Kannabis
Kannabis
Kannabista valmistetaan hamppukasvista. Kannabiksen vaikutus perustuu kasvin erittämiin kannabinoideihin sekä terpeeneihin.
Kuvan lähde: Wikipedia
Kannabiksen vaikutuksia ovat esimerkiksi kohonnut mieliala, rentoutuneisuus, lisääntynyt ruokahalu ja assosiaatioiden ja aistikokemusten korostuminen.
kannabiksen säännöllisen käytön riskinä on psyykkisen ja sosiaalisen riippuvuuden sekä haittojen kehittyminen.
Lääkekannabista käytetään esim. Syövän aiheuttamiin kipuihin ja kannabiksen vaikutus perustuu siinä olevissa kannabinoideihin. Lääkkeissä kannabinoideista merkittävimpiä on kannabidioli, jonka on eläinkokeissa huomattu lievittävän levottomuutta.
kannabis ei ole turvallinen vaikka sitä käytetään lääkkeenä.
kannabista käytetään yleisimmin poltettuna,piipussa,vesipiipussa,savukkeena ja kannabista voi käyttää juomisessa tai kannabisleivonnaisina.
Kannabis voi altistaa liikenneonnettomuuksiin, sekä aiheuttaa ahdistushäiriöitä, masennusta, psykooseja ja laukaista skitsofreniaa siihen alttiilla henkilöillä.
Kannabis ei ole aiheuttanut myrkytys- tai yliannostuskuolemia. Jos kannabista käyttää polttamalla, ovat pitkäaikaishaitat samat kuin tupakalla. Jos sitä ei polta niin voi välttää hengityselinten sairaudet ja syövän
riskit.
Jos kannabis laillistetaan rikolliset voisi myydä sitä entistäkin vapaammin ja halvemmalla. Kannabiksen laillistamisesta seuraisi paljon verorahoja, jotka maksaisivat kannabiksen käytön terveydenhuollon kulut.
Kannabiksesta voi tehdä monia eri tuotteita.
Kuvan lähde: https://commons.m.wikimedia.org/wiki/File:Amsterdam-Cannabis%2BMushrooms-Window.jpg
Tekstin lähteet: ww.pilvenreunalla.com , ww.wikipedia.com , ww.paihdelinkki.fi , www.thl.fi