Tutustun kirjavinkkaukseen.
Osaan etsiä omalle ikätasolleni sopivaa luettavaa nuortenromaaneista.
Osaan kirjoittaa lukupäiväkirjaa ohjeen mukaan itsenäisesti.
Osaan tehdä lukusuunnitelman itselleni ja noudattaa sitä.
Osaan kertoa ja kuvailla lukemaani usealla virkkeellä.
Osaan kertoa oman mielipiteeni ja perustella sitä.
Osaan työskennellä lukutunneilla itsenäisesti (keskittyminen lukemiseen).
Osaan suunnitella työskentelyäni siten että minulla on luktunneilla tarvittavat välineet mukana (romaani ja vihko).