Lukuvuosi 2015-2016
Blogi
Sevettijärven koulun kotisivut uudistuvat
Järjestyssäännöt
Sevettijärven koulun perusopetuksen toiminnan päämääränä on olla kaikille sen piirissä
työskenteleville turvallinen paikka, jossa opitaan tarpeellisia asioita siten, että sen
jäsenet tulevat toimeen nyt ja tulevaisuudessa.
Nämä järjestyssäännöt on asetettu sekä turvallisuuden että viihtyisyyden varmistamiseksi.
1. Tulen kouluun ja oppitunneille ajoissa kaikki tarvittavat välineet mukana. Teen annetut
tehtävät. Poissaoloista annan selvityksen viipymättä.
2. Käyttäydyn hyvin ja annan työrauhan kaikille. Myös minulla on oikeus olla rauhassa.
Käytän asiallista kieltä ja kunnioitan muiden ihmisten lisäksi myös ympäristöä.
3. Tunnin päätyttyä menen heti välitunnille. Käytän niitä ovia, joista minulla on lupa kulkea.
4. Välituntien aikana pysyn välituntialueella.
5. En kiusaa.
6. En koske toisten ihmisten tai koulun omaisuuteen luvatta. Joudun korvaamaan
aiheuttamani vahingon.
7. Käyttäydyn koulumatkoilla ja -kuljetuksissa asiallisesti ja noudatan liikennesääntöjä.
Jätän kulkuvälineet niille osoitetuille paikoille enkä käytä niitä tarpeettomasti koulupäivän
aikana. Polkupyörällä saan tulla kouluun kolmannelta luokalta alkaen. Pyöräillessä
käytän kypärää. Rullaluistimien, rullalaudan yms. välineiden kanssa käytän kypärän
lisäksi suojavälineitä.
8. Ruokailussa noudatan hyviä tapoja.
9. Pukeudun kouluun asiallisesti. Jätän ulkovaatteet naulakoihin ennen tunneille ja
ruokalaan menoa. Sisätiloissa otan lakin pois päästä.
10. Kuljen rauhallisesti sisätiloissa.
11. En tuo kouluun mitään tarpeetonta tavaraa (karamellit, purukumit, tulentekovälineet,
teräaseet jne.).
12. Pidän kännykän äänettömänä, enkä käytä sitä tai muita elektronisia laitteita oppitunnin
aikana.
13. Tupakointi sekä päihdyttävien aineiden käyttö ja hallussapito on ehdottomasti kielletty.
14. Noudatan annettuja lisäohjeita.