Tulevaisuutemme kriisiytyminen synnyttää tarpeen uudenlaiselle sivistykselle ja oppimiselle, joka auttaa meitä tavoittelemaan ihmiskunnan hyvinvointia yhden maapallon rajoissa. Uutena käsitteenä perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteisiin tullut ekososiaalinen sivistys voi vastata tähän haasteeseen elinikäisen oppimisen tasolla. Ekososiaalisen sivistyksen lähtökohtia ovat kuvanneet kasvatusfilosofisen ajattelun pohjalta Arto O. Salonen ja Marjatta Bardy sekä ekologisesta sivistyksestä kirjoittanut Veli-Matti Värri.

Ekososiaalisen sivistyksen lähtökohtana on vallalla olevan olemassaolomme ihanteen kritiikki. Hyvinvoinnin tavoittelumme perustuu vaurauden lisäämiseen ja edistystä mitataan kapeasti bruttokansantuotteen avulla. Kasvun tavoittelu on kuitenkin rapauttanut hyvinvointia esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen, ekosysteemien ehtymisen, ympäristön saastumisen, liikenneruuhkien ja ihmisten lisääntyneen stressin kautta.

”Jotta elämä maapallolla jatkuisi, on välttämätöntä, että perimmäiset käsityksemme ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon suhteesta ajatellaan uusiksi.”  
Veli-Matti Värri

Ekososiaalisen sivistyksen päämääränä on turvata hyvän elämän edellytykset yhden maapallon rajoissa nykyisille ihmisille ja tuleville sukupolville sekä eliökunnalle. Se haastaa uudistamaan olemassaolomme ihannetta materiaalisesta ja talouskeskeisestä ajattelusta merkityskeskeiseen. Sivistys ilmenee vapauden ja vastuun tasapainona ihmisen ajattelussa ja toiminnassa rajallisella maapallolla, ja se konkretisoituu kestävämpänä elämäntapana, yhteiskuntana ja kulttuurina. Ekososiaalinen sivistys vahvistaa luottamusta tulevaisuuteen.

”Hyvän elämän juoni kiteytyy kahteen asiaan – luonnon elinvoimaisuuteen ja elämän arvokkaaksi kokemiseen. Ilman näitä kahta meillä ei ole mitään.”
Arto O. Salonen

Ekososiaalinen sivistyskäsitys perustuu arvohierarkialle, joka tunnustaa ihmisen ja koko sivilisaatiomme täydellisen riippuvaisuuden elämää ylläpitävistä ja säätelevistä luonnonjärjestelmistä. Ihmisen toiminnan tärkein kriteeri on itseisarvoinen ekologisten kysymysten ensisijaisuus. Toiseksi tärkein kriteeri on ihmisoikeuksien luovuttamattomuus, joka ilmenee arvokkaan elämän mahdollisuuksien ja ihmisyyden itseisarvoisena puolustamisena. Kolmanneksi tärkein kriteeri on vakaa talous, joka toimii ekologisten reunaehtojen rajoissa ja mahdollistaa rajallisen maapallon resurssien jakamisen sekä kaikkien ihmisten perustarpeiden tyydyttämisen.


Ekososiaalisen sivistyksen ydinkompetenssi on systeeminen ajattelu. Sitä tarvitaan erityisesti keskinäisriippuvuuksien tunnistamiseen ja syy-seuraussuhteiden hahmottamiseen ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen todellisuuden välillä. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen ymmärtää oman toimintansa vaikutuksia muihin ihmisiin, luontoon ja yhteiskuntaan niin lähellä kuin kaukanakin

Ekososiaalisen sivistyksen arvopohjan täydentävät vastuullisuus, kohtuullisuus ja ihmistenvälisyys. Vastuullisuuteen kasvamisen ytimessä on ihmisen eettisen huolenpidon piirin laajentuminen omasta lähipiiristä maailmankansalaisuuteen, elolliseen ja elottomaan luontoon sekä tuleviin sukupolviin. Myötätunnon kokemuksiin ja kohtaamisiin perustuvan moraalisen mielikuvituksen kehittyminen auttaa kokemaan maailmaa myös muiden näkökulmista, herättelee eettistä huolenpitoa, herkistää omaatuntoa ja kehittää kykyä arvoerotteluun ja kauneuden kokemiseen.

”Kriittinen arvotajunta, jossa on sijansa kohtuullisuudelle, lempeydelle ja vastuulliselle luontosuhteelle on tärkein kasvatuspäämäärämme.”
Veli-Matti Värri

Kohtuullisuus kiteytyy kysymykseen siitä, minkä verran on riittävästi. Filosofi Eero Ojasen mukaan kohtuus ilmenee fyysisenä ja moraalisena mittana ja rajana, jonka avulla ihminen hahmottaa oman paikkansa maailmassa, eli suhteensa muihin ihmisiin ja luontoon. Kohtuullisuutta ja riittävyyttä tavoiteltaessa oleellista on erottaa tarpeet ja halut toisistaan. Kapitalistisessa yhteiskunnassamme kohtuuden mitta katoaa halujen ja tarpeiden samaistumiseen. Liberaali kuluttaja saa haluta asioita riippumatta siitä, mitä hän tarvitsee, eikä yhteiskunnan tule ottaa kantaa siihen, mitä ihmisten tulisi elämässään tavoitella.  

Kulutusyhteiskunnan lupaus hyvinvoinnista ei näytä kuitenkaan toteutuvan, sillä suuri osa korkean tulotason maiden väestöstä kärsii lisääntyneestä stressistä, voimattomuudesta, masentuneisuudesta ja muista mielenterveyden ongelmista. Kyltymättömän kuluttamisen halun ruokkiminen pitää meidät aina yhtä etäällä onnellisuuden utopiasta.

”Tyytyväisyys on onnistumista riittävyyden tarkastelussa. Tyytyväisyys on yhtä suuri kuin se, mitä minulla on jaettuna sillä, mitä minä haluan.”
Arto O. Salonen

Ihmistenvälisyys, jossa on kyse mahdollisuudesta osallistua erilaisiin yhteisöihin ja tulla niissä hyväksytyksi omana itsenään, tarjoaa ratkaisuja kohtuullisuuden ongelmaan. Koetun hyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä ovat itsensä toteuttamisen mahdollisuudet sekä muilta ihmisiltä saatu ymmärrys ja tunnustus, jotka synnyttävät kokemuksen elämän merkityksellisyydestä. Tätä kautta omistamisen merkitys vähenee.

Yksilön saama tunnustus on myös kasvatussuhteen perusta. Vain oman olemassaolonsa arvokkaana kokeva voi arvostaa myös muita ja kokea vastuuta maailman tilasta. Tunnustus ja arvostus synnyttää pysyvyyttä tarpeen tyydyttymiselle vastapainoksi halun tuottamisen logiikalle, jossa tunnustus on tilapäinen ja lopullisesti saavuttamaton.

”Ihmisen vakaumus elämän arvosta ja olemassaolon tarkoituksesta syntyy siitä kokemuksesta, että hänet on tunnustettu ja että hänen oma olemassaolonsa on arvokasta.”
Veli-Matti Värri

Näyttäkin siltä, että vauraissa maissa on kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden kautta mahdollista lisätä koettua hyvinvointia sekä samalla vähentää ympäristön kuormitusta ja vapauttaa resursseja maailman köyhimpien ihmisten aineellisen elämänlaadun parantamiseen. Arto O. Salosen sanoin: On aika kirjoittaa elämän näytelmään juoni, sillä kulissit ovat jo kunnossa. Meillä on jo kaikkea sitä aineellista hyvää, mitä elämässä tarvitaan.

Teksti: Erkka Laininen, OKKA-säätiö


Lähteitä ja lisätietoa
Hämäläinen, T. J. 2014. In search of coherence: sketching a theory of sustainable well-being. Teoksessa T. Hämäläinen, & J. Michaelson (toim.), Well-being and Beyond (ss. 17–67). Sitra Publication series, 306. United Kingdom: Edward Edgar Publishing Limited.
Laininen, E. 2018. Transformatiivinen oppiminen ekososiaalisen sivistymisen mahdollistajana. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 20(5).
Mathlin, V. 2018. Mitä on ekososiaalinen sivistys ja mikä yhteys sillä on sivistyksen käsitteeseen? Oulu: Oulun yliopisto.
Ojanen, E. 2004. Kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta. Helsinki: Kirjapaja.
Pulkki, J. 2017. Kilpailun kasvatuksellisista ongelmista. Hyveitä 2000-luvulle. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis, 2332. Tampere: Tampere University Press.
Salonen, A. 2014. Ekososiaalinen hyvinvointiparadigma – yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan uusi suunta täyttyvällä maapallolla. Teoksessa J. Hämäläinen (toim.), Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 2014 (ss. 32–62). Kuopio: Suomen sosiaalipedagoginen seura.
Salonen, A. 2019. Näytelmän kulissi on, mutta juonta ei. Kolumni Opettajalehdessä 8.2.2019.
Salonen, A., & Bardy, M. 2015. Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus, 35(1), 4–15.
Salonen, A., & Joutsenvirta, M. 2018. Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen. Aikuiskasvatus, 38(2), 84–101.
Salonen, A., & Konkka, J. 2015. An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación, 13(19),
Värri, V-M. 2007. Kasvatusfilosofian tärkein tehtävä. Niin & Näin. Filosofinen aikakauslehti, 14(52), 70–73.
Värri, V-M. 2011. Vastuu ihmisen mittana. Kasvatusteoreettisia ja filosofisia näköaloja ekologiselle sivistysprojektille. Tiedepolitiikka, 36(4), 27–38.
Värri, V-M. 2018. Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.