Tutustutaan!

Tutustumissivu

Tämä sivu on ryhmän tutustumista ja ryhmäyttämistä varten. Voit ostaa sivun hintaan 0e Osta-nappulasta. 

Keskustellaan!-keskustelualueelle ryhmäläiset voivat lisätä omia kysymyksiään, joihin muu ryhmä vastaa. Ikätasoisesti opettaja voi ohjata keskustelua esimerkiksi juttelemaan ryhmäläisten vapaa-ajanviettotavoista, harrastuksista, lempioppiaineista, tulevaisuuden suunnitelmista tai vaikkapa omista ajatusmaailmoistaan. 

Lempijutut-kuvagalleriaan ryhmäläiset voivat ottaa kuvia lempiasioistaan, mutta ryhmän tasosta riippuen voi ohjaaja tai opettaja myös pyytää vaikkapa kuvaa omasta mielenmaisemasta, lempilelusta tai vaikkapa kauneimmasta pihalta löytyvästä kukasta.

Meidän ryhmä -blogimoduuliin ryhmäläiset voivat kertoa hieman itsestään. Blogimoduulin kolmesta pisteestä muokkaamalla voi näkyvien blogimerkintöjen määrää säätää.

Huoneentaulu-ryhmäpalautuskansiossa ryhmäläiset jaetaan pienempiin ryhmiin, joissa he saavat miettiä itselleen tärkeitä ohjenuoria ja pelisääntöjä ryhmälle. Ryhmäläiset kirjaavat nämä ylös ja palauttavat ryhmäpalautuskansioon, jossa muut ryhmät näkevät toistensa tuotokset. Niiden pohjalta ryhmä voi laatia kaikille yhteisesti sovitut käytänteet ryhmässä toimimiseen.

Miten kesä meni? -fiilismittarissa ryhmäläiset voivat käydä äänestämässä nimettömästi. Ryhmän ohjaaja tai opettaja voi myös muokata kysymyksen ajankohtaan tai tilanteeseen sopivammaksi kolmen pisteen valikon Muokkaa-valintaa painamalla. Muokkaa-näkymässä on myös mahdollista muokata vastausvaihtoehtojen määrää tai vaihtaa asetuksia niin, että opettaja tai ohjaaja näkee, ketkä ovat äänestäneet ja mitä he ovat vastanneet. Näiden valintojen muokkaus onnistuu vain kun ääniä ei ole vielä annettu.

Kaikkien työvälineiden kolmen pisteen muokkausnappulasta jokaisen tehtävän tehtävänantoa voi muokata haluamakseen. +Luo-nappulasta voi halutessaan luoda uusia komponentteja, kuten vaikkapa blogin jostain tietystä, halutusta aihepiiristä.

Tämän ohjeistustekstin voi poistaa painamalla kolmen pisteen valikkoa ja valitsemalla "Poista".

Kaikissa kysymyksissä saat apua osoitteesta info@peda.net

Mukavia ryhmäytymishetkiä!

Huoneentaulu

Muodostakaa ryhmät. Ryhmissä mietitään, millaiset ohjeet yhdessäololle ja vuorovaikutukselle ryhmään halutaan, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Kuinka jokainen huomioidaan, miten ryhmässä käyttäydytään, millaiseen vuorovaikutukseen haluamme sitoutua? Kun ryhmä on miettinyt yhdessä tärkeät raamit, kirjataan ne palautuksena ryhmäpalautuskansioon muiden ryhmien näkyville, ja keskustellaan kaikkien ryhmien palautusten pohjalta ryhmän huoneentaulusta.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Lempijutut

Ota kuva jostain itsellesi tärkeästä asiasta ja lisää se tähän galleriaan!