ES-TYKY - Tehdään yhdessä tulevaisuuden työelämää Etelä-Savoon-hanke
ES-TYKY-hankkeessa rakennetaan Etelä-Savon työmarkkinoille uutta kestävää tulevaisuutta. Hankkeen tavoitteena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden pääsyä avoimille työmarkkinoille ja tarjota yrityksille konkreettista tukea työllistämiseen. Kehitettävä toimintamalli yhdistää innovatiivisesti eri toimijat ja hyödyntää näyttöön perustuvia tuetun työllistymisen menetelmiä. Hankkeen avulla luodaan pysyviä työllistymismahdollisuuksia ja parannetaan työelämän laatua, ottaen vahvasti huomioon yritysten tarpeet ja yhteistyön voima.
Hankkeen varsinainen kohderyhmä on Etelä-Savon alueen vaikeasti työllistyvät henkilöt, joiden työkykyä ja työllistymistä tuetaan hankkeessa työhönvalmennuksella. Kohderyhmiin kuuluvat lisäksi Etelä-Savon työllistävät yritykset, joille tarjotaan erilaisia osaamisen kehittymisen, verkostoitumisen ja vaikuttamisen paikkoja. Hankkeeseen osallistetaan alueen välityömarkkinoiden toimijoita ja työnohjausta tarjoavia toimijoita sekä rakennetaan mm. työkykykoordinaattoreiden alueellista verkostoa. Hanke tekee tiivistä yhteistyötä henkilöasiakkaiden ohjautumisessa ja yritysten aktivoimisessa kuntakokeilun, TE-palveluiden ja Hyvä työelämä Etelä-Savossa-verkoston kanssa.Tavoittelemme laadukasta, pysyvää asenteiden ja toimintatapojen muutosta, joka vastaa yritysten ja työnantajien tarpeisiin. Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Osallistamme toimintaamme alueen välityömarkkinoiden toimijoita ja työnohjausta tarjoavia toimijoita sekä työnantajayrittäjiä. Tuemme mm. alueellisen työkykykoordinaattoriverkoston rakentumista. Järjestämme koulutuksia, työpajoja ja infotilaisuuksia Etelä-Savon työllisyyden parissa toimivien tahojen kanssa.