Vaara-suomi
Lapista suuntasimme lentokoneella vaara-suomeen Maisematmuuttuivat paljon metsäisimmiksi lappiin verrattuna. Vaara-suomi onkin suomen metsäisintä aluetta. Kun laskeuduimme Joensuun lentokentälle otimme taksin kohti kolia. Matkalla näimme vaara-suomen hienot koskimaisemat.
Koli sijaitsee Vaara-suomessa Pohjois-karjalan maakunnassa. Kolin kansallispuisto on yksi tunnetuimmista itä-suomen luontokohteista ja nähtävyyksistä. ja suomen tunnetuimpia kansallismaisemia. Kansallispuiston koko on 3000ha ja se rajoittuu Joensuun Kontiolahden ja Lieksan alueelle. Kolin kansallispuisto on perustettu lailla 10. huuhtikuuta 1991 ja sitä laajennettiin vuonna 1996.
Kolin kansallispuisto on jaettu kolmeen eri vyöhykkeeseen keskeisten suojelutavotteiden mukaan. Kolin korkeimmilla huipuilla pidetään huolta alueen geologiasta ja kansallismaisemasta. Kulttuurivyöhykkeellä ylläpidetään perinnemaisemien monimuotoisuutta. Luontovyöhykkeellä suojellaan alueen metsäluontoa.
Kävimme kolin tunnetuimmalla näköalapaikalla, Ukko-kolilla ja yövyimme Hotel kolissa. seuraavana päivänä suuntasimme bussilla pohjanmaalle.