1833 Höyrybussi

Walter Hancock

Walter Hancock tunnetaan höyrykäyttöisten ajoneuvojen kehittelystä, mutta myös luonnon kumin muokkaamisesta siten, että siitä pystyttiin leikkaamaan ja valmistamaan liuskoja. Hänen veljensä Thomas kehitteli kumin muokkausta edelleen. Charles Goodyear keksi kumin vulkanisoinnin ja näin kumista saatiin eri kovuista ja muotoisia esineitä, kuten autonrenkaita tai kengänpohjia. Goodyear 👈 on tänä päivänä yksi suurimmista autonrenkaiden tuottajista.

1833 valmistunut höyrybussi "Enterprise" oli ensimmäinen mekaanisesti kulkeva linja-auto, jolla oli myös vakituinen aikataulu ja reitti. Tähän mahtui jopa noin 20 matkustajaa. Höyrybussin ajamiseen tarvittiin kolme miestä: yksi ohjasi edestä ja määritteli bussin vauhtia. Toinen huolehti, että boilerissa on vettä ja tarpeeksi painetta. Kolmanen tehtävä takaosassa oli pitää yllä tulta boilerissa sekä huolehtia jarrutuksesta. Miten nämä kolme kommunikoivat keskenään, sitä ei tiedetä.

Hancockin bussissa koneen voima siirrettiin renkaisiin ketjun avulla. Kone itsessään oli iskunvaimennettu lehtijousien 👈 avulla. Samanlaista tekniikkaa on käytössä myös nykypäivänä. Höyrykattilan turvallisuutta oli parannettu siten, että ylipaineessa se ennemmin vain repesi sen sijaan, että se olisi räjähtänyt.



Höyrybussien liikennöinnistä tuli kuitenkin kannattamatonta, koska automobiilien väitettiin rikkovan teitä. Niille määrättiin raskaat käyttömaksut. Lisäksi niiden nopeus rajoitettiin kuuten kilometriin tunnissa. Ja tietysti, sitten tuli se punaisen lipun laki.

Tässä videossa 👈 (Kesto 40 sekuntia) näet turistinähtävyydeksi tehdyn höyrybussin, joka on jo 1900-luvun alun mallia. Siinä on jo kumipyörätkin. Pääset videosta silti hieman tunnelmaan. Miltähän bussikyyti mahtoi tuntua? Huomioi videossa näkyvä voimanvälityksessä käytetty ketju!

Höyrybussi Enterprise, 1833
Käyttövoima
: höyry
Huippunopeus: noin 20-30 km/h

Fun trivia: Enterprisea rakennettaessa tapahtui ainutlaatuinen, joskin traaginen onnettomuus. Bussin boilerin 👈 (eli höyrykattilan) eräs osa repesi ja suihkautti huolimattoman asentajan naamalle korkealla paineella höyryä. Asentaja ei saanut mitään fyysisiä vammoja, mutta hän kuoli pelästykseen.

SIIRRYTÄÄN SEURAAVAKSI HENKILÖAUTOON: 1885 Benz Patent-Motorwagen 👈