Riimittele tänne tarinan joukkoon

Olipa kerran koulutonttu joka asuu Säynätsalon päiväkotikoululla. Hän asuu koulun vintillä .

Hän ei ollut siellä yksin vaan siellä asui myös Jekku-tonttu. 

Kun joulujuhla loppui hän jäi aivan yksin Hänellä oli tylsää koska kukaan ei ollut hänen seuraamaan hän päätti kutsua Korvatunturin tonttukaverit kylään


Joulujuhla loppuu ja koulutonttu tulee ulos vintiltä. Hän aikoo pitää käty-bileet. Ensin koulutontun pitää hakea koristeet. Kun hän on koristellut koulun, hän menee tekemään ruuan ja kutsuu kaikki joulutontut juhliinsa


Oliko kerran Taavi-tonttu, joka tykkäsi pipareista. Taavi-tonttu tykkäsi niin paljon pipareista, että hän pyyti pipareita joulupukilta synttärilahjaksi. Kun oli Taavin syntymäpäivä, hän odotti kovasti pipareita.

.

Alkoi satamaan lunta. Sitä satoinoin kymmenen senttiä.

joulujuhla loppuu koulu pimenee, outoja ääniä alkaa kuulumaan. Tontut laskeutuvat katosta kouluun.


Tontuilla on myös discovalot. kaikilla on hieno puku päällä. 

Tanssiliikkeet vaan koko ajan paranevat. 



Hän lähetti kirjeet Korvatunturin tontuille kesti päiviä ennen kuin vastaus tuli Tatu pelkäsi että vastauksia ei edes tulisi lopulta kirjeet tulivat.

Vastauksessa luki että Korvatunturin tontut pääsivät ja seuraavana päivänä oveen koputettiin ja ovella oli kaikki korvatunturin tonttukaverit. Tatu avasi oven ja tonttukaverit astelivat sisään. Alkuun he leipoivat pipareita, jotka olivat tosi hyviä. sen jälkeen he menivät pelaamaan korttia. sitten oli ruoan aika lounaaksi oli porkkanalaatikkoa porkkanoiden kera.

 illalla he juttelivat jouluaatosta ja katsoivat tonttupallon mm-kisojen finaaliottelua.


Ihmisiä tulee. Tontut meinaavat tukehtua pipareihin. Tontuilla on kova kiire siivota kaikki. 


Tulijat kuulevat Hiljaisen avunhuudon ja he ihmettelevät Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Jari-tontun jalka jäi jumiin venttiiliin. mutta Jari jatkaa matkaa venttiiliin ja karkuun Mutta ihmiset näkevät hänen kenkänsä.


aamulla tontut heräsivät kukon laulun aikaan.

yhden tontun lankapuhelin kilisi. Toisessa päässä oli Joulupukki.Joulupukki sanoi , ettei tonttujen vielä tarvitse tulla kotiin Korvatunturille vaan he voivat jäädä Tatun luokse vielä kahdeksi yöksi.

Sijaistontut olivat hoitaneet työnsä tosi hyvin tosi hyvin. Yksi tonttu lähetti paljon kiitoksia sijaistonttujen johtajalle. Tontut sanoivat Tatulle hyvät uutiset.