Tuulienergia

Tekijä: Anni Mensonen
(Muokattu: )

Tuulienergia on tuulen liike-energian muuttamista sähköksi, yleensä tuuliturbiinien pyörivien lapojen välityksellä. Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa, joka on peräisin auringon säteilystä.
Tuulivoimaa käytetään Suomessa vain noin 1% kaikesta käyttämästämme sähköstä. Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 268 tuulivoimalaa, joista suurin osa sijaitsee rannikkoalueella.

Hyviä puolia tuulivoimassa on sen ympäristöystävällisyys. Tuulivoimasta ei synny mitään hiilen, rikin tai typen oksideja, jotka aiheuttavat ilmaston lämpenemisen. Terästä olevat turbiinit on helppo kierrättää.
Suurin haitta tuulivoimassa on matalataajuinen melu. Tuulivoima aiheuttaa tuhoa myös linnuille ja lepakoille. Tuulienergia on kallista, ja siksi se ei ole niin suosittu energiamuoto.


Video:
Tuulivoima suomessa

Tietoa tuulivoiman aiheuttamasta melusta

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Mikko Nurmi

Tuulienergia

HAITTOJA

HYÖTYJÄ

Rakennelmat usein kookkaita tai ne peittävät suuria aloja

Energiahuollon perusta kestävälle kehitykselle rakentuvalle yhteiskunnalle

−runsaus

−laaja levinneisyys

−vaihtelevuus

−useimmat paikallisia energialähteitä

Laitteistot vaativat paljon uusiutumattomia luonnon-varoja ja pääomia

Ei terveydelle haitallisia ilmansaasteita

Suuria tehoja ei saada äkkiä irti

Ei hapanta laskeumaa

Aurinko- ja tuulienergiaa vaikea varastoida

Ei hiilidioksidia eikä vaarallisia jätteitä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.