Joulukouluriimittely
Riimittele tähän joulukoulu
Koulutonttu asuu koulumme vintillä.
Huono mieli on siitä talitintillä.
Ei rauhassa saanut pesiä siellä,
kun koulutonttu oli usein lintusen tiellä.
Ei tonttua lintunen häirinnyt koskaan,
oli tottunut tonttu siellä kaikenlaiseen moskaan,
Nukkumaan mennessä hän silmänsä sulki,
vaikka lintunen melkein nenäpäätä kulki,
Näky vintiltä ulos, oli kuin unta,
että vihdoinkin alkoi satamaan lunta,
Päätti tonttumme heti; Nyt ulos menen!
Ja pohtii: Leikin kanssa kenen?
Keli muuttui paljon koululla,
lumisateesta mieli täyttyi joululla.
Koulun pihalla asui myös Jekku-tonttu.
Sen koti oli pikkumetsän pienoinen monttu.
Lähti koulutonttu kaveriaan moikkaamaan,
ja alkoi jekkutontun luo loikkimaan.
He kahdestaan montussa lounaan söivät.
Ja sen päätteksi kättä päälle löivät,
Sillä heillä oli suunnitelma yhteinen,
nimeltään operaatio Hyönteinen.
Sen tarkoitus oli että pipareita tulisi tuplasti,
ja niitä voisi syödä aivan kummasti.
Kun koulun juhla oli vihdoin loppu,
tuli tontuille yhtäkkiä aikamoinen hoppu.
Nythän he jäisivät yksin jälleen.
Joka vuosi juhlan jälkeen käy tälleen.
Heillä on tylsää, kun lapset on poissa.
Ei auta vaikka kastais piparia voissa.
Nyt täytyy keksiä jotakin muuta.
Sanoi Jekku nojaten vasten puuta.
Kutsutaan Korvatunturilta tonttuja kylään
Ne mielellään tulee varmaan Jyväskylään.
Otetaan koristeista talteen kaikki hileet,
ja pidetään yhdessä käty-bileet!
Näin alkoi koululla uusi erikoinen joulu,
kun tonttujen täyttämä oli koko koulu.
Mitä siellä tehdään? Se on salaisuus.
Tonttujen oma perinne uus...
joulu
Yhden tyypin nimi oli Jonttu,
hän oli aikamoinen tonttu.
Hän mennee Pentti-tontun luekse,
ja mieli sanoi että sinne juokse.
Pentti sanoi hyvää päivää,
ja kysyi oliko Jontulla huolen häivää.
Jonttu vastaa
Oliko kerran Taavi-tonttu, joka tykkäsi pipareista. Taavi-tonttu tykkäsi niin paljon pipareista, että hän pyyti pipareita joulupukilta synttärilahjaksi. Kun oli Taavin syntymäpäivä, hän odotti kovasti pipareita
Kun oli Taavin syntymäpäivä, hän odotti kovasti pipareita kun taavin syntymä päivä
ripusti kuusen koristeita.
tärkeitä joulun askareita.
latn laitettiin tähti.
Taavi-tonttu poriin lähti.
Joulu-tonttu japaniin sähti.
Tonttu-puista tippuu tonttuja.
lumiukko katsoo tontuja.
tutut katsoo minua.
sinä pelaat pelejä.
kummitus nukkuu ullakolla.
minä nukun katolla.
Pekka-tuntun syntymäpäivä on tänään.
jouluaattona saa lahjoja.
tontut kävelevät
monttuun kolkuttaa jonttuun pottuun
Tontuilla on myös discovalot. kaikilla on hieno puku päällä.
Tanssiliikkeet vaan koko ajan paranevat.
Hän kirjeet Korvatunturin tontuille lähetti,
vaikka tuskin posti laatikkoon yletti.
Lopulta hän kirjeet sinne sai,
ja ajatteli, pian saapuisi kai.
Kesti päiviä ennen kuin vastaus tuli,
niin kauan että jääpuikotkin hiukan suli.
Tatu pelkäsi että vastauksia ei edes tulisi,
vaikka korvatunturi tonttuja hulisi.
Lopulta kirjeet tulivat,
jopa ennenkuin jääpuikot sulivat.
Vastauksessa luki että Korvatunturin tontut pääsivät ja seuraavana päivänä oveen koputettiin ja ovella oli kaikki korvatunturin tonttukaverit.
Tatu avasi oven ja tonttukaverit astelivat sisään.
Alkuun he leipoivat pipareita, jotka olivat tosi hyviä. sen jälkeen he menivät pelaamaan korttia. sitten oli ruoan aika lounaaksi oli porkkanalaatikkoa porkkanoiden kera.
illalla he juttelivat jouluaatosta ja katsoivat tonttupallon mm-kisojen finaaliottelua.
Ihmisiä tulee. Tontut meinaavat tukehtua pipareihin. Tontuilla on kova kiire siivota kaikki.
kaikilla päällä takki ja lakki
ja päälle tulee työkalu pakki
tontuille lentää päähän säkki
ja päälle täkki
ja kädessä päkki
ja menee mäkkiin
Tontuilla on kova kiire siivota kaikki.
Sanoi tontuista suurin ,nimeltänsä Maikki.
Tontuilla on kova kiire siivota kaikki.,
koska edessä oli tosi pitkä haikki.
Tontuilla on kova kiire siivota kaikki.
Tontuilla on kova kiire siivota kaikki.
koska tontuilla on tulossa iso haikka
Tulijat kuulevat Hiljaisen avunhuudon ja he ihmettelevät Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Jari-tontun jalka jäi jumiin venttiiliin. mutta Jari jatkaa matkaa venttiiliin ja karkuun Mutta ihmiset näkevät hänen kenkänsä
aamulla tontut heräsivät ku
yhden tontun lankapuhelin kilisi. Toisessa päässä oli Joulupukki.Joulupukki sanoi , ettei tonttujen vielä tarvitse tulla kotiin Korvatunturille vaan he voivat jäädä Tatun luokse vielä kahdeksi yöksi.
mmi
Sijaistontut olivat hoitaneet työnsä tosi hyvin tosi hyvin. Yksi tonttu jonka nimi oli Jonttu lähetti paljon kiitoksia sijaistonttujen johtajalle. Tontut
metsän halki hiippalakit joulutontut punalakit sekä itse joulupukki jonka parta kuuraa kukki pulkissansa ajelivat hymyilevät huiiskuttivar
Vastauksessa luki ,
että tulee tuki,
ja jouluopukki partaansa suki.
Riimittele tänne tarinan joukkoon
Olipa kerran koulutonttu joka asuu Säynätsalon päiväkotikoululla. Hän asuu koulun vintillä .
Hän ei ollut siellä yksin vaan siellä asui myös Jekku-tonttu.
Kun joulujuhla loppui hän jäi aivan yksin Hänellä oli tylsää koska kukaan ei ollut hänen seuraamaan hän päätti kutsua Korvatunturin tonttukaverit kylään
Joulujuhla loppuu ja koulutonttu tulee ulos vintiltä. Hän aikoo pitää käty-bileet. Ensin koulutontun pitää hakea koristeet. Kun hän on koristellut koulun, hän menee tekemään ruuan ja kutsuu kaikki joulutontut juhliinsa
Oliko kerran Taavi-tonttu, joka tykkäsi pipareista. Taavi-tonttu tykkäsi niin paljon pipareista, että hän pyyti pipareita joulupukilta synttärilahjaksi. Kun oli Taavin syntymäpäivä, hän odotti kovasti pipareita.
.
Alkoi satamaan lunta. Sitä satoinoin kymmenen senttiä.
joulujuhla loppuu koulu pimenee, outoja ääniä alkaa kuulumaan. Tontut laskeutuvat katosta kouluun.
Tontuilla on myös discovalot. kaikilla on hieno puku päällä.
Tanssiliikkeet vaan koko ajan paranevat.
Hän lähetti kirjeet Korvatunturin tontuille kesti päiviä ennen kuin vastaus tuli Tatu pelkäsi että vastauksia ei edes tulisi lopulta kirjeet tulivat.
Vastauksessa luki että Korvatunturin tontut pääsivät ja seuraavana päivänä oveen koputettiin ja ovella oli kaikki korvatunturin tonttukaverit. Tatu avasi oven ja tonttukaverit astelivat sisään. Alkuun he leipoivat pipareita, jotka olivat tosi hyviä. sen jälkeen he menivät pelaamaan korttia. sitten oli ruoan aika lounaaksi oli porkkanalaatikkoa porkkanoiden kera.
illalla he juttelivat jouluaatosta ja katsoivat tonttupallon mm-kisojen finaaliottelua.
Ihmisiä tulee. Tontut meinaavat tukehtua pipareihin. Tontuilla on kova kiire siivota kaikki.
Tulijat kuulevat Hiljaisen avunhuudon ja he ihmettelevät Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Jari-tontun jalka jäi jumiin venttiiliin. mutta Jari jatkaa matkaa venttiiliin ja karkuun Mutta ihmiset näkevät hänen kenkänsä.
aamulla tontut heräsivät kukon laulun aikaan.
yhden tontun lankapuhelin kilisi. Toisessa päässä oli Joulupukki.Joulupukki sanoi , ettei tonttujen vielä tarvitse tulla kotiin Korvatunturille vaan he voivat jäädä Tatun luokse vielä kahdeksi yöksi.
Sijaistontut olivat hoitaneet työnsä tosi hyvin tosi hyvin. Yksi tonttu lähetti paljon kiitoksia sijaistonttujen johtajalle. Tontut sanoivat Tatulle hyvät uutiset.