Järjestyssäännöt

Erkkilän koulun järjestyssäännöt

Perusopetuslain 29 §:n mukaisesti järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Kouluaikaan sisältyy lukujärjestyksen mukainen koulupäivä, kouluruokailu, välitunnit sekä koulun järjestämät retket, leirikoulut, liikuntapäivät, juhlat ja muut tilaisuudet sekä välitunnin mittainen aika ennen ja jälkeen lukujärjestyksen mukaisen koulupäivän.  

Koulualueena pidetään koulurakennuksia ja piha-alueita sekä muita tiloja ja paikkoja, joissa opetusta annetaan.  

 

Oppilaan oikeudet 

 

  • Jokaisella oppilaalla on oikeus osallistua turvallisesti opetukseen. 
  • Jokaisella oppilaalla on oikeus yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun. 
  • Jokaisella oppilaalla on oikeus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen ja ilmaista mielipiteensä. 
  • Jokaisella oppilaalla on oikeus opiskeluhuoltoon ja oppimisen tukeen. 
  • Jokaisella oppilaalla on oikeus maksuttomaan ateriaan. 
  • Jokaisella oppilaalla on oikeus opetukseen osallistumisen edellyttämiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin ja apuvälineisiin. 
  • Jokaisella oppilaalla oikeus maksuttomaan tapaturman hoitoon. 
  • Jokaisella oppilaalla on edellytysten täyttyessä oikeus koulukuljetukseen. 

 

Oppilaan velvollisuudet 

 

  • Jokaisella oppilaalla on velvollisuus osallistua lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen ja tehdä opettajan antamat tehtävät huolellisesti kouluajalla ja kotitehtävät vapaa-ajalla. 
  • Meidän koulussamme toimitaan oma ja toisten turvallisuus huomioiden ja opettajan ohjeita noudattaen. 
  • Jokainen henkilöstön jäsen ja oppilas käyttäytyy ystävällisesti, reilusti ja toisia kunnioittavasti kaikkia koulun oppilaita ja koulun henkilöstöä kohtaan. 
  • Jokainen oppilas ottaa toiset huomioon, käyttää asiallista kieltä ja noudattaa hyviä tapoja sekä antaa muille opiskelu- ja työskentelyrauhan. 
  • Toisia ei saa lyödä, potkia, haukkua tai sanoa ilkeitä asioita toisille. 
  • Meidän koulussamme kukaan ei kiusaa tai syrji toisia.   

 

Hyvä käytös 

 

  • Koulussa noudatetaan hyviä käytöstapoja, otetaan muut huomioon ja noudatetaan annettuja ohjeita. 
  • Oppilaan tulee pukeutua niin, että hän voi turvallisesti osallistua opetukseen. Opettaja antaa tarkemman ohjeistuksen, miten erilaisiin oppimistilanteisiin tulee pukeutua niin, että turvallisuus ja hygieniasyyt tulevat huomioiduksi. 
  • Oppitunneille tulee saapua ajoissa. 
  • Kouluun ei suositella tuotavaksi leluja tai muita tavaroita, joita ei tarvita koulupäivän aikana. 
  • Jos kouluun tuo leluja tai urheiluvälineitä, tulee niitä säilyttää repussa tai naulakossa ja niitä voi käyttää opettajan luvalla koulupäivän aikana. 

 

Oleskelu ja liikkuminen 

 

  • Oppilaan tulee viettää välitunnit välituntialueella ja noudattaa välituntivalvojan antamia ohjeita. 
  • Oppilas ei saa poistua koulualueelta koulupäivän aikana ilman opettajan tai muun koulun aikuisen lupaa. 

 

Siisteys ja ympäristöstä huolehtiminen 

 

  • Jokainen oppilas huolehtii omalta osaltaan ympäristöstä sekä koulun ja koulun pihan siisteydestä. 
  • Jokaisen oppilaan tulee pitää hyvää huolta koulun omaisuudesta ja oppimateriaaleista. 
  • Oppilaiden tulee riisua kengät sisälle tultaessa ja laittaa ne kenkätelineeseen. 
  • Ulkovaatteet tulee säilyttää naulakossa. 

 

Turvallisuus 

 

  • Turvallisuussyistä pyörät tulee jättää niille varatuille paikoille pihalle koulupäivän ajaksi. 
  • Koulun pihalla ei saa heittää lumipalloja tai kiviä. 
  • Koulun käytävillä kuljetaan kävellen. 

 

 Puhelimen ja mobiililaitteiden käyttö koulupäivän aikana 

 

  • Puhelinta tai muuta mobiililaitetta ei saa käyttää koulupäivän aikana lukuun ottamatta niiden käyttöä opettajan luvalla oppimiseen. 
  • Puhelimet ja muut mobiililaitteet säilytetään oppitunnin aikana oppilaan laukussa. 
  • Puhelimet ja muut mobiililaitteet pidetään häiriöttömässä tilassa. 
  • Puhelinta tai muuta mobiililaitetta ei saa käyttää toisen henkilön kuvaamiseen tai videoimiseen ilman opettajan ja kuvattavan henkilön lupaa. 

 

 

Päihteet ja vaaralliset esineet 

 

  • Tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden, alkoholin ja huumeiden hallussapito ja käyttö on kiellettyä. 
  • Kouluun ei saa tuoda teräaseita, tulentekovälineitä tai muita vaarallisia taikka toisen tai omaisuuden vahingoittamiseen suunniteltuja esineitä. 

 

Eväät ja herkut 

 

  • Eväitä saa syödä opettajan luvalla opettajan kertomana aikana ja opettajan osoittamassa paikassa. 
  • Purkkaa ei saa syödä oppitunnilla. 
  • Kouluun ei suositella tuotavaksi energiajuomia, limsoja, karkkeja, suklaata tai sipsejä. 

 

Kasvatukselliset toimet, kurinpitokeinot, turvaamistoimet ja muut seuraamukset 

  •  Suositusten noudattamatta jättämisestä voidaan keskustella oppilaan kanssa ja olla yhteydessä huoltajaan. 
  • Jos oppilas käyttäytyy epäasiallisesti, hänet voidaan määrätä kasvatuskeskusteluun. Mikäli epäasiallinen käyttäytyminen jatkuu keskustelun jälkeen tai se on vakavampaa, voidaan oppilas määrätä jälki-istuntoon. Mikäli tämänkään jälkeen käytös ei muutu tai se on vakavaa, voidaan oppilaalle antaa kirjallinen varoitus. Oppilas voidaan myös erottaa määräaikaisesti, mikäli oppilaan käytös on erittäin vakavaa. 
  • Jos oppilas häiritsee opetusta tai koulun muuta tilaisuutta, hänet voidaan määrätä poistumaan tilasta. Jos häirintä on kohtuutonta tai oppilas uhkaa toisten turvallisuutta, voidaan hänen opetuksensa evätä jäljellä olevan sekä seuraavan työpäivän ajaksi. 
  • Kielletty esine tai aine tai sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista, voidaan ottaa haltuun tai tarkastaa oppilaan tavarat. 
  • Kotitehtävien laiminlyönnistä voi seurata tehtävien teettäminen työpäivän jälkeen. 
  • Oppilas voidaan määrätä puhdistamaan tai uudelleen järjestämään hänen tahallaan tai huolimattomuuttaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden (siivousvelvoite). 

 

 

Järjestyssääntöjen seuranta ja tarkistaminen 

 

  • Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä koko koulun henkilöstön, oppilaiden ja huoltajien kanssa. Koko koulun henkilöstö ja oppilaat sitoutuvat noudattamaan näitä järjestyssääntöjä ja edistämään yhdessä turvallista ja viihtyisää koulupäivää. Huoltajat tukevat koulun oppilaiden koulun järjestyssääntöjen noudattamista ja turvallista ja viihtyisää koulupäivää. 
  • Järjestyssäännöt ovat nähtävissä koulun kotisivuilla sekä ilmoitustaululla. Järjestyssäännöt käsitellään oppilaiden kanssa lukuvuosittain ja niistä tiedotetaan huoltajia. Järjestyssäännöt tarkistetaan säännöllisesti.