Tarinat
Ronin viikko
Olipa kerran poika jolla oli hyvä sydän. Hänellä oli nuoruuden ystäviä.
Nyt hän oli jo koulussa 4-luokalla. Silti hän oli yksinäinen mutta hyvillä mielin useinkin. Hän oli ollut kiusattu päiväkodista saakka ja koulussakin häntä välillä kiusattiin.
Hän oli 11-vuotta ja hänen nimensä oli Roni. Hän oli menossa kaverille kun ytäkkiä hän näki vanhan ystävänsä päiväkoti ajoilta. Roni kysyi häneltä-: voitko olla minun kanssani tiistaina? Hän vastasi-: ehkäpä voin olla sinun kanssasi.
Roni jatkoi matkaa kunnes oli perillä Maunon luona! He pelasivat wii pelikonsolilla. Kun Roni lähti kotiin riemuissaan. Roni lähti kouluun aamu kymmeneltä.
Koulussa Roni opiskelee ahkerasti matikkaa ja enkkua. Koulun jälkeen Roni meni kaverinsa luokse ja pelasi siellä pleikka nelosella sen jälkeen Roni meni kotiin nukkumaan. Loppu.

PELON VOITTO
Olipa kerran Pekka, joka pelkäsi kuolemaa. Oli sateisen päivän aamu kun Pekka heräsi.
Oli aamiaisaika, aamiaiseksi oli vohveleita, kermavaahtoa ja hilloa. Kun Pekka oli syönyt hän lähti ulos leikkimään. Ulkona hän näki oravan, Pekka oli luonnon ystävä ja niinpä hän meni oravan luokse. Lähemmin katsottuaan, Pekka huomasi että oravalla oli haava mahassa.
Sitten Pekka kauhistui että orava kuolisi. Hän kysyi äidiltään saisiko hän hoitaa oravaa ja äiti suostui.
Niinpä hän hoiti oravaa kunnes se oli terve. Orava oli iki kiitollinen ja Pekka eli elämänsä onnellisesti loppuun asti.
LOPPU.

Sormuksen legenda
Oli miltein syksy ja tonttu vaelsi metsässä.Hänen kenkäänsä osui jotain kuumaa ja kultaista se oli kultainen sormus.
Tonttu ei tiennyt että se oli taika sormus.
Tonntu kysyi Viisaalta pöllöltä apua.
– Oi viisas pöllö mikätämä on ?tonnttu näytti sormusta viisaalle pöllölle.
pöllö ei tiennyt tarkalleen mikä se oli.
-se on sormus mutta entisenä minkä lainen sormuse on? pöllö sanoi.
Tonttu lähti viisaan pöllön luota.
Metsässä tonttu tapasi salaperäisen korpin.
Tonttu otti jalat alleen kun tonttu oli turvassa hän huomasi että sormus oli kadonnut.
Tonttu lähti etsimään sormusta.
Tonttu löysi sormuksen mutta samassa pöllö lensi paikalle.
Pöllö kiristi tontulta sormusta mutta tonttu oli nokkelampi ja otti jalat alleen.
Juostessa tonttu katsahti käteen jossa sormus oli.
Yht äkkiä sormus katosi kuin tuhka tuuleen.