Nuorten porilaisten marssi (NPM)

Nuorten porilaisten marssi (NPM)

Porin kaupungin koulutoimi ja vapaa-aikatoimi ovat yhteistyössä kehittäneet lasten ja nuorten vaikuttamiseen/osallisuuteen/kuulemiseen liittyviä asioita Porissa ”nuorten porilaisten marssi” nimikkeen alla. NPM pitää ja on pitänyt sisällään monenlaisia toimintoja: vaikuttamisen polku- malli, eduskuntavierailut, nuorten osallistuminen lautakuntiin, päättäjien kyselytunnit jne.

Vaikuttamisen polku on toimintamalli, jossa porilaiset lapset ja nuoret voivat koulukohtaisen työskentelyn, alueparlamenttien, nuorisovaltuuston ja verkkodemokratian (nuortenideat.fi) kautta vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon.

Kouluissa työskennellään koulukohtaisesti siten, että jokaisessa koulussa on nimetty ohjaava opettaja, jonka erityisvastuulla lasten ja nuorten vaikuttamisasiat ovat ja kaikilla kouluasteilla toimii myös omat oppilaskunnat. Ohjaaville opettajille ja oppilaskuntien edustajille on annettu koulutusta aiheesta.

Alueparlamentteja on neljä ja ne on jaettu alueellisesti koulujen ja nuorisotilojen mukaan. Niiden toimintaa ohjaavat työpari: opettaja + nuorisonohjaaja. Alueparlamenttiin osallistuvat kunkin alueen koulujen edustajat (peruskoulu 1-2/hlö, lukio 1hlö, yksityiset oppilaitokset 1hlö) sekä ammattiopiston, nuorisovaltuuston ja kaupunginhallituksen edustajat. Erikseen kutsutaan paikalle virkamiehiä ja lautakuntien edustajia esityslistalla olevien asioiden pohjalta. Oppilaitosten ulkopuolisten nuorten osallistumismahdollisuudesta päättävät parlamentit ilmoittautumisten perusteella (parlamenteissa on mm. alueiden nuorisotilojen edustus). Alueparlamenteissa käsitellään asiat esityslistan mukaisesti. Esityslista on koottu oppilaskuntienhallitusten, hallintokuntien ja nuorisovaltuustolta tulleiden asioiden pohjalta. Alueparlamenteissa käsiteltyjä teemoja ovat olleet mm.lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvät asiat (heidän näkemyksensä liitettiin osaksi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa valmistelleen työryhmän raporttia), lasten ja nuorten harrastamiseen liittyvät asiat, terveyden edistäminen, lasten ja nuorten kokemukset kuulluksi tulemisesta. Käsitellyt asiat viedään päätösten mukaisesti jatkotoimenpiteitä varten hallintokuntiin ja/tai nuorisovaltuustoon. Alueparlamentit kokoontuvat minimissään kaksi kertaa vuodessa.

Eduskuntavierailut ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa lasten ja nuorten keskuudessa ja niistä saamien palautteiden pohjalta on perusteltua toteuttaa niitä säännöllisesti.

Viidessä lautakunnassa on nuorisovaltuuston edustaja (kasvatus- ja opetusltk, kulttuuriltk, ympäristöltk, tekninenltk ja vapaa-aikaltk).

Joka toinen vuosi järjestetään lasten ja nuorten kyselytunti päättäjille. Vastaajiksi kutsutaan kaupungin ylintä virkamies- ja poliittista johtoa. Kaupunginhallitus on myös vastavuoroisesti kutsunut lapsia ja nuoria keskustelemaan kanssaan mm. koulukiusaamisasioista.

Virkamiehille on annettu tiedotusta toimintamalleista ja nuorisolain velvoitteista. Porilla on edustus Suomen Lasten Parlamentissa.
Palveluliikelaitos vierailee vuosittain alueparlamentteissa (kouluruoka ja siisteysasiat).