Järjestyssäännöt

Eurajoen yhteiskoulun järjestyssäännöt

 

A Koulussa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Näillä järjestyssäännöillä annetaan tarkentavia kouluturvallisuuden ja viihtyvyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä.

Kaikkia yhdessä olemisen sääntöjä ja kieltoja on mahdotonta järjestyssääntöihin kirjata. Eri tilanteissa tulee käyttää harkintaa, toimia järjestyssääntöjen hengen mukaisesti sekä noudattaa rehtorin, opettajien ja koulun muiden aikuisten antamia ohjeita ja kehotuksia.

 

B KOULUALUEEN JA -AJAN MÄÄRITTELY

Koulualueeseen kuuluvat koulurakennus, koulua ympäröivä pihamaa, kaukaloalueet ja urheilukenttä. Kulkuvälineille on osoitettu oma paikka.
Koulualueelta ei saa poistua ilman lupaa. 

Kouluaika on työjärjestyksen mukainen koulun työpäivä. Kouluajaksi katsotaan myös kaikki koulun järjestämät, koulunkäyntiin läheisesti liittyvät tilaisuudet ja retket.

 

C PÄIVITTÄINEN TYÖSKENTELY

  1. Päivän työskentely aloitetaan lyhyellä päivänavauksella.
  2. Oppitunnit alkavat ja päättyvät täsmällisesti koulun työ­järjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana.
  3. Jos opettaja ei saavu tunnille 10 minuutin kuluessa kellon­soitosta, oppilaat ilmoittavat viipymättä opettajainhuoneeseen.
  4. Välituntien aikana oppilaat ovat välituntialueella, joka määritellään liitteenä olevassa kartassa. Yleistä turvallisuutta vaarantava toiminta koulualueella on kielletty (esim. lumipallojen heitto). Vessoissa käydään välitunnin alussa tai välitunnin päätyttyä ennen oppitunnin alkua.
  5. Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Havaitusta va­hingosta on viipymättä ilmoitettava rehtorille tai opettajalle.
  6. Tapaturmasta ilmoitetaan välittömästi lähimmälle koulun aikuiselle.
  7. Oppilaat ruokailevat heille määrätyillä ruokailuvuoroilla.

 

D TYÖRAUHAN YLLÄPITÄMINEN

Peruskoulun oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnol­lisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilasta voidaan tarvittaessa ojentaa perusopetuslain mukaisilla kurinpitokeinoilla.

Oppilaan, joka ei ole peruskoulun muilla kurin­pitokeinoilla ojennettavissa, voi sivistyslautakunta erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi.

 

E ÄLYLAITTEET KOULUPÄIVÄN AIKANA

Kaikkien älylaitteiden käyttö koulupäivän aikana on kielletty. Laitteet tulee pitää oppituntien, ruokailun ja välituntien aikana äänettömässä tilassa repuissa poissa näkyvistä. Laitteiden käyttö on sallittu vain opettajan luvalla. Oppilas saa käyttää laitetta terveydellisistä syistä, mutta näistä huoltajan on tiedotettava etukäteen rehtoria. Hätätilanteissa oppilailla on aina oikeus ottaa yhteyttä viranomaisiin.

Kaikkeen epäasialliseen toimintaan puututaan perusopetuslaissa säädetyin keinoin.



F ALKOHOLI, HUUMEET, TUPAKOINTI (mukaan lukien sähkötupakointi)

Kouluyhteisön jäsen ei saa esiintyä minkään päihteiden vaikutuksen alaisena koulun alueella kouluaikana.

Tupakanpoltto, samoin kuin nuuskan ja sähkötupakan käyttäminen on kielletty koulun alueella kouluaikana ja koulun järjestämien retkien aikana. 

Tupakan ja päihteiden hallussapito koulun alueella kouluaikana on kielletty.

 

G VALVONTAKAMERAT

Koulun tiloissa on valvontakameroita.

 

Näin sujuu hyvä koulupäivä

  • tunnille saavun ajoissa – mikäli myöhästyn tunnilta, koputan luokan oveen asiallisesti ja annan opettajalle selityksen myöhästymiselleni - aamulla odotan, että aamunavaus päättyy ennen kuin koputan ja pääsen luokkaan

  • kengät jätän siististi lokerikkoon tai lattialle luokan ulkopuolelle ja takit lähimpään naulakkoon

  • luokkaan tullessani otan pipon tai lakin pois ja ruokasaliin mennessäni jätän ne naulakkoon

  • tunnin alkaessa nousemme seisomaan ja tervehdimme asiallisesti

  • oppitunnilla en syö enkä juo mitään – poikkeustapauksissa opettaja voi antaa luvan (koulussamme on tarjolla ravitseva ateria ja terveellinen välipala)


  • reput ja laukut pidän lattialla tai pulpetin laukkukoukussa, ei pulpetilla

  • vieraan tullessa luokkaan kesken oppitunnin nousemme seisomaan, tervehdimme ja istumme vasta, kun vieras tai opettaja antaa luvan

  • oppitunti päättyy aikaisintaan välituntikellon soitua, joten luokasta en poistu sitä ennen

  • tunnin päätyttyä huolehdin, että oma pulpettini ja tuolini jäävät siistiin kuntoon omalle kohdalleen

  • välitunnille siirryn reippaasti

  • oppitunnin jälkeen repun voin viedä A- tai B-rakennuksen ala-aulaan riippuen siitä, missä seuraava oppituntini on – reppua en vie yläkerroksiin enkä siirrä sitä kesken välitunnin

  • vessakäynnit hoidan heti välitunnin alussa tai välitunnin päätyttyä, juuri ennen tunnin alkua – en kesken välitunnin

  • ulko-ovien (1, 2, 3, 4 ja 5) edustat pidetään välituntisin tyhjinä – tämä sekä turvallisuuden että siisteyden vuoksi

  • ruokailuajoista pidän kiinni – ruokailen lukujärjestykseeni merkityssä ruokailussa ja porrastetusta aikataulusta kiinni pitäen

  • ruokailen omalle ryhmälle osoitetussa pöydässä ja ilman kännyköitä 

  • ruokasalissa saattaa olla täyttä, sillä ruokailijoita on vuorossa enemmän kuin istumapaikkoja – ruokasaliin en jää kuluttamaan aikaa vaan annan paikan seuraavalle ruokailijalle reippaasti

  • ruokasalista lähtiessäni nostan tuolini ruokasalin pöydän alle ja jätän paikkani siistiksi

  • ruokasalista en vie ruokaa ulkopuolelle

  • pihalla en syljeskele, en varsinkaan purkkaa asfaltille

  • muistan laittaa roskat roskiksiin, niin sisätiloissa kuin pihallakin

  • jos olen sairauden tai muun syyn vuoksi pois koulusta, muistan kysyä läksyt luokkakavereilta – ja jos luokkakaveri on pois koulusta, olen itse se kiva kaveri, joka toimittaa läksyt poissaolijalle tavalla tai toisella

  • kokeisiin vastaan käyttämällä lyijykynää, ei kuulakärkikynää eikä tussia

  • koetilanteessa jätän kännykän ja älykellon opettajan osoittamaan paikkaan

  • lunttaaminen on vilpillistä toimintaakoe hylätään ilman uusimismahdollisuutta ja teon laajuuden mukaan kurinpitotoimet ovat mahdollisia

  • liikunta- ja kotitaloustunneille otan mukaan asianmukainen varustus (esim. ulko- tai sisäliikuntavaatteet, luisteluun ja pyöräilyyn kypärä)

  • liikuntatunnin jälkeen käyn suihkussa – varsinkin, jos tunti on aamulla tai keskellä koulupäivää

  • päällysvaatteissa ja ulkojalkineissa on hyvä olla merkittynä oppilaan nimi

  • käyttäjätunnus ja salasana koulun koneisiin ovat henkilökohtaisia – toisen oppilaan tunnuksilla en koneille kirjaudu – yhteiskäytössä olevilta koneilta muistan myös ehdottomasti kirjautua ulos tunnin lopussa

  • jos joudun olemaan pois oppitunnilta kesken koulupäivän (esim. hammaslääkäri-, kuraattori- ja terveydenhoitajakäynnit, tukioppilas- tai luottamusoppilastehtävät, oppilaskunnan hallituksen kokoukset yms.), käyn itse kysymässä kyseisen tunnin opettajalta luvan poissaoloon. Näin vältyn vääriltä ja turhilta Wilma-merkinnöiltä.

  • polkupyörille, mopoille, skoottereille ja mopoautoille on varattu omat paikoitusalueensa

  • ajoneuvoilla ajaminen on piha-alueella koulupäivän aikana kielletty

  • kaikki kulkuvälineet kannattaa pitää koulupäivän aikana lukittuina

  • opintoretkillä koulun ulkopuolella ovat soveltuvin osin voimassa samat säännöt kuin koulussakin

  • palautan käyttämäni välituntivälineet paikoilleen, niin ne löytyvät taas seuraavalla kerralla

  • ministadion ja pihan pelialue ovat pelaamista varten, muu alue muuhun välituntioleiluun – turvallisuussyistä

  • koulun juhlissa ja tapahtumissa käyttäydyn asiallisesti ja poistun vasta, kun selkeästi annetaan lupa ja kerrotaan tilaisuuden päättyneen

  • teen kotiläksyt kotona, sillä jos kopioin ne kaverilta välitunnilla, en opi itse mitään

  • poistumis- ja vaaratilanteissa noudatan opettajien ohjeita enkä ryhdy sooloilemaan

  • opettajainhuoneessa asioin vain, mikäli on todella tärkeätä asiaa

  • koulualueelta en poistu koulupäivän aikana ilman lupaa – koulun alueella koulupäivän aikana ja koulun tapahtumissa koulun vakuutukset turvaavat minua

  • kännykkä ja muut älylaitteet sekä raha ja arvotavarat ovat koulussa mukana omalla vastuullani

  • koulumatkoilla noudatan liikennesääntöjä ja yleistä varovaisuutta

  • annan kaikille työrauhan

  • hillitsen kielenkäyttöni; en hauku, en kiroile, en huuda


Hyvä käytös ei ole vain sääntöjä ja temppuja, vaan se on tapa suhtautua toisiin ihmisiin ja ympäristöön.



 

 

Peruskoululain mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti, käyttäydyttävä asiallisesti, noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja käsiteltävä huolellisesti koulun omaisuutta.

Jokaisella oppilaalla tulee olla oikeus häiriöttömään ja turvalliseen opiskeluun.

Työrauhan ylläpitäminen on toisten opiskelun kunnioittamista.

Oppilaille tiedotetaan koulun järjestyssäännöt, joita jokainen oppilas noudattaa.

Lisäksi koulussa noudatetaan hyviä tapoja.