Alla oleva teksti on opiskelijan kirjoittama essee kevään 2014 ylioppilaskokeeseen.
Teksti on arvosteltu kiitettäväksi.

Vaikka kyse on abiturientin tekstistä, eikä yläkoululaiselta voi vielä edellyttää täysi-ikäisen kirjoittajan kypsyyttä, on syytä huomioida muutama seikka:

-jokainen tekstin kappale sisältää keskimäärin kaksi ajatusta, jotka kirjoittaja perustelee (punaisella korostettu); kun kappaleita on 7, lähtökohtana olevat muistiinpanot sisältävät 14 ajatusta.
-tekstissä on 625 sanaa, mikä on enemmän kuin suosilteltu ihannemitta; lukiessa voikin havaita jonkin verran toistoa ja jossain määrin turhaa selittämistä
-tekstin pohjana on kirjoittajan oma havainto, Mustan Barbaarin kappale, joka antaa koko tekstille kehyksen: teksti alkaa kappaleesta ja palaa siihen uudelleen lopussa.
-kieliasu on erittäin hyvä, virheellisiä rakenteita ei ole nimeksikään


Tehtävänanto: ”Onko kehosta tullut harrastus?”

Harrastuksena oma kroppa

”Ei duunii, ei tuloksii”, sanoo Musta Barbaari. Siinä missä fitnessmallit ja kehonrakentajat hankkivat elantonsa olemalla tikissä, on kropan kehittämisestä tullut nyt myös peruspirkkojen ja -pertsojen täyspäiväinen harrastus. Kova treenaaminen ja terveellisen ruokavalion noudattaminen on juuri nyt niin in, että voidaan puhua jo suoranaisesta fittibuumista. Kuntosalit täyttyvät, ja ruokakauppojen maitorahkahyllyt ammottavat tyhjyyttään. Ottamatta huomioon alussa mainitun, stadin revityimmän lakun, hittibiisiä, milloin ja mistä tämä kansanvillitys on saanut alkunsa?

Kauneusihanteet ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana suhteellisen radikaalisti. Kun timmillä kropalla aiemmin tarkoitettiin miesten kohdalla sitä, että he vetivät ikänsä verran leukoja, ja naisten kohdalla sitä, että tahdoinvoima riitti herkuista erossapysymiseen, niin nykyään puhutaan maastavedon maksimeista, forkuista, epäkkäistä ja superseteistä. Mimmeillä penkistä tulee nousta vähintään saman verran kuin naapurin Masalla, mikä taas puskee Masaa treenaamaan vielä vain kovempaa. Eihän kukaan nyt naiselle halua kakkoseksi jäädä. Ainakaan Masa, jolla on Mäntyharjun revityimmän jätkän status. Nykyajan kauneusihanteiden myötäily vie enemmän aikaa ja vaivaa kuin koskaan aikaisemmin, mistä johtuen aktiviteettia riittää aina harrastukseksi asti. Treenattu toki on aina, mutta tähän harrastukseen kuuluu hikoilun lisäksi myös tarkan ja terveellisen ruokavalion noudattaminen. Kun ei olla treenaamassa, ollaan purkittamassa tulevan viikon lounaita tai laskemassa päivän kaloreita. Kaikkea tätä toimintaa tukee vielä kannustusta ja vinkkejä antava kehoyhteisö, jonne jokainen haluaa käydä päivittämässä uusimman kehityskuvan hauiksestaan. Hämmästyttävän koukuttava harrastus on syntynyt.

Syvällisempi merkitys sille, miksi ylipäätään annamme ulkokuorelle niin naurettavan suuren merkityksen, voisi löytyä vaikkapa evoluutioteoriasta. Aikamme suosii mediaa myöten kehoonsa ja ulkonäköönsä panostavia tyyppejä. Tikissä olevat yksilöt pääsevät toki helpommin lisääntymispuuhiin, mutta ei kelpo kuori haitaksi koidu työmarkkinoillakaan. Hyvällä sydämellä saat ehkä ystäviä, mutta mannerlaattalihaksilla suosiota ja huomiota, mihin menestyminenkin suurilta osin perustuu. Lisäksi evoluutio suosii treenaavia tyyppejä mm. hyvän terveyden ja pitkän iän vuoksi. Harvoin vahvaa kroppaa on myöskään rakennettu heikolla mielenlujuudella, mikä kertoo henkisestä selviytymiskyvystä. Evoluutioteoriassa sopivuutta nimitetäänkin osuvasti sanalla fitness. Sattumaako? Tuskinpa.

Toisaalta voidaan ajatella, suosiiko nykyaika korostetun paljon pelkkää ulkokuorta? Mikäli edellä mainittu evoluutio etenee treenaajia suosien, rajaako se kaikki fiksut kirjojen ääressä viihtyvät nörtit pois? Kuka pelastaa maailman, kun tietokannat tuhoutuvat? Ei ainakaan Masan kyykätty takamus. Kun ulkokuoreen panostetaan liikaa, saattaa sisäisen puolen kehitys jäädä kakkoseksi. Kehoharrastuksen kääntöpuolia on myös se, että touhu saattaa joillain mennä överiksi, mikä voi näkyä muun muassa syömishäiriöinä ja liikuntariippuvuuksina. Pianonsoitto harvalla etenee sairaalloiseksi, joten on aiheellistakin kyseenalaistaa omaa kehoa harrastuksena. Onko normaalia harrastaa hyvältä näyttämistä, kun kauneus on katoavaista?

Tähän meille vastauksen antaa media. Kyllä on, ja kaikkien kuuluisi sitä tehdä, jos ei päivätyökseen kuten mainosten mallit, niin ainakin harrastuksena. Kuten arvata saattaa, ihmisten kiinnostuksella treenaamiseen ja oikeaan ruokavalioon tahkotaan suuret summat rahaa. Omaa kehoharrastustaan voi tuoda ilmi kuuntelemalla raudannostoräppiä ja pukeutumalla lähes sata euroa maksaviin lihaksikkaita muotoja korostaviin fitnesshousuihin, jotka jokaisen kyykkykuningattaren tulisi omistaa. Treenaajille tämä on vain osa harrastusta, mutta firmoille ja artisteille oikea rahakaivo. Trendikkäillä ilmiöillä on helppo rahastaa, sen tietää myös allekirjoittanut, joka hankkii leipänsä pitämällä blogia aiheesta keho. Joillekin se siis voi olla rakkaan harrastuksen lisäksi myös ansaitsemiskeino.

Ulkonäkökeskeinen treenaaminen voi tuntua pinnalliselta, mutta ainakin itselläni siihen liittyy paljon muutakin kuin timmi kroppa. On vain sanoinkuvailemattoman hienoa tuntea itsensä vahvaksi ja terveeksi. On hienoa tietää, että kaikki mitä peilistä näkyy, on kovan työn ja omistautumisen tulosta. On hienoa heittää painava matkalaukku hattuhyllylle junassa, kun ensin ympärillä olevat miehet ovat tarjonneet apuaan. Kehoharrastuksen voi kokea myös eräänlaisena itsensäilmaisuna ja taiteenmuotona. On aika siistiä muuttaa kehoaan haluamaansa suuntaan päivittäisillä valinnoillaan. Musta Barbaarin sanoin ”Mun kroppa on taulu, käsipaino pensseli.”

Johtuipa se kauneusihanteista, ulkonäköpaineista, median vaikutuksesta tai kuluttajien huijaamisesta, fakta on, että kehosta on tullut monille harrastus. Onko tämä sitten huono asia? Tuntuu, että se on huono asia pelkästää niiden mielestä, joilta penkistä nousee hädin tuskin oma takamus. Enpä heti keksi toista harrastusta, joka taistelisi yhtä tehokkaasti vaikkapa työkyvyttömyyttä, liikalihavuutta ja sairaalakuluja vastaan, kun asiaa halutaan tarkastella yhteiskunnallisesta vinkkelistä. Masan krapulakin on vaihtunut lihaskivuksi, ja se on minusta enemmän kuin hieno juttu.

Kaisa Merelä
http://thegoodmorning.indiedays.com/2014/08/24/aidinkielen-yo-esseeni/