Vihreä Lippu
Vihreä lippu
Vihreä lippu
Vihreä lippu on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen ympäristömerkki päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille. Ohjelman osallistujille myönnetään Vihreä lippu -sertifikaatti osoitukseksi toiminnan jatkuvasta kehittämisestä kestävämmäksi. Kantvikin päiväkodissa toimintakauden 2026-2027 teemaksi valikoitui "lähiympäristö"-teema.
Kantvikin päiväkodin vihreä lippu tavat
Ympäristöraati
Kantvikin päiväkodissa ympäristö- eli ymppäraati, koostuu 14 lapsijäsenestä ja 3-4 kasvattajasta. Jokaisesta päiväkodin ryhmästä löytyy edustajia tähän, vähintään kahdeksan kertaa toimintakauden aikana kokoontuvaan raatiin.
Raadin tavoitteena on vahvistaa lasten osallisuutta, antamalla heidän tehdä päätöksiä ja toteuttaa suunnitelmiaan. Raatilaiset pohtivat mm. millaisilla keinoilla voidaan saada koko päiväkoti mukaan toteuttamaan yhteinen maapallo teeman mukaista toimintaa 🌍
Raadin tavoitteena on vahvistaa lasten osallisuutta, antamalla heidän tehdä päätöksiä ja toteuttaa suunnitelmiaan. Raatilaiset pohtivat mm. millaisilla keinoilla voidaan saada koko päiväkoti mukaan toteuttamaan yhteinen maapallo teeman mukaista toimintaa 🌍
Yhteinen maapallo- Hattarat
Yhteinen maapallo- Tikkarit
Yhteinen maapallo- Nekut
Yhteinen maapallo- Fariinit
Yhteinen maapallo- Sirkkuset
Yhteinen maapallo- Muruset
Murusten maapallo-projekti alkoi yhteisen maapallon maalaamisella pienissä ryhmissä. Maalia levitettiin töpöttämällä tai sormilla. Lopuksi maapallo sai asukkaita eri eläimistä. Maapallo on ryhmätilan seinällä, jolloin lapset saavat lisätä ja siirtää eläimiä maapallolla.
"Tää on meiän maalauspallo!"
"Joo, onpas suuli maapallo!"
"Mä tykkään tosta krokotiilista."
"Susi, uuuu!"
"Vielä tämä myös, hai!"
"Tää on meiän maalauspallo!"
"Joo, onpas suuli maapallo!"
"Mä tykkään tosta krokotiilista."
"Susi, uuuu!"
"Vielä tämä myös, hai!"

