3. adventtisunnuntai: Tehkää tie Kuninkaalle

Joh. 1:19-27 (3.vsk)

(alkuperäisiin kysymyksiin pääset tästä)

Taustaa: Messias-odotus oli tuohon aikaan yleistä juutalaisten parissa. Tekstissämme juutalaisten uskonnolliset johtajat lähettävät pappeja, leeviläisiä ja fariseuksia tenttaamaan Johannes Kastajaa (19, 24). Johannes oli itsekin papin poika ja valtavan suosittu, mutta hän ei ollut kenenkään kuuluisan rabbin opetuslapsi. Johannes kastoi Betaniassa Jordanin rannalla. (Se ei siis ollut sama Betania, missä Martta ja Maria asuivat.) Siihen paikkaan, jota nykyään pidetään Johanneksen kastepaikkana, on Jerusalemista matkaa noin 40 km.

Jae 19

  • Mikä Johanneksen toiminnassa oli ehkä epäilyttävää uskonnollisten johtajien mielestä?
  • Mitä osoittaa se, etteivät uskonnolliset johtajat lähteneet itse tapaamaan Johannesta, vaan lähettivät asialle pappeja ja leeviläisiä?

Jakeet 20-21. Profeetta Elia eli 800 vuotta ennen Jeesusta. Hänkin saarnasi lakia. Elia ei kuollut, vaan hänet otettiin elävänä taivaaseen. VT:n lopussa ennustetaan, että hän tulee takaisin ennen Herran päivän koittamista (Mal. 4:5). Johannes pukeutui kamelinkarvaviittaan kuten Eliakin. ”Se profeetta” tarkoittaa taas Moosesta. Mooses nimittäin ennusti, että Herra lähettäisi kansalleen samanlaisen profeetan kuin hän itse oli ollut (5. Moos. 18:15).

  • Millaista Messiasta Johannes odotti (ks. jakeet 15-18)?
  • Millaista Messiasta juutalaisten uskonnolliset johtajat ehkä odottivat?
  • ”Se profeetta” tarkoittaa tietenkin Jeesusta. Vastatkaa muistin varassa: mitä yhteistä Jeesuksella ja Mooseksella?

Jae 22

  • Mitä voimme päätellä tenttaajien tunnelmista jakeen 22 perusteella? (Miksi pelkkä ei-vastaus ei riitä heille?)

Jae 23. Johannes lainaa profeetta Jesajaa, joka ennusti 700 vuotta aikaisemmin: Ääni huutaa: ”Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!”... Korota äänesi, älä pelkää! Julista Juudan kaupungeille: ”Teidän Jumalanne tulee!”(Jes. 40:3,9)

  • Mitä Johannes Kastaja tarkoittaa nimittäessään itseään huutavan ääneksi autiomaassa?
  • Mitä kaikkea kyselijät voivat lukea Johannes Kastajan vastauksen rivien välistä – hehän osasivat Jesajan kirjan suunnilleen ulkoa? (Tai mitä heidän olisi pitänyt ymmärtää?)
  • Millaisia toimenpiteitä tarvitaan, että vuoristoiseen autiomaahan saadaan tehdyksi tasainen tie?
  • Mitä kaikkea siihen tarvitaan, että ihmissydämeen voidaan raivata tasainen tie Jeesuksen tulla? (Miten Johanneksen saarna valmisti tietä Herralle kuulijoiden sydämeen?)

Jae 25

  • Miksi Johannes kastoi ihmisiä?

Jakeet 26-27

  • Mistä tuon ajan ihmiset voivat tunnistaa Jeesuksen? Entä mistä meidän aikamme ihmiset?
  • Sandaalien avaaminen oli orjan työ, jota opetuslapsenkaan ei tarvinnut tehdä opettajalleen. Missä mielessä Johannes oli arvoton avaamaan Jeesuksen sandaalien nauhoja?
  • Mikä oli siis Johanneksen todistus tulevasta Messiaasta?

Ilosanoma: Johannes Kastaja oli siihen asti saarnannut lakia, mutta seuraavana päivänä hän sai osoittaa sormellaan Jumalan Karitsaa, joka kantaisi koko maailman synnit ruumiissaan ristinpuuhun (1:29). Se oli Johanneksen elämäntehtävän huipentuma.