Katolinen yhtenäiskulttuuri
Euroopassa vallitsi keskiajalla ns. katolisen yhtenäiskulttuurin aika. Kirkko käytti merkittävästi sekä maallista että hengellistä valtaa. Katolisen kirkon käsitykset oikeasta opista, uskosta, pappeudesta, uskonnollisesta ja maallisesta elämästä ulottui lähes kaikkeen. Katso asiasta kertovat muistiinpanot. Tässä linkki aiheeseen.
1500-luvulla yhtenäiskulttuuri murtui löytöretkien, uusien aatteiden ja keksintöjen seurauksena. Uskonnollisia uudistajia 1500-luvulla olivat mm. Luther, Zwingli ja Calvin. Jo heitä ennen eri puolilla Eurooppaa oli ollut kirkon uudistamista yrittäneitä henkilöitä ja liikkeitä. Kuitenkin vasta 1500-luvulla aika oli kypsä suurempaan muutokseen.
1500-luvulla luotiin pohja läntisen kristikunnan suurelle jakaantumiselle. Tämän vuosisadan jälkeen katolisesta kirkosta tuli yksi kirkkokunta muiden kirkkokuntien joukkoon. Toki se on edelleen jäsenmäärältään suurin ja monella tavalla vaikuttavin kirkkokunta.