Suomalaisissa kouluissa liikutaan hyvin paljon
Niko Fogelberg totesi Helsingin Sanomissa 28.10.2025, että suomalaisissa kouluissa nuoret istuvat pulpetin äärellä liikaa.
Hänen mielestä tehtäviä voisi suorittaa seisten tai liikkeessä. Fogelberg uskoo, että lyhyet taukovenytteluyt voisivat olla osa kouluarkea.
Olen eri mieltä Fogelbergin mielipidekirjoituksesta. Suomalaiset nuoret ovat ulkona välitunneilla, ja jotkut muut myös pelavat pallopelejä. Moni on valinnut liikunnan valinnaisena, ja liikunta on iso osa tosi monen kouluarkea. Peruskoululainen on ulkona noin 2-3 tuntia päivässä, ja se on jo sopiva liikuntasuosituksen mukaisesti. Tunnin aikana kävely tuhlaa aikaa, eikä oppilaalla ole riittävää aikaa opetella kaikkia asioita. Suomessa nuoret liikkuvat paljon enemmän muihin maihin verrattuna, ja se on jo hyvä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Salla Järvenpää
Hyvin kirjoitettu! Muutamia kirjoitusvirheitä löytyi, mutta ne eivät vaikuta tekstin luettavuuteen.