Harrastuksena valokuvaus
Vapaa-ajallani harrastan valokuvausta. Tykkään ottaa enimmäkseen kuvia kasveista ja muutenkin luonnosta, mutta kuvaan myös ihmisiä. Jo alle kouluikäisenä kuvasin serkkuni ylioppilasjuhlissa vieraita ja kukka-asetelmia. Isosiskonikin haluaa aina minun ottavan hänen profiilikuvansa. Ulkomaan matkoilla taas haluan ikuistaa nähtävyydet ja paikat, joissa olen käynyt.
Valokuvauksessa parasta on se, ettei siihen tarvita muuta kuin kännykkä tai kamera. Voi myös kuvata mitä tahansa ja käyttää luovuutta. Jo pienenä esitin ottavani valokuvia autosta sanoen “piu piu” aina, kun näin jotain mielenkiintoista. Mielestäni on kiehtovaa, että samasta kohteesta saa erilaisia kuvia vain kuvakulmaa ja etäisyyttä muuttamalla.
Nykyään en ole ehtinyt kuvata niin paljon kuin olisin halunnut, koska koulu vie suurimman osan päivästä. Onneksi kohta alkaa kauan odotettu kesäloma, ja kamerat täyttyvät taas kuvista.
Anni Viitanen