Amerikka ja Australia
Jaksonarviointi
Minun osuuteni oli Pohjois-Amerikka. Tein myös vähän Australiaa ja Afrikkaa. Afrikkaa noin 1 dia. ja Australiaa noin 2 diaa. Tein aktiviisesti omaa aluettani ja kun en enää keksinyt mitä laitan, niin aloin auttamaan Australian ja Afrikan teossa. Kumminkin yhtenä iltanan ennen kuin esitimme matkaoppaan keksin jatkoa Pohjois-Amerikkaan. Tein siis 4-5 diaa lisää. Matkaoppaan esittämisessä luin koko Pohjois-Amerikan ja yhden dian sitä ennen olevan. Oman ryhmän osuuksista opin ainakin sen, että Machu Picchu on Etelä-Amerikassa ja että Kuuba kuuluu Pohjois-Amerikkaan eikä Etelä-Amerikkaan. Opin myös, että koaloja on Australiassa ja että Perun pääkaupunki on Lima. Toisten ryhmistä opin, että Marokko on valtio Afrikassa ja se on kuningaskunta. Opin myös, että Australia on kokonaan eteläisellä pallonpuoliskolla ja että sen pääkaupunki on Sydney. Työskentelin ahkerasti. Onnistuin hyvin. Oma alueeni eli Pohjois-Amerikka onnistui hyvin. Opin jonkin verran. Jaksonumero on 9.
4. Australia
4. Australia
Australia:
Latinan kielen sanasta "australis" eli eteläinen tulee Australian nimi. Australian pinta-ala on 7,7 miljoonaa neliökilometriä. Asukasluku on 23 miljoonaa. Australia on manner, maanosa ja valtio. Australiassa asuttiin jo 40 000 - 50 000 vuotta sitten kivikaudella. He saapuivat Australiaan puusta tehdyillä veneillä. Vuonna 1770 kapteeni James Cook julisti alueen Iso-Britannian omaisuudeksi. Sen jälkeen mantereelle alettiin muuttaa Euroopasta. Melbourne on yksi monista miljoonakaupungeista, jotka ovat Australian rannikolla. Australia itsenäistyi 1900 -luvulla. Englanti on virallinen kieli. Maanosaa kutsutaan myös nimellä "Australia ja Oseania", koska Australian maanosaan luetaan myös Oseanian saaret. Uusi-Guinea ja Uuden-Seelannin kaksi pääsaarta ovat suurimpia Oseanian saaria.
Ilmasto ja kasvillisuus:
Kokonaan eteläisellä pallonpuoliskolla on Australia. Joulukuu ja tammikuu ovat lämpimimmät kuukaudet. Melko lähellä päiväntasaajaa on Australian pohjoisosat. Siellä kasvaa sademetsää. Savannia tai aavikkoa on suurin osa mantereesta. Australiasta kotoisin oleva eukalyptus on puu. Se voi kasvaa 20 vuodessa kymmeniä metrejä korkeaksi puuksi.
Eläimet:
Australiassa elää monia kasvi- ja eläinlajeja. Australiassa elää monia pussieläinlajeja. Kengurut, koalat ja vompatit ovat tunnetuimmat pussieläimet. Vesinokkaeläin on kaikkein erikoisin Australian eläimistä. Vesinokkaeläin on yksi maailman viidestä munivasta nisäkäslajista.
Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3
Lähteet:

3. Etelä-Amerikka
3. Etelä-Amerikka
Andit on korkea vuoristo Etelä-Amerikan länsirannikolla. Suuri sademetsä alue on Brasiliassa. Amazon on suuri joki, joka virtaa siellä. Melko laaja ylänköalue on Brasiliassa sademetsän eteläpuolella. Argenttiinan suuri aro on sen eteläpuolella. Trooppisen kuuma ilmasto on päiväntasaajan tuntumassa, Amazon-joen seuduilla. Ilmasto viilenee ja kasvillisuus muuttuu niukemmaksi siitä etelään siirryttäessä tai ylöspäin vuorille noustessa. Etelämantereen viileys tuntuu jo Etelä-Amerikan eteläkärjessä. Ainutlaatuisia alueita koko maapallolla ovat Amazon ja Amazonin sademetsät. Amazon-joki on levein joki maailmassa. Amazon tuo paljon makeaa vettä Atlantiin. Kasvi- ja elänlajeja elää valtama määrä sademetsässä. Sademetsien tutkiminen on ollut vaikeaa, koska siellä on vaikea liikkua ja elämä keskittyy puiden latvoihin. Noin sata uutta eläin- tai kasvilajia vuodessa löytyykin n. Amazonista.

2. Pohjois-Amerikka
2. Pohjois-Amerikka
Kanada, Yhdysvallat, Meksiko ja Väli-Amerikan pienet valtiot luetaan Pohjois-Amerikkaan. Englannin kieli yhdistää Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Espanjaa ja Portugalia puhutaan Meksikossa ja sen eteläpuolella olevissa valtioissa. Korkea vuoristo hallitsee Pohjois-Amerikan länsiosia. Siitä itää siirryttyessä on iso tasanko, jossa jokunen joki virtaa etelään. Kapeat tasankojen kaistaleet ovat sekä länsi- että itärannikolla. San Francisco, Los Angeles ja New York ovat näillä alueilla olevia miljoona kaupunkeja. Suuret merenlahdet ovat Kanadassa ja Yhdysvaltojen eteläpuolella. 5 suurta järveä on niiden välissä. Suuria niemimaita on 3. Yksi maanosan luoteiskulmassa, yksi Kanadan koilliskulmassa ja yksi Yhdysvaltojen kaakkoiskulmassa. Kasvillisuus muuttuu vaatimattomasta tundran heinäkasvillisuudesta metsiin jäämereltä etelään tullessa. Puutonta aroa on alueen sisäosissa. Metsää on alueen itäosissa.

1. Amerikan manner
1. Amerikan manner
Maanosia ovat Pohjois-Amerikka ja Etelä-Amerikka. Ne muodostavat yhdessä Amerikan mantereen. Amerikan alkuperäisasukkaita ovat intiaanit. Kanada ja Yhdysvallat ovat Pohjois-Amerikan suurimmat valtiot. Kanadan pääkaupunki on Ottawa. Yhdysvaltojen pääkaupunki on Washington. Etelä-Amerikan tunnetuin valtio on Brasilia. Brasilian pääkaupunki on Brasília. Mantereen eri osissa hyvin erilaista on kasvillisuus. Siihen on 2 syytä. 1. aina Pohjoiselta jäämereltä lähelle Etelämannerta ulottuu Amerikan manner ja 2. laajoja alankoja ja korkeita vuoristoja on Amerikassa. Pohjoisesta päin päiväntasaajaa olevat kasvillisuusalueet ovat tundra, havumetsä, aro ja sademetsä. Vuoristokasvillisuutta on vuoristoissa. Nahkealehtistä välimerenkasvillisuutta on Yhdysvaltojen Kaliforniassa ja Etelä-Amerikan länsirannikolla Chilessä.