Juhlapuhe
Arvoisa juhlaväki. Tervetuloa minunkin puolestani Harjun koulun kevätjuhlaan.
Olen Sampo Heinonen 6a luokalta. Muistan, kun istuin itsekkin yleisössä kuuntelemassa muiden puheita, mutta nyt olen itse tässä pitämässä puhetta.
En muista ensimmäisestä kolupäivästä oikeastaan mitään muuta kuin, että tapasin ensimmäistä kertaa luokkakaverini ja sain oman pulpettini.
Ensimmäiseltä luokalta tärkein asia olisi varmastikin Suomen satavuotis juhla Veturitorilla 5.12.2017. Ensimmäisellä luokalla koulukummit ja joka ikinen koulumatka isoveljeni kanssa. Kolmannelta luokalta itsenäisyyspäiväjuhla Poleenissa. Kolmannen luokan etäkoulu oli myös omalaatuinen kokemus. Neljännen luokan elokuvapäivät oli kivoja ja viidennen luokan unelmienliikuntapäivä oli mahtava. Kuudennen luokan koulumme 60-vuotis juhla oli kiva.
Lukemaan minä opin jo esikoulussa ja siellä opin laskemaankin. Kertotaulut minä opin toisella luokalla, mutta allekkainlaskut jo ensimmäisellä.
Opettajia minulla on ollut enemmän kuin mitä sormia riittää, mutta silti en muista heistä paljoa mitään. Yleensä opettajat ovat antaneet neuvoja, kuten koulu on lapsen työ, ole kiltti itselle ja muille ja minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Juhlia kolussammme on joka vuosi, mutta minä olen ollut vain muutamissa. Yleensä olen ollut puhujana tai laulanut. Koulumme juhlat ovat olleet yleensä kevätjuhla tai joulujuhla, mutta tänä keväänä oli koulumme 60-vuotis juhla jossa pidin puheen koulumme oppilaskunnasta.
Tulevaisuudessa toivoisin, että koulumme pysyy ehjänä ja turvallisena paikkana lapsille tulla kouluun. Ketään ei kiusattaisi, syrjittäisi tai nimitettäisi. Koulun opettajat pystyisivät opettamaan, ja kaikilla olisi kivaa.
Ennen koulusta lähtöäni haluaisin kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukanani tällä koulutaipaleella. Kaikkia opettajia, oppilaita, ystäviä, sisaruksia ja muuta henkilökuntaa. Kiitokset siivoojille, jotka ovat pitäneet käytävämme ja luokkamme siisteinä. Kiitos keittäjille, jotka ovat pitäneet huolen, että saamme syödäksemme joka koulupäivä. Toivoisin, että kaikki tässäkoulussa oppimani pysyisivät päässäni elämäni loppuun asti. Neuvoiksi muille sanoisin, että hoitakaa tehtävänne ajoissa ja kuunnelkaa opettajianne. Koulu on lapsen työ ja sitä ei kannata laiminlyödä. Vielä, kun olen samalla luokalla kavereideni kanssa toivoisin, että näkisimme vielä ja, jos ei niin peace out.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin