31.8.2021

Vanhempaintoimikunnan kokous 31.8.2021

Läsnä: Niina Mäkinen (puheenjohtaja), Maarit Karvinen (kirjasi), Katri Kuusisto, Olli Riihimäki (koulun edustaja), Maria Rintanen

1. Vanhempaintoimikunnassa on nyt seitsemän aktiivijäsentä. Lisää väkeä olisi mukava saada. Hyvä kuitenkin että toimintaa pystytään näinkin pyörittämään.

2. Päiväkodin ja koulun kuulumiset:
• Päiväkodilla 23 lasta, jotka toimivat kolmessa ryhmässä. Eskareita on kuusi. Päiväkoti toivoo vanhempaintoimikunnan hankkivan retkeilyriippumattoja ja luistelutukia. Päätettiin, että hankitaan aluksi kolme riippumattoa ja myöhemmin talvemmalla luistelutuet yhteiseen käyttöön koulun kanssa. Niina hommaa riippumatot.
• Vuonna 1967 aloittaneet Kuohun koululaiset tulevat viettämään luokkakokousta nyt tulevana perjantaina. Koulu on Kuohulla käynnistynyt mukavasti, erityisopettaja Marja on apuna niin koululla kuin päiväkodinkin puolella. Mukava muutos arkeen on ollut tällä viikolla vapautunut välituntien viettäminen niin, että ryhmät voivat sekoittua. Muuten huolehditaan tarkasti käsien pesusta ja ryhmät toimivat pääasiassa omillaan. Koululla oppilaita on 41. Taksikyytien kanssa on ollut hieman takkuilevaa, mutta pikku hiljaa ne alkavat sujumaan. Lauantaikoulupäivää ei pidetä tänä lukuvuonna. Valokuvaus on 16.8. Koulu toivoo uusia lautapelejä, Uno-kortteja jne.

3. Kyläkirppistapahtuma 18.9.
• Tehdään lapsia ajatellen kioski kentän reunalle ja mahdollisesti myös makkaramyyntiä.
• Niina hoitaa irtokarkit ja Maarit hankkii makkarat, juomat ja herkut.
• Maarit ja Katri pääsevät pitämään kioskia.

4. Kerhotoiminnan aloitus:
• AVIlta on saatu 1300 euroa kerhoavustusta.
• Pohditaan yhdessä Vedon kanssa, miten rekrytoimme ohjaajaa kerhoon. Voisimme yrittää löytää yhden tai kaksi nuorta, jotka olisivat innokkaita ohjaamaan kerhoa. Heidän lisäkseen meitä vanhempia voisi olla aina joku valvomassa ja auttamassa, mutta vetovastuu olisi nuorilla.

5. Kutsutaan Vesangan päiväkotikoulun vanhempaintoimikunta yhteiseen kokoukseen nyt syksyllä. Voisimme yhdessä keskustella muun muassa linja-autoliikenteestä kaupunkiin. Päätimme päiväksi torstain 7.10. Samassa yhteydessä on meidän seuraava kokouksemme.