Kasvion kokoamisohje
Kasvion kokoamiseen on kaksi vaihtoehtoista tapaa: A=Kasvien prässääminen kansioon ja B=Kasvien kuvaaminen Pedanetin Kasviot-portfolioon. Valitse näistä toinen.
A. Kasvien prässääminen kansioon
Kasvien kerääminen
Kerää kasveja silloin, kun ne kukkivat ja ovat parhaimmillaan.
Kerää kasvi vain, jos niitä on kasvupaikalla useita.
Kasvin tulee olla kokonainen ja ehjä. Mukana on varsi (tai osa varresta), lehtiä, kukka / kukinto ja mahdollisesti juuri. Puista riittää pieni oksa tai lehti.
Puhdista kasvi varovasti mullasta ja roskista.
Kasvien kuivaaminen
Laita kasvi muutaman sanomalehtiarkin tai puhtaan, huokoisen paperiarkin päälle.
Asettele kasvi niin, että kasvin osat jäävät suoriksi / siististi. Suuremman kasvin voi taitellavarresta.
Laita kasvin päälle toinen kerros paperia.
Laita painoksi päälle kirjoja, levy tai kivi.
Vaihda papereita alussa parin päivän välein. Tämä estää kasvin pilaantumisen ja värit säilyvät kauniina. Kuivata kasveja ainakin kaksi viikkoa.
Kasvien tallettaminen kansioon
Kiinnitä kuivatetut kasvinäytteet varovasti A4-kokoiselle pahville tai paksulle paperille.
Kiinnitä kasvi pahville pienillä teipin paloilla. Pahvi kannattaa laittaa muovitaskuun. Kasvisivun voi myös päällystää kontaktimuovilla.
Laita yhdelle sivulle vain yksi kasvi.
Kirjoita pahvin alareunaan tiedot kasvista: kasvilaji, keräyspäivämäärä, paikkakunta ja keräyspaikka (esim. piha, tienpiennar, kangasmetsä…).
Kokoa kasvit tukevaan kansioon.
B. Kasvien kuvaaminen Pedanetin Kasviot-portfolioon
Aseta kasvin viereen oma nimikyltti tai jokin muu pieni tunniste. Käytä kaikissa kuvissa samaa tunnistetta.
Ota kuva ja tallenna se Pedanetin Kasviot-portfolioon. Kun lisäät uuden kuvan, kirjoita otsikoksi kasvilajin nimi. Kuvaus-kenttään kirjoitetaan kuvauspäivämäärä, paikkakunta ja kasvupaikka (esim. piha, tienpiennar, kangasmetsä…).
Voit käyttää kasvien tunnistamisessa apuna mm. kasvikirjoja ja nettiä (esim. luontoportti).
Aloita kasvien kerääminen / kuvaaminen jo kesällä. Kasvion palautusaikaa on syyskuun loppuun saakka.