Viikkotiedotteet
Viikko 22
Lukuvuoden viimeinen kouluviikko pyörähtää käyntiin!
- Maanantaina 31.5. kaikilla kolmosluokkalaisilla koulupäivän pituus klo 9-13. Tarvitsemme äikän, matikan ja ympän kirjat mukaan. Jos uskonnon kirja on kotona, tuokaahan takaisin kouluun. Ope kerää oppikirjoja takaisin.
- Tiistaina 1.6. luvassa myös matikkaa, äikkää ja ymppää. Oppilaille on kevään aikana kerääntynyt mukavasti palkintorahaa ja viime perjantaina oppilaat pääsivät "Open kiskalle" ostoksille ja luvassa on siis leffahetki ja pienet herkut. Oppilas saa tuoda mukanaan pienen karkkipussin tai hieman sipsejä. Juomista kannattaa myös ottaa mukaan.
- Keskiviikkona 2.6. lähdemme pyöräretkelle Patasaareen. Sään mukainen vaatetus. Retkieväät pakkaamme koululta mukaan omiin reppuihin. Reitin varrella asuvat saavat tulla "pyöräletkaan" mukaan menomatkalla. Lähdemme liikkeelle koululta n. klo 9 ja palaamme takaisin klo 13 mennessä. Koulupäivä jatkuu normaalin työjärjestyksen mukaan klo 14 asti. Jos oppilas tulee aamulla matkalta vasta mukaan, olisi kiva, jos ilmoittaisitte siitä minulle wilmaviestillä.
- Torstaina 3.6. vietetään koko koulun yhteistä puuhapäivää ulkosalla! Päivän aikana mm. pesisottelu oppilaat vs. opettajat. Rivakan väki on myös menossa mukana. Sään mukainen vaatetus.
- Perjantaina 4.6. kaikilla kolmosluokkalaisilla koulupäivän pituus klo 9-13. Luvassa mukavaa yhteistä puuhaa ennen kesälomalle lähtöä. Kutosten kukitus ja jäähyväislaulut pihalla klo 12-13. Mukaan saavat tulla ainostaan kutosten huoltajia.
- Lauantaina 5.6. lukuvuoden päätöspäivä, jonka aikana kevätkirkko etänä/et-tilaisuus sekä todistusten jako omissa luokissa. Koulua kaikilla klo 9-10.
Viikko 21
- Maanantaina 24.5. seurataan kulttuuritoimen järjestämää etäkonserttia.
- Keskiviikkona 26.5. lähdemme kolmosten kanssa retkelle Korteniemen perinnetilalle perunaa istuttamaan. Lähtö koululta klo 9.00 ja takaisin palaamme n. klo 14.00. Retkelle lähdetään myös pienessä vesisateessa, joten päälle sään mukainen varustus. Omia eväitä ei välttämättä tarvita, sillä koulusta mukaan lähtee lämmin ruoka. Oma juomapullo kannattaa pakata reppuun mukaan.
- Perjantaina 28.5. lähdemme yhdessä nelosten ja vitosten kanssa retkelle Ruostejärvelle. Lähtö koululta klo 9.00 ja takaisin palaamme klo 13 mennessä. Jälleen päälle sään mukainen varustus ja juomapullo mukaan (pullo täytetään koululla ennen lähtöä). Koululta tulee retkieväät.
- Muuten opiskellaan työjärjestyksen mukaisesti.
Viikko 19
- Äikässä tulkitsemme mainoksia ja luemme jälleen paljon. Teemme myös luetun ymmärtämisen tehtävän.
- Matikassa harjoittelemme laskujärjestystä sekä kertomista allekkain. Kutosen kertotaulutesti pidetään tiistaina 11.5.
- Ympässä tutkimme perhosen muodonvaihdosta.
- Liikunnassa ulkoliikuntaa säätilanteen mukaan.
- Helatorstaina 13.5. on vapaata koulusta.
- Perjantaina 14.5. on Unicef-kävely. Wilman kautta tulossa lisätietoa aiheesta.
Viikko 18
- Matikassa harjoittelemme kertolaskuja ja laskujärjestystä.
- Äikässä lukuläksyt jatkuvat, harjoittelemme tiedonhakua ja viestin kirjoittamista.
- Keskiviikkona 5.5. tehdään ympän koe. Koealue ilmoitettu wilmassa.
- Liikuntatunneilla harjoittelemme pallon kiinniottoa ja teemme erilaisia lyöntiharjoituksia, pelaamme myös nelimaalia.
Viikko 17
Huhtikuun viimeinen viikko kuluukin mukavasti uiskentelun parissa !
- Tiistaina 27.4. ja torstaina 29.4. kolmoset lähtevät uimaan Vesihelmeen. Lähdemme koululta klo 9 ja palaamme ruokailuun mennessä. Ruokailemme normaalia myöhemmin, joten aamulla kannattaa syödä vahva aamiainen. Mukaan tarvitset uikkarit, pyyhkeen ja pefletin. Ota myös juomapullo reppuun mukaan, sillä uidessa tulee monesti aika kova jano. Uimaopettaja tulee Vesihelmestä ja koululta mukaan lähtee kaksi aikuista.
- Matikassa aloitamme viimeisen jakson, jossa harjoittelemme vielä kertolaskuja sekä allekkain kertomista.
- Äidinkielessä lukuläksyt jatkuvat ja harjoittelemme tiedonhakua.
- Ympäristötiedon tunnilla kertaamme jaksoon liittyviä asioita.
- Liikunnassa ulkoliikuntaa. Huonolla kelillä liikumme salissa.
Viikko 15
- Viikon aikana keskitytään ympäristötietoon, aiheena veden kiertokulku sekä tuuli. Teemme vielä Suomen kaupungeista parityönä esittelyvideoita greenscreeniä hyödyntäen.
- Matikassa harjoitellaan desimaalilukujen suuruusvertailua ja yhteenlaskua.
- Liikuntaa säätilojen mukaisesti ulkona tai sisällä.
- Ajatuksena on myös metsäretki ja ulkoluokkatoimintaa loppuviikolla. Ilmoittelen siitä wilmaviestillä myöhemmin.
Viikko 14
- Pääsiäisen jälkeen Me Rosvoloiden tapahtumapaikkojen rakentelu jatkuu.
- Liikunnassa ulkoilua kävelylenkkien ja pihaleikkien muodossa.
- Matematiikassa aloitamme uuden jakson, jonka aiheen on desimaaliluvut.
- Äikässä päivittäinen lukuläksy jatkuu.
- Keskiviikkona ja torstaina pidetään ympäristötietoa ja aiheena on veden kiertokulku.
- Keskiviikkona 7.4. ope koulutuksessa ja sijaisena Maikki.
Viikko 13
- Matikassa harjoittelemme murtoluvuilla laskemista. Matikkaa ahkeroimme viikon aikana aika tavalla ja torstaina mahdollisesti pidän pienimuotoisen testin jakson asioista.
- Uskonnossa puhumme vielä pääsiäisestä.
- Äidinkielen tunneilla keskitymme tapahtumapaikkojen rakentamiseen. Päivittäin tulee myös lukuläksy omasta kirjasta.
- Ympäristötiedon tunnilla puhumme siitä, kuinka vesi kiertää luonnossa.
- Liikunnassa jatkuu sisäliikunta, muistakaa myös juomapullo mukaan.
Viikko 12
- Matikassa harjoittelemme merkitsemään ja vertailemaan murtolukuja.
- Äikän koe pidetään ti 23.3. Loppuviikolla aloitamme monialaista oppimiskokonaisuutta, jonka aiheena on Me Rosvolat.
- Ympässä tutkimme vesireittejä ja Suomen vesistöjä.
- Uskonnossa ja elämänkatsomustiedossa puhumme pääsiäisestä.
- Liikunassa jatkamme futsalin parissa. Muistakaahan ottaa sisäliikkavaatteet ja juomapullo mukaan!
Viikko 11
- Tiistaina 16.3. pidetään matematiikan koe. Loppuviikolla aloitamme murtolukuja käsittelevän jakson.
- Keskiviikkona 17.3. käydään kirjastoautolla lainaamassa jälleen lisää lukemista.
- Torstaina 18.3. oppilaskunnan hallituksen kokous klo 11.15.
- Äidinkielen tunneilla aiheena vielä sanaluokkia, kerrataan adjektiiveja ja tutustumme pronomineihin.
- Ympäristötiedon tunneilla jatkamme Suomi-jakson käsittelyä ja tutustumme Suomen kaupunkeihin. Sparkilla tehdyt videot jaetaan opelle.
- Liikunnassa sisäliikkaa futsalin parissa. Mukaan siis sisäliikuntaan soveltuvat varusteet ja sisäpelikengät (jos sellaiset on). Muista myös juomapullo!
Viikko 8
- Maanantaina 22.2. kuraattori Mari Hokka koululla. Maanantain liikuntatunnilla hiihdetään. Tuo oma nimellä varustettu juomapullo kouluun, täytämme ne mehulla keskiviikon hiihtoretkeä varten.
- Tiistaina 23.2. digitutor vierailee luokassa. Harjoitellaan Sparkvideolla työstetyn videoleikkeen tallentamista pilveen ja tiedoston jakamista opelle. Tiistaina ei pidetä liikuntaa.
- Keskiviikkona 24.2. lähdemme hiihtoretkelle Torronsuolle. Oma reppu mukaan, pakkaamme ennen lähtöä eväät omiin reppuihin.
- Torstaina 25.2. ja perjantaina 26.2. ope poissa, sijaisena Maija Kemppainen. Torstaina myös ympän kirjat mukaan.
- Perjantaina 26.2. liikuntatunnilla luistellaan.
- Matikassa harjoitellaan ajan mittayksiköitä ja kerrataan jakson aikana opittua.
- Äikässä tehdään pieni verbitesti ja harjoitellaan substantiiveja. Luemme myös Me Rosvoloita.
- Ympässä tutustutaan pääkaupunkiimme Helsinkiin.
Iloista viikkoa kaikille!
Viikko 7
- Tiistaina 16.2. lähdemme laskettelmaan Vihtiin. Wilmaviestillä on tiedotettu retkestä enemmän.
- Matikassa harjoitellaan kellonaikoja sekä ajan yksiköitä.
- Äikässä pohditaan verbien taipumista.
- Ympässä jatketaan Suomi-esitelmien tekoa spark videolla.
- Liikuntatunneilla luistelua tai hiihtoa oman valinnan mukaan.
Viikko 6
- Äidinkielessä luokittelemme sanoja ja tutustumme paremmin verbeihin. Jatkamme myös Me Rosvoloiden parissa.
- Ympäristötiedon tunneilla aloittelemme ryhmätyötä Suomesta.
- Matematiikassa kertaamme pituuden mittayksiköitä ja harjoittelemme massan ja tilavuuden mittayksiköiden muunnoksia.
- Torstaina 11.2. vietämmme 112-päivää. Pasi pitää meille kaikille turvallisuustunnin teamsin välityksellä. Viikon aikana harjoittelemme poistumista koulun tiloista sekä sisälle suojautumista, teemme myös turvallisuuskävelyn.
- Liikuntatunneilla hiihtoa tai luistelua oman välinetilanteen mukaan. Kovalla pakkasella liikumme sisällä salissa.
Iloista talvista viikkoa kaikille!
Viikko 5
- Tällä viikolla vietämme mediakasvatuksen teemaviikkoa "Uutisten viikkoa". Koululle on tilattu Forssan lehti, jota tutkimme lähes päivittäin äikän tunneilla. Luemme myös Me Rosvolat-kirjaa ja siitä tulee edelleen lukuläksyä.
- Tiistaina 2.2. pidämme matikan kokeen. Loppuviikolla aloitamme myös uuden mittaamista käsittelevän jakson. Pienet kertotaulutestit alkavat jälleen ja niistä sovimme oppilaiden kesken.
- Ympäristötiedossa tutkimme Suomea ja rajanaapureita.
- Perjantaina 5.2. lähdemme mahdollisesti hiihtoretkelle liikuntakeskukselle. Lisätietoa tulossa wilman kautta.
Viikko 4
- Digitutor vierailee tiistaina 26.1.
- Äikän tunneilla luemme Me Rosvolat-kirjaa ja siitä tulee päivittäin myös lukuläksyä. Harjoittelemme kirjoittamaan myös henkilöhahmojen ja tapahtumapaikkojen kuvauksia.
- Matikassa harjoittelemme vähennyslaskuja allekkain.
- Ympäristötiedossa jatkamme maailmankartan tutkimista ja tutustumme Suomen karttaan.
- Liikuntatunneilla luistelemme kelien mukaan.
Viikko 3
- Matematiikassa harjoittelemme yhteenlaskuja allekkain.
- Äidinkielen tunneilla harjoittelemme kuvien tulkitsemista. Keskiviikkona käydään kirjastoautolla lainaamassa yhteistä lukemista luokkaan.
- Ympäristötiedossa jatkamme karttojen tutkimista ja opettelemme muistamaan myös maanosia.
- Liikuntatunneilla luistelua kelien salliessa. Kovilla pakkasilla liikumme sisällä salissa.
Viikko 2
Hyvää alkanutta vuotta 2021!
Koulu on jälleen pyörähtänyt iloisesti käytiin.
Koulu on jälleen pyörähtänyt iloisesti käytiin.
- Äidinkielessä kirjoitamme pieniä uutisia ja runoja.
- Matematiikassa aloitamme yhteen- ja vähennyslaskujen kertaamista uudesta kirjasta. Laajennamme lukualuetta 0-10 000.
- Ympäristötiedossa tutkimme Suomea.
- Liikuntatunneilla luistellaan kelien mukaan.
Viimeisten päivien ohjelmaa
- Tiistaina 15.12. pidetään kokoava "käytöstunti" ja keskustelemme, kuinka kulunut viikko on vierähtänyt.
- Ruokailussa saamme herkutella jouluruualla.
- Keskiviikkona 16.12. koulussa tarvitaan tonttulakkia. Se kannattaa pakata reppuun mukaan. :)
- Kirjastoautokin käy koulun pihalla, joten omalla kortilla voi käydä lainaamassa joululoman ajaksi luettavaa.
- Liikuntatunneilla maanataina, tiistaina ja perjantaina sisäliikuntaa, eli liikkavarusteet ja pyyhe mukaan. Jos pakkastilanne ja jään kunto sallii, saatamme myös luistella. Laitamme siitä wilmaviestiä tarvittaessa.
- Maanantaina 21.12. vietämme luokan pikkujouluja. Luvassa jouluista ohjelmaa.
- Viimeinen koulupäivä on tiistaina 22.12. Koulupäivä alkaa kaikilla klo 9 ja päättyy klo 11. Joululoma saa alkaa!
Rauhaisaa joulun odotusta kaikille!
Viikko 50
- Äidinkielessä kirjoitetaan uutistekstejä ja runoja.
- Matematiikassa jatkamme geometriaa.
- Askartelemme joulutonttuja ja jouluisia tähtiä vielä koristamaan luokkaa.
- Liikkavarusteet taas maanantaina, tiistaina ja perjantaina mukaan!
Iloista viikkoa!!
Viikko 49
- Keskiviikkona 2.12. pidetään ympäristötiedon koe. Koe ilmoitettu wilmassa.
- Äikässä luemme viikon aikana paljon ja teemme lukupäiväkirjaa.
- Matikassa alkaa alkaa uusi jakso, joka käsittelee geometriaa.
- Askartelemme lisää joulun tuntua luokkaan.
- Perjantaina 4.12. nautimme itsenäisyyspäivän juhlalounasta.
- Liikunnassa jatkuu telinevoimistelu. Muistakaa ottaa liikuntavarusteet, pyyhe ja juomapullo mukaan!
Viikko 48
Tällä viikolla koulutyötä tehdään tavalliseen ja totuttuun tapaan.
Iloista viikkoa kaikille!
- Äikässä tutkimme luetteloita ja harjoittelemme niiden tekemistä. Aloitamme uuden lukuprojektin.
- Matikassa kertaamme vielä kertotauluja ja jakolaskua. Matikan kokeen pidämme keskiviikkona 25.11.
- Ympässä kertaamme opittuja asioita kirjasta sekä Kahootin avulla. Valmistaudumme seuraavan viikon kokeeseen.
- Liikunnassa meillä alkaa telinevoimistelujakso. Muistakaa ottaa liikkavarusteet mukaan tunneille.
- Keskiviikkona 25.11. meillä on digitutor vierailemassa ensimmäisellä tunnilla.
- Valmistaudumme luokassa myös joulunaikaan ja teemme jouluisia kuvistöitä.
Iloista viikkoa kaikille!
Viikko 47
Tällä viikolla meillä onkin monenlaista puuhaa luvassa!
- Maanantaina pidetään uskonnon koe. Kokeesta ilmoitettu Wilman kautta.
- Tiistaina tutustutaan kirjailijavierailijan tuotantoon toiminnallisesti.
- Keskiviikkona 18.11. ja perjantaina 20.11. lähdetään uimaan. Lähtö koululta klo 9.00. Valvojiksi lähtevät Jari ja Mari. Uinnin jälkeen palataan suoraan ruokailuun. Päivä jatkuu työjärjestyksen mukaisesti. Mukaan otetaan uikkarit, pyyhe, pefletti ja uimalasit (ei pakolliset). Mukaan kannattaa ottaa myös juomapullo.
- Torstaina aamulla pääsemme mukaan kirjailijaivierailuun etäyhteyksin. Torstaina myös seurakunnan päivänavaus ja Pasi Simola vierailee luokassamme.
- Äidinkielessä harjoittelemme yhdyssanoja.
- Matematiikan tunneilla kertaamme vielä jakolaskuja.
Viikko 46
- Äidinkielessä harjoittelemme vuorokeskustelun kirjoittamista.
- Matematiikassa jatkamme jakolaskuja.
- Ympäristötiedon tunnilla pelaamme kahoottia hämähäkkiaiheella, tutustumme myös oravan puuhasteluihin.
- Liikuntatunneilla pelaamme koripalloa. Muistakaahan ottaa liikuntavarusteet, pyyhe ja juomapullo mukaan!
Iloista viikkoa kaikille!
Viikko 45
Tällä viikolla:
Iloista viikkoa kaikille!
- Äidinkielessä tutkimme sarjakuvia ja teemme myös omia sarjiksia. Jatkamme Konsta-kirjan lukemista. Teemme myös luetun ymmärtämisen tehtävän.
- Matematiikassa harjoittelemme jakolaskua.
- Ympäristöopin aiheena tällä viikolla on etana.
- Liikunnassa jatkamme lentopalloharjoitusten parissa. Liikuntavarusteet, pyyhe ja juomapullo mukaan!
- Keskiviikkona 4.11. digitutor vierailee jälleen koulullamme. Kirjastoauto tulee myös keskiviikkona, joten omat kortit mukaan!
Iloista viikkoa kaikille!
Viikko 44
- Äidinkielessä luemme vielä Konsta-kirjaa. Pohdimme myös vastakohtia ja synonyymeja sekä riimejä erilaisten tehtävien avulla.
- Matematiikassa alkuviikolla kertaamme vielä kertotauluja. Keskiviikkona 28.10. pidämme matikan kokeen.
- Ympäristötiedon tunneilla tutkimme hämähäkkieläimiä.
- Liikunnassa aiheena on lentopallo. Muistakaahan ottaa sisäliikkavarusteet, pyyhe ja juomapullo liikuntapäivinä mukaan!
- Tiistaina 27.10. oppilaskunnan hallituksen kokous.
Viikko 41
Enää viikko ja on jo syysloman aika!
Hurjaa vauhtia on alkusyksy mennyt. Oppilaat ovat kyllä loman ansainneetkin.
Vielä tällä viikolla aherretaan seuraavien aiheiden parissa:
Iloista lokakuun alkua kaikille!
Hurjaa vauhtia on alkusyksy mennyt. Oppilaat ovat kyllä loman ansainneetkin.
Vielä tällä viikolla aherretaan seuraavien aiheiden parissa:
- Äidinkielessä keskitymme lukemiseen ja aloitamme uuden kirjan Konsta ja näkymätön Niklas. Tiistaina pidän pienen testin, aiheen virkkeen kirjoittaminen, aakkoset ja oikeinkirjoitus.
- Matematiikassa jatkamme kertolaskujen parissa. Harjoittelemme 3, 6 ja 7 kertotauluja ja pohdimme vaihdannaisuutta kertolaskuissa.
- Ympäristötiedon tunneilla tutkimme puita.
- Liikuntatunnit pidetään ulkona säiden salliessa.
Iloista lokakuun alkua kaikille!
Viikko 40
- Tiistaina 29.9. oppilaskunnan hallitus kokoontuu klo 11.15.
- Äikässä pohdimme aakkostamista, harjoittelemme myös sanaston ja hakemiston käyttöä.
- Matikassa harjoittelemme sinnikkäästi kertotauluja (2, 3, 4, 5,10) ja tutustumme laskujärjestykseen.
- Ympäristötiedossa, kuluvalla viikolla, tutkimme kasvin eri osia ja kuvistunnilla teimme mahtavan upeat maitohorsmat. Laitan valmiista töistä kuvia myös pedanettiin. Ensi viikolla puhumme vielä pihamaan kasveista.
- Liikuntatunneilla suunnistamme. Muista ottaa mukaasi säänmukaiset liikkavarusteet, juomapullo sekä pieni pyyhe peseytymistä varten.
Pyrin merkitsemään kotitehtävät päivittäin wilmaan, lisäksi merkitsen samaan kohtaan oppitunneilla tehdyt tehtävät tiedoksi poissaolijoille.
Iloista viikkoa kaikille!
Viikko 39
- Maanantaina 21.9. sijaisena on Heikki, ope kunnanatalolla koulutuksessa.
- Keskiviikkona 23.9. käydään kirjastoautolla, eli ottakaahan kortit mukaan. Kirjastoautolla on muutaman viikon tauko tämän käynnin jälkeen. Eli lukemista kannattaa lainata nyt kotiinkin.
- Matikan koe tehdään tiistaina, loppuviikolla meillä alkaa kertotaulu-jakso.
- Ympässä keskustellaan pihakasveista.
- Äikässä harjoitellaan äng-äännettä toiminnallisesti, teemme myös näppistaituria ja luemme. Alkuviikosta teemme myös ohjatusti luetun ymmärtämisen tehtävän.
Mukavaa viikkoa kaikille!
Viikko 38
- Keskiviikkona 16.9. digitutor vierailee jälleen koululla. Tutustumme tekstinkäsittelyohjelmaan ja harjoittelemme kuvan liitämistä tekstiin.
- Perjantaina 18.9. on koulukuvaus. Oppilaan mukana kotiin lähti kuvauslupalomake, joka huoltajan tulee täyttää. Lomake palautetaan koululle viimeistään keskiviikkona 16.9. Ilman lupalappua ei kuvaukseen pääse mukaan. Tänä vuonna kaverikuvia sallitaan vain luokan sisällä, ei yli luokkarajojen. Sisaruskuvat onnistuvat normaaliin tapaan.
- Liikuntatunneilla harjoittelemme pallon käsittelyä eri tavoin. Sään salliessa olemme ulkona. Mukaan varataan liikkavarusteet, juomapullo sekä pyyhe peseytymistä varten.
- Äikässä pyrimme jälleen lukemaan paljon ja harjoittelemme vokaaleja, konsonantteja ja äng-äännettä.
- Matikassa jatkamme allekkainlaskujen harjoittelua. Torstaina 17.9. pidän kolmosille matikan kokeen.
Mukavaa viikkoa kaikille!
Viikko 37
Tällä viikolla vietetään 'hävikki'-viikkoa ja ruokalassa tarkkailemme biojätteen määrää.
Matematiikassa harjoittelemme vähennyslaskuja allekkain. Äikässä jatkamme lukuharjoituksia Reuhurinteen ala-asteen kirjasta. Harjoittelemme myös tietotekstin tulkitsemista sekä ajatuskartan tekemistä. Ympässä aloitetaan uusi jakso ja aluksi perehdymme siemenkasveihin.
Keskiviikkona käymme jälleen kirjastoautolla. Otahan oma kirjastokortti mukaan!
Liikuntatunnit jatkuvat säiden salliessa edelleen ulkona. Ota mukaasi juomapullo, liikuntavarusteet ja pyyhe peseytymistä varten.
Iloista syyskuun alkua kaikille!
Matematiikassa harjoittelemme vähennyslaskuja allekkain. Äikässä jatkamme lukuharjoituksia Reuhurinteen ala-asteen kirjasta. Harjoittelemme myös tietotekstin tulkitsemista sekä ajatuskartan tekemistä. Ympässä aloitetaan uusi jakso ja aluksi perehdymme siemenkasveihin.
Keskiviikkona käymme jälleen kirjastoautolla. Otahan oma kirjastokortti mukaan!
Liikuntatunnit jatkuvat säiden salliessa edelleen ulkona. Ota mukaasi juomapullo, liikuntavarusteet ja pyyhe peseytymistä varten.
Iloista syyskuun alkua kaikille!
Viikko 35
Koulu on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin!
Tulevalla viikolla ahkeroimme jo totutusti äikän ja matikan parissa.
Tulevalla viikolla ahkeroimme jo totutusti äikän ja matikan parissa.
- Äidinkielessä harjoitellaan oikeinkirjoitusta. Näppistaituri-ohjelmiston käyttöä aloitellaan myös loppuviikosta. Keskiviikkona 26.8. käydään kirjastoautolla lainaamassa lukemista niin äikän tunneille kuin kotiinkin. Muistathan ottaa mukaasi oman kirjastokortin. Tällä viikolla luemme paljon!
- Matematiikassa harjoitellaan yhteen- ja vähennyslaskuja lukualueella 0-1000. Tutustumme myös yhteenlaskuun allekkain.
- Ympäristötiedossa harjoittelemme vielä oppikirjan ja tehtäväkirjan käyttöä. Keskustelemme liikennesäännöistä ja liikkumisesta turvallisesti liikenteessä.
- Liikunnassa keskitymme yleisurheiluun ja harjoittelemme peseytymistä tunnin jälkeen. Muista ottaa mukaasi pyyhe ja juomapullo.
Viikko 34
- Lukujärjestyksen mukainen työ aloitetaan maanantaina 17.8.
- Tämän viikon liikuntatunneilla keskitytään aluksi liikuntaleikkeihin pihalla. Liikkatunneille otetaan mukaan sään mukainen, joustava liikunta-asu ja jalkaan lenkkitossut. Liikkavaatteet on mahdollista vaihtaa pukuhuoneessa ennen ulkoliikuntaa. Juomapullo kannattaa varta myös mukaan.
- Matematiikassa ja äidinkielessä tutustumme uusiin kirjoihin ja aloitamme työskentelyn rauhassa edeten.
- Tiistaina kolmosilla alkaa käsityöt. Tytöt aloittavat pehmeissä materiaaleissa ja pojat kovissa materiaaleissa Pasi-opettajan johdolla.
- Tiistaina ja keskiviikkona oppilas voi tuoda omaa välipalaa, joka syödään omassa luokassa klo 13.00 välitunnilla. Eväille ei valitettavasti ole kylmäsäilytysmahdollisuutta.
- Keskiviikkona ja torstaina alkavat ensimmäiset englannin tunnit Tarja-opettajan kanssa.
Mukavaa alkanutta lukuvuotta kaikille!
- Johanna
