Olipa kerran noidantytär. Hänen nimensä oli Nelli. Nelli oli päättänyt mennä metsänneidon luo. Hän oli kuullut että häneltä saisi taikajuomaa joka muuttaisi hänet kauniimmaksi. Koska Nelli oli yhtä ruma ja karmiva kuin äitinsä ei edes metsän olennot halunnut lähestyä. Muutaman minuutin kuluttua:
- Oi, kaunis metsänneito päästä minut sisään, Nelli aneli.
- Kuka siellä? Metsänneito kysyy.
- Minä olen Nelli, Nelli sanoi. Metsänneito raotti ovea ja sanoi:
- Hyvä on tule sisään. Nelli meni varovaisesti sisään samalla sekunnilla Nellille tuotiin lämmin kuppi taikajuomaa. Nelli näki siinä jotain kummallista. Hän ei uskaltanut kysyä mikä se oli. Se oli kullan keltainen. Se näytti avaimelta.

Alkoi olla myöhä ja Nellin täytyi lähteä. Hänellä oli yhä se avain. Hän halusi tietää mihin avain kuuluu, joten hän meni avainsepän luo.

- Hei, anteeksi mutta mikä tämä avain on? Nelli kysyi.
- Minulla on jo tuollainen avain, enkä tiedä mistä ne ovat lähtöisin, seppä sanoi. Nelli näytti hämmästyneeltä.
- Hyvä on menen itse etsimään näiden avainten alkuperää, Nelli huokaisi. Nelli lähti kotiinsa. Hän nukkui yön yli.

Seuraavana päivänä Nelli lähti metsään etsimään mitä hänen täytyi. Nelli saapui jonkun hohtavan portin luo.
- Mikä tuo on!? Nelli ihmetteli.
- Minä näin sinut! joku huusi hänen takaa. Nelli katsoi taakseen. Hän oli metsänneito. Nelli tiesi mitä metsänneito halusi.
- Sinä veit avaimeni! metsänneito huusi. Nelli ei yllättynyt siitä, mutta silti oli hieman peloissaan.
- E-ei se oli kupissani. Vannon en ottanut sitä tahallani, se oli kupissani! niiskutti Nelli. Metsänneito näytti nolostuneelta.
- Ai oli vai? hän kysyi.
- Kyllä, Nelli sanoi. -Mutta miksi se on noin pieni? Nelli naurahti.
- En tiedä, mutta en silti anna sinun pitää sitä! metsänneito sanoi.
- Hyvä on, Nelli huokaisi.

Nelli meni seuraavana päivänä avainsepän luo. Nelli huomasi roskakorissa saman avaimen mikä hänellä oli edellisenä päivänä. Hän haki sen. Nelli katsoi ympärilleen ja näki ettei ollutkaan enää ostoskeskusessa vaan metsässä. Hän säikähti. Hän näki saman hohtavan portin kuin aikasemminkin metsässä. Hän sovitti avainta lukkoon joka oli portissa. Portti imaisi hänet sisäänsä. Nyt Nelli oli kummallisessa kuopassa. Hän katsoi taas ympärilleen ja näki suu aukon jossa metsänneito odotti hymy poskillaan. Nelli juoksi metsänneidon luo ja halasi häntä.
-Miksi menit tuonne? metsänneito ihmetteli.
- Olin vain liian utelias. Luulin että se ei olisi tehnyt noin, Nelli sanoi.
- Hyvä on mutta vain keijut ja haltijat pääsevät tuonne, metsänneito sanoi. Nelli halasi metsänneitoa tiukemmin ja sanoi: - En tee näin enää koskaan! Nelli sai kerrasta opikseen ja ei tehnyt enään samanlaista. LOPPU!❤