2. luku Hiio hoi, kohti merta
Tukuttain kolme kertaa laivan kova äänistä torvea ja kuullutin matkustajille:
- Lähdemme matkaan nyt!
Jotkut ihmiset vilkuttivat laivalle. Minulla oli edessä 15 tunnin vuoro sitten vaihdamme perämies Parcerin kanssa, jolloin pääsen nukkumaan. Kuuntelin samalla radiosta uutisten säätiedotukset niissä kerrottiin:
- Atlantin valtamerelle todella kovaa tuulta ja sadetta sekä pahimmillaan 8 metrin aaltoja.
Säikähdin niin kovin, että olin pyörtyä. Kirjoitin lokikirjaan:
- Kun huomenna pääsemme Atlantille. Minun on oltava tarkkana todella huonon sään vuoksi. Voisimme hyvin kääntyä ympäri ja palata New Yorkiin. Luulen, että tulemme ensi perjantaina ehjin nahoin kotiin. Jatkamme siis matkaa kohti Atlanttia!

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin