15-16 Monikulttuurisuus luokassamme (5-6a)

Monikulttuurisuus luokassamme

Meidän luokalla on oppilaita, joilla on sukujuuret Sudanissa, Venäjällä, Kosovossa, Latviassa ja Suomessa.
Halusimme tutustua tarkemmin, minkälaisista maista luokkakaverit ovat kotoisin. Teimme parityötä ja käytimme apuna iPadeja, kirjaston kirjoja, oppilaiden tuomia tavaroita ja kouluvihkoja sekä haastattelimme eri oppilaita. Vanhemmilta saimme myös tietoja.

Valmistimme myös power point-esitykset ja esitimme ne sekä valmiit parityöt toiselle luokalle. Kuuntelimme eri maiden musiikkia ja eräs luokkakaveri lauloi meille kosovolaisia lauluja albanian kielellä.
Vanhemmilta saimme leivonnaisten ohjeita ja leivoimme latvialaisia ja kosovolaisia leivonnaisia. Tietysti maistelimme sitten yhdessä. Luokkakavereilta kuulimme, millaista on latvialaisessa ja kosovolaisessa koulussa. Harjoittelimme esimerkiksi tervehdyksiä arabiaksi, venäjäksi, albaniaksi ja latviaksi.

Mukava oli kuulla ja oppia minkälaista eri maissa on ja verrata niitä Suomeen. Opimme ainakin sen, että Sudanissa on kuumaa ja kuivaa. Siellä on myös maailman toiseksi pisin joki Niili. Kosovossa on korkeita vuoria ja koulussa opettaja voi joskus läpsäistä oppilasta jos hän ei tiedä vastausta. Latviassa on erikoisia lintuja ja ja siellä maksetaan euroilla. Venäjästä opimme, että se on suuri maa ja siellä on hienoja isoja rakennuksia.

Latvia

Latvia on yksi Baltian maista. Sen pääkaupunki on Riika. Siellä on 2067887 asukasta. Latvian presidentti on Raimonds Véjonis. Siellä puhutaan latviaa ja käytetään euroja. Latviassa on leuto mannerilmasto, kesä on lämmin, kevät ja syksy leutoja.

Latviassa on visenttejä, kattohaikaroita,mustahaikaroita ja pikkukiljukotkia.

Liitteet:

image.jpg
image.jpg
Latvian lippu
Riika

Latvia (kopio)

Latvia on yksi Baltian maista. Sen pääkaupunki on Riika. Siellä on 2067887 asukasta. Latvian presidentti on Raimonds Véjonis. Siellä puhutaan latviaa ja käytetään euroja. Latviassa on leuto mannerilmasto, kesä on lämmin, kevät ja syksy leutoja.

Latviassa on visenttejä, kattohaikaroita,mustahaikaroita ja pikkukiljukotkia.

Liitteet:

image.jpg
image.jpg
Latvian lippu
Riika

Kosovo

Kosovon pinta-ala on 10 887 km2 ja siellä on on n. 1859000 asukasta. Sen pääkaupunki on Pristina ja muita kaupunkeja ovat Prizren ja Ferizai. Presidentti on Hashim Thaci. Kosovossa maksetaan euroilla ja siellä puhutaan albaania ja Serbiaa.
Kosovossa vallitsee mannerilmasto, talvet ovat pitkiä ja kylmiä ja kesät kuumia ja kuivia. Siellä syödään aprikooseja, manteleita, oliiveja, viikunaa ja anista.

Sudan

Sudanissa on 34 848 000 asukasta. Sen pääkaupunki on Khartum ja presidentin nimi on Omar al-Bashir.
Sudanissa puhutaan arabiaa ja englantia. Siellä on erikoisia eläimiä, leijonia, tiikereitä, krokotiilejä ja sarvikuonoja.
Sudanin läpi kulkee maailman toiseksi pisin joki Niili. Suurin osa Sudanista on kuivaa Saharan aavikkomaata ja siellä on kuumaa. Se on itsenäistynyt 1956. Siellä on ollut sisällissotia 2000-luvulle saakka.

Venäjä

Venäjän pinta-ala on 17075400 km2ja siellä on 143975923 asukasta ( 2010). Sen pääkaupunki on Moskova, muita suuria kaupunkeja on esim. Pietari. Vladimir Putin on presidentti.
Venäjän monimuotoista luontoa kuvaavat suuret nisäkkäät, karhua pidetään koko kansakunnan symbolina. Siellä on myös harvinaisia eläimiä kuten siiperiantiikeri, amurinleopardi ja kuningasmerikotka.
Venäjällä syödään kaalikeittoa, borssikeittoa ja blinejä.