KU2 Ympäristö, paikka ja tila - sisällöt
Kurssin nimeen sisältyy itsessään paljon asioita koko kurssin olemuksesta. Ympäristöön käsitteenä kuuluu niin luonto kuin rakennettu ympäristökin, sekä arkkitehtuuri että esineympäristö. Paikka terminä viittaa sekä paikallisuuteen että paikan psyykkisiin, fyysisiin ja sosiaalisiin ominaisuuksiin. Suomen kielessä sana tila tarkoittaa paitsi arkkitehtonista, kolmiulotteista tilaa myös ihmisen itsensä tilaa, mielentilaa, jopa maailman tai ympäristön tilaa.
Ympäristö keskeisenä kuvataiteen kurssin sisältöalueena kutsuu pois luokasta ulos havainnoimaan, näkemään, kokemaan, muistelemaan ja tekemään. Laajasta opetusalueesta on mahdollista koota tehtäväkokonaisuudeksi vain pieniä syvyyssukelluksia. Tehtävien suunnittelussa pyritään holistiseen kokonaisuuteen, jossa painopiste voi paikallisten olosuhteiden ja erilaisten tarpeiden, teemojen ja projektien mukaan vaihdella suurestikin. Maaseudulla näkökulma on luonnollisesti aivan erilainen kuin suuressa kaupungissa.
Ympäristön rakentamisessa, rakennuksissa ja esineissä tutkitaan tyyli- ja kulttuurihistoriallisia piirteitä siten, että nähdään esteettisten, ulkomuotoon ja tyyliin liittyvien ominaisuuksien yhteys yhteiskuntaan, talouselämään ja ekologiaan. Taiteellisen suunnittelun, designin ja teknologian yhteistyö on myös tärkeä tuoda esille. Arkkitehtuuri ja esineet sisältävät paljon erilaista kulttuuritekstiä, jota pitäisi harjoitella lukemaan ja ymmärtämään. Kulttuuritekstien lukeminen vaatii kykyä nähdä merkityksiä, joiden ymmärtämisen edellytyksenä on tieto, kokemus ja harjaantuminen.
Teksti: www.edu.fi / Cleo Mustonen
KU2-kurssin sisältöjä Alavuden lukiossa 2015-2016
Tilan ulottuvuudet ja kokeminen
Yhden tai kahden pakopisteen perspektiivi lyijykynällä piirtäen
Esimerkkejä tilan kuvaamisesta taiteen historiassa
Arkkitehtuuri - tutkimustehtävä vapaavalintaisesta rakennuksesta tai arkkitehdistä
Paikkasidonnainen taide ja sen eri muodot, tilataide - oma tilataideteos
Muotoilu, design, arjen esinemaailma ja ympäristö