- Vihdoinkin täällä, tuumaa opettaja, kun yhteysalus Tiira tömähtää Rankin saaren laiturin kumipehmusteisiin. Olimme 5C-luokassa suunnitelleet leirikoulua Rankkiin jo toista vuotta. Tänään retkemme vihdoin alkaa. Luokkamme oppilaat ryntäävät laiturilta rannalle riemuissaan kuin lehmälauma päästyään pitkän talven jälkeen taas kesälaitumille. Reput ja makuupussit lennähtävät epämääräiseen röykkiöön rantahiekalle. Opettajalla on täysi työ saada porukka kuuntelemaan ohjeita. - Selvä, selvä, tutustutaan ensin saareen ja etsitään vasta sitten petipaikat, kailottaa opettaja siinä vaiheessa, kun viimeisten oppilaiden kumisaappaiden heijastinteipit vilahtavat hämärtyvässä illassa rantakallioiden taakse.

- Kuka ensimmäisenä saaren toisella puolella, huudan ja ryntään saaren läpi johtavalle korkeiden koivujen reunustamalle kapealle hiekkatielle. Kavereistani Iris ja Ella ottavat haasteen vastaan. Juoksemme kilpaa niin kauan kuin tietä riittää. Tien päättyessä saaren toisella puolella eteemme aukeaa karun kaunis näkymä laakeille rantakallioille, jotka laskevat jyrkästi mereen. Pienet aallot tyrskähtelevät laiskasti rannan kiviin. Lokin parkaisut kaikuvat etäällä, ja vieno tuuli tuo mukanaan meren tuoksun. Aurinko on juuri laskemassa maalaten taivaan suurella siveltimellä punahehkuisin värein. Jäämme istumaan auringon lämmittämälle rantakallioille katsellen kuinka illan hämäryys hiipii merelle samalla kun punainen pallo putoaa eteemme kaartuvan horisontin taakse.

Huomiomme kiinnittyy läheisellä luodolla nököttävään vanhaan majakkaan. Aivan kuin majakan oven läheisyydessä liikkuisi joku. Samassa majakasta lähtee kirkas valonsäde merelle. Katsoessamme valon suuntaan huomaamme etäällä laivan, josta selvästi lähetetään valomerkki takaisin majakan suunnalle. Ihmetellessämme kummallista tapahtumaa, opettajan ääni rikkoo illan rauhallisen tunnelman. Opettaja on löytänyt jostain vanhan megafonin, johon hän karjuu ääni säristen. -Nyt naperot yöpuulle ja sassiin! -Joudumme pian maksamaan Nukkumatille ylityökorvausta, jatkaa opettaja ainakin omasta mielestään hauskan sarkastisesti.

Lähdemme etsimään petipaikkoja yhdessä opettajan kanssa. Kun opettaja jää hetkeksi taaksemme ihastelemaan taivaalla näkyvää kuunsirppiä, kuiskaan kavereilleni - Huomenna otamme selvää, mitä ihmettä tuolla majakalla tapahtuu. Iris ja Ella nyökkäävät innokkaasti. Liikehdintä majakalla ja kummalliset valomerkit jäivät selvästi vaivaamaan myös heitä.

Rankki on ollut aikaisemmin armeijan omistuksessa. Niinpä petipaikat löytyvät vanhasta kasarmirakennuksesta laiturin läheisyydestä. Nukkumatilla oli mitä ilmeisimmin kiire muihin tehtäviin, koska jo muutamassa minuutissa tuvasta kuuluu vain nukkuvien oppilaiden tasainen tuhina. Kaikki eivät kuitenkaan vielä nuku. Pimeässä illassa laiturin nokassa seisoo yksinäinen hahmo. Se on opettaja, joka katselee huolestuneena näköisenä pimeälle merelle. Kaukaa mereltä kuuluu vaimeaa moottorin pärinää.

- Kompanijassa herätyyyys! elämöi opettaja aamulla kello kahdeksan kasarmin käytävillä. Opettaja on ollut armeija-aikoinaan, varmaankin joskus sata vuotta sitten, itse muutaman kuukauden tällä saarella ja on siksi töpinöissään. Viimeisten unenpöpperöisten oppilaiden kömpiessä ylös punkistaan, opettaja jo esittelee into piukassa vessajonossa oleville käytävän seinältä löytämäänsä vanhaa kivääritelinettä. On selvää, että opettajan ollessa tuossa mielentilassa, haluttiin tai ei, tämän viikon aikana kuullaan lukuisia armeijamuistoja. -Hylsyjä lentelee, hylsyjä lentelee, hykertelee opettaja löytäessään vanhan vaatekaappinsa. -Tässä roikkuivat tetsarit, nasse oli sen taskussa, tällä hyllyllä oli smurffipuku, opettaja selitää suu vaahdossa. - Tekstareita lähettelevä Nasse-setä ja smurffit... nyt opettaja on mennyt lopullisesti sekaisin, kuiskailimme tätä kummallista näytelmää seuratessamme.


Ainiin en ole vielä esitellyt meidän luokkalaisia.
Meidän luokka on outo, mutta kiva. 
Meidän opettaja on joskus outo, mutta kiva. Rasmus ja Olavi ovat jalkapallo hulluja. Pauli ja Leo ovat luokan aivot ja Onni on välillä outo.
Mette, Aava ja Helmi ovat hevoshulluja niinpä kutsun heitä Heppajengiksi. Ella on Ella, Iris on outo, mutta kiva, Kia on seko ja aina melkein Tik Tokissa. Ada on ihan kiva, Oona on ystäväni mutta todella ujo.

Aamupalan jälkeen on vapaata. Minä, Iris ja Ella käytämme tilaisuuden hyväksemme ja ryntäämme kohti majakkaa, kun olimme majakalla huomasimme, että majakan ovi oli auki. Ryntäsimme ovelle ja kurkistimme sisään kunnes kuulimme ylhäältä askelia, jotka vahvistuivat koko aika. yhtäkkiä näemme jalat jotka tulevat portaista alas.
- Nyt juostaan! Iris huusi.


Juoksimme läheiselle rannalle, jossa huomasimme tutun näköisiä tyyppejä, kun menimme lähemmäksi tajusimme, että rannalla oli Heppajengi eli Aava, Mette ja Helmi. 
- Nyt jokin on pahasti vialla, totesi Aava.
Meidän oli pakko kertoa heille mitä oli tapahtunut.
- Jos muut kuulevat tästä kaikki menevät paniikkiin, minä sanoin.
Eli meidän oli pidettävänä kaikki salassa mitä teimme. Yhtäkkiä kuulemme pillin soiton.
Meidän oli aika lähteä opettajan luo.


Kun olimme leirillä niin opettaja alkoi huutaa:
- Kaikki kuunnelkaa! Lähdemme kohta läheiselle niitylle etsimään kasvejä kasvioon.
Kuiskasin Ellalle Irikselle ja heppajengin tytöille:
- Kohta on meidän aika lähteä majakalle.
Kun kaikki olivat niityllä niin kukaan ei huomannut, kun lähdimme majakalle Iriksen Ellan ja heppajengin kanssa.


Kun olimme majakalla huomasimme että majakan ovi oli auki. Menimme yhden ikkunan alle katsomaan onko majakassa ketään. Näimme ikkunasta kaksi miestä toinen oli pullea ja lyhyt ja toinen oli pitkä ja laiha he puhuivat jotain. Yritin kuunnella mitä he puhuivat. Sain ainoastaan kuunneltua, että pitkä mies sanoi pullealle:
- Meidän on tehtävä tämä asia salassa muuten olemme pahassa pulassa.
Sitten miehet lähtivät pois majakasta ja oli meidän vuoro lähteä majakan sisälle.
Kun olimme majakassa niin näimme paljon laatikoita ja roskaa.
- Hyii! Täällä on älyttömän likaista! Huusi Iris.
- Me menemme ylös tutkimaan, sanoivat Aava, Helmi ja Mette.
Yritimme kaikki löytää jotain kiinnostavaa, kunnes Ella huusi:
- Tulkaa katsomaan löysin jotain.
Kaikki menivät katsomaan mitä Ella oli löytänyt, kun olin Ellan luona näin paperin jossa oli aavelaiva ja täysikuu. Aloin lukea paperin tekstejä.
- Aavelaiva nousee vedestä Rankin saaren viereen täysikuun aikana.
Hoksasin että seuraavana yönä oli täysikuu joka näkyi Rankin saaren yllä.
Kaikki huusivat:
- Meidän on pakko nähdä aavelaiva!
Lähdimme takaisin leiriin, koska alkoi tulla pimeä.


Kun olimme leirillä meitä odotti tylsä ilta, tai ainakin luulimme. 
- Tänä yönä näkyy täysikuu, joten olen päättänyt että lähdemme katsomaan sitä, Opettaja huusi.
Kaikki huusivat jee, eikä kukaan jaksanut odottaa seuraavaa yötä.
- Meidän on pakko mennä katsomaan täysikuuta majakan vierestä,
- kyllä se varmaankin käy, opettaja sanoi.
Sitten lähdimme kohti majakkaa.



Kun olimme majakalla huomasin että emme ole ainoat, jotka katsovat täysikuuta.
Kuiskasin Ellalle irikselle ja heppajengin tytöille: 
- Emme ole ainoat jotka katsovat täysikuuta. nimittäin majakan ylimmästä kerroksesta kurkistivat samat kaksi miestä.
Ope alkaa puhua kuuluvalla äänellä:
- Minuutin päästä on keskiyö ja silloin näkyy parhaiten täysikuu.
Kun kello oli 12.00 ja alkoi tulla sumuista ja sitten näimme, jonkun esineen, joka tuli meitä kohti.
Sitten huomasin, että se esine oli aavelaiva.
- Kaikki kamerat esille nyt ottakaa videoita: opettaja huusi kurkku suorana.
parin minuutin päästä laiva katosi jälleen ja lähdimme leiripaikalle.



Aamulla heräsimme ja huomasin että leiripaikalla oli paljon kuvaajia.
Ope oli luultavasti lähettänyt videon aavelaivasta kaikille.
Kun olimme tehneet aamu hommat lähdimme kohti koulua.



Kun olimme koululla kaikki puhuivat mistä.
Saimme vihdoin lähteä kotiin ja sitten alkoi taas normi arki. Emme kuitenkan tiedä mitä ne miehet majakalla teki. Mutta kaikki luokkalaiset varmaan aina muistaa kokemamme tapahtuman.