Varpushaukka, tieteelliseltä nimeltä Accipiter nisus on päiväpetolintu. Naaras on koirasta isompi, 35–41 cm pitkä ja siipien kärkiväli 67–80 cm. Sen voi sekoittaa koiraspuoliseen kanahaukkaan, mutta kanahaukka on rotevampi, varpushaukka solakampi. Koiras on vain 29–34 cm pitkä, siipien kärkiväli 59–64 cm, se on siniharmaa selkäpuolelta ja punaruskearaitainen vatsapuolelta. Koiras painaa n. 150 g, naaras 270 g.

Naaraan ääni on kimakkaa kimitystä, koiraan ääni on korkeampi. Ääni muistuttaa kanahaukan ääntä, mutta on selvästi korkeampaa ja nopeampaa.

Varpushaukka metsästää lintuja hippiäisen kokoisista jopa harakoihin ja kyyhkyihin.

Poikasaikana tavallisimmat saalislinnut ovat peipon kokoluokkaa, tai nuoria rastaita. Varpushaukka saalistaa jonkin verran myös pikkujyrsijöitä. Poikueen ruokkimiseksi koiras joutuu saalistamaan kesän aikana jopa 400–500 pikkulintua.

Reviirin koko on useita neliökilometrejä. Varpushaukka rakentaa joka kesä uuden pesän risuista puuhun, lähes aina kuuseen, joskus mäntyyn. Pesä on matala ja leveä lava. Pesäpuu on usein niin hento-oksainen, että aikuinen ihminen ei pysty siihen kiipeämään. Pesän korkeus maasta on 5–10 m.

Naaras munii toukokuussa 3–7 munaa, joita se hautoo noin kuukauden. Petolintujen yleiseen tapaan naaras aloittaa haudonnan heti ensimmäisen munan munittuaan, minkä takia poikaset kuoriutuvat eri aikoihin. Pienemmät koiraspoikaset varttuvat nopeammin. Pesästä ne lähtevät n. 4-viikkoisina, ja pysyttelevät reviirillä vielä useita viikkoja. Varpushaukan pesimäpiirillä on useita saaliinkäsittelypaikkoja, tavallisesti mättäitä tai kantoja, joilla voi olla suuria määriä saalislintujen höyheniä.

Varpushaukka on levinnyt laajalle Eurooppaan, Aasiaan ja Pohjois-Afrikkaan. Pohjoisimmat pesijät talvehtivat etelässä. Euroopassa pesii 150 000–170 000 paria, joista Britteinsaarilla 33 000. Venäjän kanta on 140 000–180 000 ja Turkin 3 000–10 000 paria.Suomessa pesii eri arvioiden mukaan 7 000–15 000 paria, ja varpushaukka on maan yleisin päiväpetolintu.

Kanta on taantumassa, mutta vuoden 2010 uhanalaisuustarkastelussa laji luokiteltiin elinvoimaiseksi. Pääosa muuttaa elo-lokakuussa Keski-Eurooppaan, lähinnä Saksaan, ja ne palaavat maalis-toukokuussa.