Matkalla Islannissa

Olin viime kesänä kaverini kanssa Islannissa. Meidän yöpaikka oli Reykwikin hotellissa. Reykwik on siis Islannin pääkaupunki. Islannissa oli todella mukavia ihmisiä. He kertoivat meille vähän kaikenlaista Islannista mutta en kerro sen enenpää. Teimme Islannissa vähän kaikenlaista. Kävimme katsomassa Islannin tunnetuinta tulivuorta Heklaa. Oli todella jännää nähdä tulivuori livenä. Kävimme myös kokeilemassa ratsastusta. Ratsastus oli meidän mielestämme oikein hauskaa. Ratsastimme tietysti Islanninhevosilla. Kävimme maatilalla. Maatilan omistaja kertoi, että Islannissa on 1% viljeltyä maata. Hän kertoi myös, että lammas on Islannin tärkein kotieläin. Kävimme satamassa ja näimme kuinka paljon kalastajat olivat kalastaneet kaloja.