Viikko 44
Maanantaina meillä alkoi koko päiväkodin yhteiset laulutuokiot. Lapset pääsivät yhdessä laulamaan ja leikkimään sekä tuttuja että uusia syyslauluja. Kivaa oli ja innolla odotamme jo seuraavaa kertaa.

Jatkoimme viime viikolla aloitettuja kurpitsa-askarteluja. Valmista tuli ja kurpitsat pääsivät kotiin tuomaan mukavaa syystunnelmaa.

Meitä kävi pihalla moikkaamassa söpö kaverikoira. Se oli tosi kiltti ja antoi meidän kaikkien rapsutella sitä, ja me osasimme hienosti toimia rauhallisesti koiran kanssa.

Torstain metsäretkellä teimme luonnon materiaaleista taideteoksia. Jokainen lapsi sai valita itselleen mieleisen alustan ja siihen kerätä ja asetella taideteoksen. Lopuksi teoksille annettiin nimet ja lapset saivat itse napata niistä vielä kuvatkin. Taideteokset saivat nimikseen Lehtikasa, Majava, Iskän osia, Ankkalampi, Laiskiainen ja Äiti.


Osa lapsista innostui päivälevon jälkeisellä hiljaisella hetkellä Ilvesten kanssa geometristen muotojen rakentamisesta hammastikkuja ja herneitä käyttäen. Oli mielenkiintoista, miten herneisiin pistämällä tikkuja sai yhdistettyä ja luotua vaikka minkälaisia muotoja.

Koulun 5. luokan oppilaat kävivät kaksi kertaa tällä viikolla lukemassa meille satuja. Oli kivaa kuunnella kirjaa toisen lapsen lukemana, ja alkujännityksen jälkeen halusimme kuunnella useampiakin kirjoja. Koululaiset osasivat myös tosi hienosti toimia meidän kanssamme.
