Luonnon erityispiirteitä
Maailmanperintökohteita Austraaliassa.
Unescon maailmanperintöluettelossa on Australiasta 17 kohdetta.
Niistä kolme on kulttuurikohteita,neljä sekakohteita ja loput kymmenen luontokohteita.
Niistä kolme on kulttuurikohteita,neljä sekakohteita ja loput kymmenen luontokohteita.
Eläimet
Koska Australia on eristyksissä muista maanosista, sen luonto on kehittynyt ainutlaatuisesti. Siellä elää monia kasvi- ja eläinlajeja, joita ei tavata missään muualla.
Australian vuodenajat
Koska koko Australia ja Oseania sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, siellä on vuodenajat päinvastaiseen aikaan suomeen verrattuna. Esimerkiksi kun Suomessa on talvi, Australiassa on kesä. Australian talvet eivät kuitenkaan ole yhtä kylmiä, kuin Suomessa , sillä se on lähempänä päiväntasaajaa.
Kasvillisuus
Australia on maanosista pienin, laakein ja kuivin, mutta silti sen kasvillisuus on maapallomme monipuolisin. Australiassa on viisi kasvillisuusvyöhykettä, sademetsä, nahkealehtinen, savanni, aavikko ja lehtimetsäkasvillisuus. Suurimmaksi osaksi manner on kuumaa aavikkoa. Aavikkoa, aroa ja savannia esiintyy maan länsiosissa ja sisämaassa.
Itärannikolla sijaitsevan vuoriston (Australian Alppien) takia mereltä tulevat sateet eivät pääse sisämaahan tuomaan kosteutta. Monet aavikon ja aron kasveista ovat yksivuotisia ja niiden siemenet säilyvät maassa vuosi kausia. Nämä siemenet alkavat itää, kun vuosien tauon jälkeen tulee rankkasade. Jo muutaman viikon päästä maaperä on täynnä kasveja.