Pluskvamperfekti

Muuta lauseet pluskvamperfektiin ja imperfektiin

Kun kerrotaan kaksi tulevaisuudessa tapahtuvaa asiaa, ensin tapahtuva asia on perfektissä ja myöhemmin tapahtuva asia on preesensissä.
Kun kerrotaan kaksi menneisyydessä tapahtunutta asiaa, ensimmäiseksi tapahtunut asia on pluskvamperfektissä ja myöhemmin tapahtunut asia on imperfektissä.

Muuta lauseet sellaisiksi, että niissä kerrotut asiat ovat jo tapahtuneet. Eli muuta perfekti pluskvamperfektiksi ja preesens imperfektiksi.

Kun olen käynyt kaupassa, teen ruokaa.
Kun olin käynyt kaupassa, tein ruokaa.

1. Kun Maria on herännyt, hän syö aamupalan.
Kun Maria , hän aamupalan.

2. Kun aurinko on laskenut, tulee pimeää.
Kun aurinko , pimeää.

3. Kun olen valmistunut ammattikoulusta, pääsen töihin.
Kun ammattikoulusta, töihin.

4. Kun lintu on syönyt madon, se lentää puun oksalle laulamaan.
Kun lintu madon, se puun oksalle laulamaan.

5. Kun olen siivonnut työpöytäni, en kadota tavaroitani.
Kun työpöytäni, tavaroitani.

6. Kun olen ostanut uuden herätyskellon, en myöhästy töistä enää.
Kun uuden herätyskellon, töistä enää.

7. Kun olen syönyt liikaa, vatsani on kipeä.
Kun liikaa, vatsani kipeä.

8. Kun olen kirjoittanut joulukortit, vien ne postilaatikkoon.
Kun joulukortit, ne postilaatikkoon.

9. Kun on satanut lunta, me vaihdamme talvirenkaat autoon.
Kun lunta, me talvirenkaat autoon.

10. Kun lapset ovat tehneet kotitehtävät, he rakentavat ulos ison lumiukon.
Kun lapset kotitehtävät, he ulos ison lumiukon.
Roskapostituksen esto
Valitse mikä tahansa numero, joka on suurempi kuin 2.