Emilia Kokkola "Kieli, kulttuuri ja identiteetti" ÄI2
Palautuskansio
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN JA ITSEARVIOINTI ÄI2
TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN JA ITSEARVIOINTI ÄI2
Kurssin alussa asetetaan tavoitteet. Listassa on lista kurssilla opittavista asioista. Tavoite on, että kurssin lopussa hallitset seuraavat taidot.
Copypastaa tämän sivun teksti omalle Pedanet-sivullesi. Käy lista läpi kohta kohdalta niin, että merkitset kunkin lauseen perään osaamistasi kuvaavan kirjaimen. Palaa sivulle viikoittain tai ohjeiden mukaan.
Taitoni tällä hetkellä:
E - en osaa ollenkaan
K - minulla on jonkinlainen käsitys asiasta
O - osaan / tiedän, mistä on kysymys
N - osaan / tiedän niin hyvin, että pystyn neuvomaan asian toiselle
Kielenhuolto
- osaan perusoikeinkirjoituksen N
- osaan kertoa, mitä perusoikeinkirjoituksen osa-alueita minun tulisi vielä opiskella O
Kirjoitustaidon tehtävä
- ymmärrän, miten kirjoitustaidon tehtävä eroaa lukutaidon tehtävästä N
- ymmärrän, millainen teksti kirjoitustaidon tehtävässä tehdään O
- ymmärrän, mitä tarkoitetaan omaäänisellä tekstillä O
- tiedän ja muistan vähintään kolme suunnittelutyökalua, joilla kehittää kirjoitelman sisältöä K
- osaan suunnitella oman kirjoitelmani ja ymmärrän, mikä merkitys suunnittelulla on O
- tiedän ja muistan vähintään kolme erilaista rakenneratkaisua kirjoitustaidon tehtävään K
- osaan tehdä järkevän, tekstin tavoitetta tukevan, kappalejaon O
- ymmärrän, mikä merkitys on otsikoinnilla sekä alku- ja loppukappaleella O
- ymmärrän tekstiini tehdyt korjausmerkinnät O
- osaan hyödyntää esim. Kielitoimiston sanakirjaa tekstiä tehdessäni O
Informatiivinen puheenvuoro
- osaan valita puheenvuoron sisällön ohjeiden mukaan O
- osaan hakea tietoa eri lähteistä hallitusti O
- ymmärrän, mikä merkitys puheenvuoron suunnittelulla on O
- osaan jäsennellä puheenvuoron O
- osaan valmistautua suulliseen esitykseen O
- tunnistan vahvuuteni puhujana O
- tiedän, miten kehitän puhe-esityksissäni N
Lukutaidon tehtävä
- osaan kirjoittaa täsmähavaintoja tuomatta omia mielipiteitäni tekstiin K
- tiedän, millainen on lukutaidon vastauksen rakenne K
- osaan suunnitella lukutaidon vastauksen K
- osaan perustella havaintoni tekstiesimerkein O
- hallitsen lainausmerkkien käytön suorissa lainauksissa O
- Ymmärrän, mitä on neutraali, viileä tyyli O
Kurssin kokonaisuus
- osaan aikatauluttaa työni O
- osaan kantaa vastuun itsenäisestä työstä N
- osaan toimia ryhmässä rakentavasti O
- osaan valita minulle sopivat opiskelutekniikat O
- osaan palauttaa työt ajallaan N
- antaisin itselleni arvosanan 7
Omat tavoitteeni
Edellinen kurssi meni ihan hyvin. Osaan tuoda mielipiteitäni esille ja työskennellä ryhmissä. Tykkään lukea, jos teksti tai kirja on mielenkiintoinen, itselle mielekäs ja antoisa. Luen tosin todella vähän, koska minulla on niin vähän aikaa (lukeminen ja lukutaidon tehtävät). Tällä kurssilla ja tulevaisuudessa pyrin jättämään puhekielisyyden pois teksteistäni ja haluan kehittää sanavarastoani (kielenhuolto). Tavoittelen arvosanaksi 8, koska edelliseltä kurssilta sain 7 ja tiedän, että pystyn parempaan.
Kirjoitustaidon tehtävä Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista (muistiinpanot)
1. Anne Kantola: Suomen kielen yleisin kirosana ja 2. Jari Järvelä: Tutisevat utareet
a. Ketola kertoo, että perkele on suomen yleisin kirosana. Järvelä ilmaisee, että kiroulu on "suotavaa" jos sanavalinnat ovat rikkaita ja erikoisia.
b. Kirosanat pitävät lauseet koossa ja ilmaisevat tunnetta.
c. Kirosanat perustuvat tabujen rikkomiseen.
7. Maija Vilkkumaa: Lottovoitto
Runossa kerrotaan, kuinka Suomi on hyvä heino maa asua okein "lottovoitto", mutta kansalaiset ovat ennakkoluuloisia ja sulkeutuneita. Tavat ovat vanhoja ilmapiiri nihkeää ja ehkä ahdistavaa. Viat yritetään sivuuttaa.
a. Ketola kertoo, että perkele on suomen yleisin kirosana. Järvelä ilmaisee, että kiroulu on "suotavaa" jos sanavalinnat ovat rikkaita ja erikoisia.
b. Kirosanat pitävät lauseet koossa ja ilmaisevat tunnetta.
c. Kirosanat perustuvat tabujen rikkomiseen.
7. Maija Vilkkumaa: Lottovoitto
Runossa kerrotaan, kuinka Suomi on hyvä heino maa asua okein "lottovoitto", mutta kansalaiset ovat ennakkoluuloisia ja sulkeutuneita. Tavat ovat vanhoja ilmapiiri nihkeää ja ehkä ahdistavaa. Viat yritetään sivuuttaa.
Minä kirjoittajana
Tykkään itse kirjoittaa vapaita ja rentoja tekstejä, yleensä tarinoita, kirjoitelmia ja novelleja. Tykkään sisältyä kuvailuun erityisesti henkilöihin ja ympäristöön. Joskus kirjoitan esim. bussissa, kun tulee hyvä idea. Mielipide tekstit on myös mukavia kirjoittaa, jos aihe on itselle mielekäs. Tekstin suunnittelu ei ole tuottanut vaikeuksia.
Asiateksit, joissa on tarkka kirjoitusasu on itselleni kaikista hankalin. Minulla on aijemmin ollut ongelmia puhekielen sekoittamisesta tiukempaan tekstiin.
Asiateksit, joissa on tarkka kirjoitusasu on itselleni kaikista hankalin. Minulla on aijemmin ollut ongelmia puhekielen sekoittamisesta tiukempaan tekstiin.