja hyvinvointia, joiden perustana ovat luomisen ilo, matkat kohti oivalluksia ja onnistumisen riemu. Suorittamisen ja mielenterveysongelmiin ajautumisen estämiseksi Lonka (2015, 241) korostaa sitä, että  lasten ja nuorten voimavaroja tulisi saada käyttöön heidän itsensä takia. Hän puhuu myös siitä, kuinka oivallusten kautta ihminen ja maailma uusiutuvat, jolloin pystyy tekemään hyvää itselle ja muille. Erityisesti yksilökeskeisestä ja suorittavasta elämäntavasta tulisi päästä eroon, sillä ne eivät tuo onnea, eivätkä tue ihmisten hyvinvointia. Pyrin mahdollistamaan oppilaille onnistumisen kokemuksia, elämyksiä ja herättämään kiinnostusta erilaisiin ilmiöihin ja sisältöihin.

Intellektuaalinen osaaminen

Yhdistän teoriaa käytäntöön esimerkiksi siinä, että olen perehtynyt kirjallisuuteen, joka käsittelee hyvää opettajuutta ja opetusta, ja mietin niiden osasten toteuttamisen käytännön tasolle. Arvioin paljon omaa työskentelyäni, pohdin omia arvojani ja työtapojani eri tilanteissa, ja pyrin perustelemaan toimintani pitkälti tutkimusperustaisesti. Hurtig, Laitinen & Uljas-Rautio (2010, 7-8) painottavat, että keskeistä tutkimuksellisen lukutaidon osissa ja muodoissa on itsenäinen ja kriittinen ajattelu. Heidän mukaansa opiskelun ja tutkimisen yhteydessä tulee lukemisen ja ymmärtämisen lisäksi kyetä hahmottamaan ja analysoimaan mitä erilaisempia tiedonlähteitä. Näitä taitoja tulisi harjoitella vielä opiskelun jälkeenkin. Huonon nimimuistin vuoksi minun on vain välillä vaikea viitata puheessa johonkin tiettyyn tutkimukseen tai teokseen, mutta tiedonhakutaidoilla sekin ongelma on ratkaistavissa. Opiskelujen edetessä minulle valkeni kuinka paljon erilaisia ilmiöitä ja ongelmakohtia opetustyössä voi tulla eteen, mutta niissä tilanteissa pystyn tukeutumaan tutkimustietoon ja erilaisiin teorioihin. Oli helpottavaa huomata kuinka paljon myös erilaisia käytännön vinkkejä ja harjoitteita monissa teoksissa on. Esimerkiksi kiusaamistilanteisiin puuttuminen, oppilaan aggressiot tai lahjakkaiden opetus voisivat olla aiheita, joista lähtisin vielä etsimään lisää tietoa.

Koen olevani vahvimmillani käsitöissä ja kuvataiteessa, sillä ne kiinnostavat minua kaikkein eniten. Voin tutkia ilokseni erilaisia työideoita tuntikausia ja yhdistelen mielelläni useita tekniikoita, jotta töistä tulisi mahdollisimman monipuolisia. Tämä on toisaalta ollut myös jokseenkin ongelmallista, sillä olen saattanut vahingossa ahnehtia liian monta tekniikkaa, eikä työ olekaan vastannut oppilaiden taitotasoa tai työhön varattu aika ei ole riittänyt toteutukseen. Käsityön ja kuvataiteen projekteihin alustaminen ja motivoiminen onnistuivat tässäkin harjoittelussa erittäin hyvin. Erityisesti pidemmässä projektissa, kuten housujen suunnittelemisessa ja toteutuksessa oli todella tärkeää, että sain oppilaiden mielenkiinnon herätettyä kunnolla projektin alussa. Käytin diaesitystä, johon olin koonnut kevään muotivärit ja kuosit ja soitin taustalla “muotishow-tyylistä” musiikkia, jonka jälkeen oppilaat pääsivät itse suunnittelemaan. Käsitöissä ja kuvataiteessa on molemmissa tietyt tekniikat ja tiedot, mutta myös tilaa luovalle ajattelulle ja itsensä toteuttamiselle. Työskentelyn etenemisen miettiminen alusta loppuun asti on kuitenkin omanlaistaan salapoliisityötä, kun yrittää muodostaa selkeät ja yksinkertaiset ohjeet erikseen jokaista työvaihetta varten. Itselläni haasteena aluksi oli myös se, etten ollut varma oppilaiden lähtötasosta, jolloin en myöskään oivaltanut, että kaikki vaiheet tulisi myös näyttää ja opettaa.

Kulttuurinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Eräässä projektissa yläkoululaisten kanssa oppilaat miettivät ilmastonmuutosta ja osalla oli erittäin kielteinen näkemys asioihin. He sanoivat, että: "maapallo tuhoutuu, eikä sitä voi estää". Tähän olisin jälkeenpäin halunnut palata, jottei oppilaille olisi jäänyt turvaton olo, mutta siinä hetkessä en vielä saanut puututtua aiheeseen. Nykyään ohjaisin keskustelua myönteiseen puoleen kuten siihen, mitä kaikkea voi tehdä ympäristön eteen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissakin painotetaan sitä, että perusopetuksessa tunnistetaan kestävän kehityksen ja ekososiaalisen sivistyksen välttämättömyys, toimitaan sen mukaisesti ja ohjataan oppilaita kestävän elämäntavan omaksumiseen (OPS 2014, 16). Toivoisin, että myös tulevaisuudessa lapset voisivat elää huoletonta lapsuutta ja kasvaa toiveikkaina. Oppilaiden on tärkeä huomata, että he voivat jokapäiväisissä valinnoissaan vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin.

Tulevaisuudessa haluaisin siirtää eteenpäin samoja arvoja, jotka olen oppinut jo omina kouluvuosinani. Esimerkiksi päiväkodeissa ja vanhainkodeissa vierailut musiikkiesitysten muodossa olivat erittäin tärkeitä sekä katsojille, että esiintyjille. Erityisesti nykyaikana kun vanhuksia hoitavat vieraat ihmiset laitoksissa, olisi pienikin ilon pilkahdus, vaikka sitten lapsikuoron muodossa heille varmasti tervetullutta vaihtelua. Myös kulutustottumuksiin ja omaan terveyteen liittyviin valintoihin haluaisin lasten kiinnittävän huomiota.

Ahonen (2003, 205) toteaa 2000-luvun alun koulutuspolitiikan olleen tienhaarassa. Hän kysyy ovelasti, tulisiko ongelmakoulujen saada varoja vai kuuluisivatko ne niille, joilla menee muutenkin hyvin. Vastaus lienee selvä, mutta silti se ei tunnu olevan sitä kaikille. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden käsitteitä onkin hyvä avata ja miettiä, sillä niitä pidetään kyllä yleisen käsityksen mukaan tärkeinä ja monissa asioissa onkin menty eteenpäin, mutta silti vieläkään kaikessa tasa-arvo ei toteudu. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöillä on edelleen omat hankaluutensa jopa lain puitteissa. Kouluihinkin on kuitenkin jonkin verran jo olemassa materiaalia esimerkiksi sateenkaariperheiden kanssa työskentelyyn.

Esteettinen osaaminen

Paras ympäristö on mielestäni ulkona, missä saa paljon happea ja oppilaat voivat liikkua vapaammin. Itselleni luonto on erittäin tärkeä, sillä olen kotoisin maalta ja vietin lapsuudessani luultavasti enemmän aikaa metsässä kuin sisätiloissa. Oppilaidenkin tulisi mennä ulos ja metsään päästäkseen paremmin kosketuksiin luonnon kanssa. Tässä harjoittelussa pääsin tuomaan metsän sisälle kouluun lehtipainotyössä ja lapset pääsivät myös itse liikkumaan ja tutkimaan luontoon kun kävimme retkellä lammen rannalla. Luonto onkin viihtyisä ja antoisa oppimisympäristö täynnä ihmeteltävää kaikille aisteille. Lehtityöt laitoin yhden oppilaan kanssa luokan takaseinälle kun hän tarvitsi tekemistä. Oppilaat toimivatkin mielellään avustajina opetuksen järjestämisessä esimerkiksi työalustojen tai välineiden jakamisessa. Taideopetuksessa pyrin suunnittelemaan työt niin, että oppilaat tutustuvat uusiin tekniikoihin ja kuvataiteen perusteisiin esimerkiksi värien käytössä, mutta voivat myös toteuttaa itseään luovasti ohjeiden puitteissa. Näin töistä tulee erilaisia ja tekijänsä näköisiä.

On totuttu siihen, että opettajan valitsema tekniikka on työn tekemisen lähtökohtana, jolloin primitiivistä tietoa on hankala tavoittaa (Martikainen, Nikkola & Lokka, 2013, 234). Primitiivisen tiedon, kuten tunteiden ja mielikuvien tavoittamista palveli paremmin teettämäni vesimuisto-työ. Jokainen sai toteuttaa itse valitsemallaan tekniikalla vesiaiheisen työn oman vesimuistonsa pohjalta. Toteutuksiin kuului sommittelu ja sen lisäksi annoin vinkkejä värien käyttämiseen veden piirtämisessä.  Tämän työn esittelyyn ehdotin oppilaille taidegalleriaa, jossa jokainen jättäisi oman työnsä pulpetilleen ja kiertäisimme katselemassa valmiit työt. Tämä idea ei saanut kannatusta ja osa oppilaista jopa käänsi oman työnsä ylösalaisin. Kyse saattoi olla siitä, että oman työn esittely jännittää liikaa tai omia esteettisiä ilmauksia pidetään liian mitättöminä tai henkilökohtaisina esiteltäviksi (Martikainen, Nikkola & Lokka, 2013, 241-242). Joustin alkuperäisessä suunnitelmassani ja peruin gallerian. Annoin sitten vain palautteen yhteisesti työskentelystä. Joillekin oman muiston piirtäminen tuntui muutenkin erittäin hankalalta. Paljon mieluummin oppilaat esittelivät viimeisen työn, joka oli halloweenaiheinen kurpitsalyhty. Varjostaminen ja häivyttäminen liiduilla vaativat melko paljon henkilökohtaista ohjausta ja varmistin lopuksi vielä, että kaikki saivat palautetta. Osa kiinnitti oman työnsä luokan taululle oma-aloitteisesti ja monet ehtivät tehdä useita lisätöitäkin. Palautteenannossa huomasin, että tavoitteiden ollessa selvät itselle, oli helpompi myös kiinnittää oppilaan huomiota teknisiin yksityiskohtiin. Pyrin myös nostamaan jokaisesta työstä oppilaalle jonkin onnistumisen kokemuksen.

 

Lähteet

Adams, M. (2006) Work-life balance. A practical guide for teachers. Great Britain: David Fulton Publishers.

Ahonen, S. 2003. Yhteinen koulu – tasa-arvoa vai tasapäisyyttä? Tampere: Vastapaino.

Gordon, T. 2006. Toimiva koulu. Helsinki: LK-kirjat.

Hurtig, J., Laitinen, M. & Uljas-Rautio, K. (toim.) 2010. Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Kallio, E. (toim.) 2016. Ajattelun kehitys aikuisuudessa.

Karila, K., Alasuutari, M., Hännikäinen, M., Nummenmaa, A. R. & Rasku-Puttonen, H. (toim.) 2006. Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino.

Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Otava.

Martikainen, A. Nikkola, T. & Lokka, A. 2013. Itseilmaisu ja taiteellinen työ integraatiokoulutuksessa. Teoksessa M. Rautiainen ym. (toim.) Toinen tapa käydä koulua. Kokemuksen, kielen ja tiedon suhde oppimisessa. Vastapaino.

OPS 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Viitattu 25.10.2018. https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus

Saloviita, T. 2008. Työrauha luokkaan. Löydä omat toimintamallisi. Jyväskylä: PS-kustannus.

Saloviita, T. 2013. Luokka haltuun! Parhaat keinot toimivaan opetukseen. Jyväskylä: PS-kustannus.

Uusikylä, K. & Atjonen, P. 2007. Didaktiikan perusteet.

?