Mänty (Pinus sylvestris)

Mänty on Suomen yleisin puulaji. Sen tuntomerkki on solakka, oksaton runko, joka on alhaalta paksun punaruskean kaarnan peitossa. Puun yläosassa punertava kuori on ohutta ja hilseilevää. Rakenteeltaan mänty on suorarunkoinen, syväjuurinen puu. Sen levinneisyysalue Suomessa ulottuu kuusta pohjoisemmaksi aina Pohjois-Lappiin asti. Männyn levinneisyys maapallolla kattaa idässä valtaosan Siperiaaa, lännessä Vähä-Aasian ja osan Keski-Eurooppaa.

Kasvupaikat: Valoisat kasvupaikat, kuivat tai tuoreet kangasmaat, harjut ja kallioiset maat. Ei viihdy savimailla.
Parhaiten se kasvaa kuitenkin tuoreemmilla mailla. Mänty on paljassiemeninen, tuulipölytteinen puulaji, jonka kukat ovat yksineuvoisia. Sen lisääntyminen kukkimisesta siemeniin kestää lähes kaksi vuotta. Pioneeripuuna mänty kasvaa nuorena nopeasti ja pituuskasvu kulminoituu 50-60 vuoden iässä. Mäntyä kasvatetaan nuorena varsin tiheässä, jolloin sen tekninen laatu paranee alaoksien kuollessa.
Mäntyä käytetään hunekalu ja sahateollisuudessa paljon sen helppokäyttöisyyden vuoksi. Siitä tehdään mm. lautaa, koska sen teko on oksattomasta rungosta helppoa.


Kasvupaikat: Valoisat kasvupaikat, kuivat tai tuoreet kangasmaat, harjut ja kallioiset maat. Ei viihdy savimailla.

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin