Kirjallisuustieteessä ja historiassa on puhuttu kansallisesta projekstista, jolla on tarkoitettu sitä, että 1800-luvun loppupuolelta ruotsinkielinen sivistyneistö alkoi tietoisesti rakentaa suomalaista identiteettiä eri tavoin. Euroopassa ja USA:ssa vallitsi silloin kansallisromanttinen suuntaus. Filosofit Hegel ja Herder nostivat esiin kielen ja kansan kertomukset kansallisen identiteetin keskeisiksi rakennuspuiksi. Suomessa kansallinen projekti oli voimakkaimmilaan 1800-luvun puolivälistä nuoren itsenäisyyden aikoihin ja jälleen toisen maailman sodan aikaan. Tuon ajan perua ovat suomessa Runebergin runoon Maamme sävelletty kansallislaulu, kansallispukujen määritteleminen, kotiseutua ylistävät maakuntalaulut, kansallisen valuutan eli markan käyttöönotto, kansallisteatterin perustaminen, Kansallisosakepankin perustaminen ja monet muut kansallista identiteettiä vahvistavat hankkeet.

Kansallista projektia alettiin purkaa toisen maailmansodan jälkeen, kun "koti, uskonto ja isänmaa" eivät enää tuntuneet oikeuttavan mitä tahansa. Elokuvat ja nuorisomusiikki levittivät kansainvälisiä ajatuksia ja vaurastumisen myötä matkailu ja muu yhteyden pito rajojen ulkopuolelle jokapäivästyi. Silti vaikkapa itsenäisyyspäivän viettämisessä Suomessa on edelleen monia muita maita vakavampi sävy.

Nyky-Suomen haasteita on monikulttuurisuus, joka sosiaalisessa mediassa on pahimmillaan yltynyt polarisoivaan eli vastakkainasettelua korostavaan vihapuheeseen. Samaan aikaan, kun suomalaiset ovat kansainvälisempiä kuin koskaan, ovat suomalaisuusmielisiksi istään nimittävät ryhät ottaneet omikseen perinteisest Suomen symbolit kuten leijonen ja siniristilipun.

POHTIMISTEHTÄVÄ (tästä voi tehdä kurssin arvoitavan esseen etsimänsä aineiston pohjalta)
Mitä on suomalaisuus nykyään? Mitä merkitystä sillä on? Ketkä voivat tuntea itsensä suomalaisiksi?